Spirometria

Spirometria on keuhkojen tilavuutta ja ilman virtausta keuhkoputkissa mittaava tutkimus. Se tehdään tyypillisesti silloin, kun lapsellasi epäillään astmaa. Tutkimusta hyödynnetään myös aiemmin todetun astman seurannassa.

Mikä on spirometria?

Spirometriatutkimuksessa lapsesi vetää ensin keuhkonsa täyteen ilmaa ja puhaltaa tämän jälkeen niin voimakkaasti spirometrialaitteeseen eli spirometriin kuin pystyy.

Puhalluksia tehdään niin monta, että saadaan vähintään kolme vertailukelpoista puhallusta.

Spirometriatutkimuksen suorittaa sairaanhoitaja ja tutkimus kestää noin puoli tuntia.

Ennen varsinaista tutkimusta lapsi harjoittelee puhaltamista hoitajan opastuksella.

Lääkäri tekee johtopäätökset keuhkojen toimintakyvystä laitteen piirtämän puhalluskäyrän ja numeraalisten tulosten perusteella.

Sopiiko spirometria kaikenikäisille?

Spirometria soveltuu parhaiten kouluikäisille lapsille. Nuoremmat lapset eivät yleensä pysty puhaltamaan riittävän voimakkaasti spirometrialaitteeseen. Siksi heille tehdään oskillometriatutkimus, jossa laite hoitaa työn lapsen puolesta.

Juoksurasituskoe usein osa tutkimusta

Spirometriatutkimukseen voidaan yhdistää myös juoksurasituskoe. Koe antaa lisätarkkuutta astmadiagnoosille, sillä valtaosa lapsista oireilee enemmän liikkuessa.

Juoksurasituskokeessa lapsi juoksee ulkona kuuden minuutin ajan, minkä jälkeen hengityksen toimintaa mitataan toistuvasti spirometrialaitteella.

Rasitustesti voidaan tehdä myöhemmin uudestaan, jos esimerkiksi harkitaan astmalääkityksen lopettamista.

Miten juoksurasituskokeeseen valmistaudutaan?

Lapsesi tarvitsee juoksurasituskoetta varten juoksemiseen sopivat vaatteet ja jalkineet. Juoksurasitustestin kesto on noin 1-2 tuntia.

Tarkemmat valmistautumisohjeet antaa lääkäri tai sairaanhoitaja.

Potilasohje: Spirometria ja juoksurasituskoe

Bronkodilataatiokoe

Spirometriatutkimus ja juoksurasituskoe voidaan yhdistää bronkodilataatiokokeeseen. Siinä lapsellesi annetaan keuhkoputkia laajentavaa lääkettä.

Lääkkeen annon jälkeen pidetään noin 15 minuutin mittainen tauko, minkä jälkeen tehdään uudelleen useampi spirometriamittaus. 

Ajanvaraus

Varaa aika lääkärin vastaanotolle nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Pikkujätin ajanvaraus- ja neuvontapuhelimeen 010 380 8000

FacebookTwitterLinkedIn
Artikkelit ja tiedotteet
Pikkujätti-Kerava Pikkujätti toi lastenlääkäripalvelut myös Keravalle!
Meille on kiva tulla silloinkin, kun on paha olla. Olemme avanneet 7.4.2025 Keravalle Pikkujätin, joka on lasten kasvattama lääkäriasema.
Lue lisää
Lapsen Lapsen ruutuaika – kuinka paljon on sopivasti?
Lapsen ruutuaika voi olla hyödyllistä ja kehittävää, kun sitä hallitaan oikein. Tärkeintä on varmistaa, ettei se verota liikkumista, unta tai sosiaalista vuorovaikutusta muiden kanssa. Jos lapsi istuu liikaa ruudun ääressä, seurauksena voi olla sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita.
Lue lisää
pikkujätti Tervetuloa upouuteen Pikkujätti Ouluun!
Pikkujätti avaa 10. helmikuuta ensimmäisen lasten lääkäriasemansa Oulussa.
Lue lisää