Lasten allergia ja astma

Erilaiset allergiat ovat osa monen lapsiperheen arkea. Yleisimpiä allergian aiheuttajia ovat eri ruoka-aineet, kuten maito ja kananmuna sekä eläin- ja siitepöly. Allergiaoireiden syy kannatta aina selvittää, jotta lapsi saa oikeaa hoitoa.  

Pikkujätin lasten allergialääkärit eli lasten allergologit ovat erityisesti lasten allergioihin ja astmaan perehtyneitä lastenlääkäreitä. 

Aika allergologille kannattaa varata, kun lapsella on: 

  • pitkittynyttä nuhaa 
  • pitkittynyttä yskää 
  • hengityksen vinkumista 
  • vatsakipuja tai muita vatsavaivoja, kuten ripulia tai ummetusta 
  • iho-oireita 
  • allergialääkitys tulee uusia tai tarkastaa 

Allergiatesti lapselle 

Pikkujätissä tehdään laajasti erilaisia tutkimuksia allergia- ja astmaoireista kärsiville lapsille ja nuorille. Aika varataan ensin lasten allergialääkärille, joka ohjaa oikeaan tutkimukseen. Niitä ovat verinäytteestä tehtävät allergiatestit sekä altistuskokeet, kun epäillään ruoka-aineallergiaa. Astman toteamiseksi tehdään esimerkiksi spirometria- ja oskillometriatutkimuksia. 

Lasten allergiatestit tehdään aina mahdollisimman mukavaksi lapselle, oli kyseessä sitten verikoe tai spirometria. Hoitajamme ja lääkärimme huomioivat lapsen jännityksen, ja ovat alusta loppuun kannustavia. Vanhemmat saavat olla mukana tutkimuksessa ja auttavat tarvittaessa hoitohenkilöstön ohjeiden mukaisesti.

Löydät alta tarkempaa tietoa allergian ja astman tutkimisesta ja hoidosta. 

Allergiatestit lapselle
Anafylaksia
Astma- ja allergiahoitajan vastaanotto
Astmatutkimukset
Lapsen yskä
Lasten allergialääkärin vastaanotto
Oskillometria
Siedätyshoidot
Spirometria
Artikkelit ja tiedotteet
eläinallergia Merkitseekö lapsen eläinallergia lemmikkihaaveiden hautaamista? 7 kysymystä lääkärille
Lapsen eläinallergia ei suinkaan aina tarkoita lemmikistä luopumista tai lemmikkihaaveiden hautaamista, sillä omalle karvakaverille siedättyy yleensä ajan myötä. Lasten allergologian erikoislääkäri Kati Holm vastaa tavallisimpiin eläinallergiaan liittyviin kysymyksiin.
Lue lisää
lapsen-siitepölyallergia Onko lapsellasi siitepölyallergia? Näin lievität oireita tehokkaasti
Siitepölyallergia saa lapsen nenän vuotamaan ja silmät kutiamaan. Oireiden hyvä hoito on tärkeää, koska allerginen nuha altistaa astmalle. Oireilu voi heikentää myös elämänlaatua ja vaikuttaa jopa koulumenestykseen. Lasten allergologian erikoislääkäri Kati Holm neuvoo, miten siitepölyoireet selätetään.
Lue lisää
astma-lapsella Lapsen astma – tunnista oireet ja hoida hyvin
Astma on lasten yleisin pitkäaikaissairaus. Huolellisella hoidolla se voidaan onneksi saada lähes oireettomaksi. Lasten allergologian erikoislääkäri Kati Holm vastaa yhdeksään vanhempien mieltä askarruttavaan kysymykseen astmasta ja kertoo, millä konsteilla tauti saadaan hyvään tasapainoon.
Lue lisää