

Useissa Pikkujäteissä tehdään lasten allergiatestejä. Niitä ovat verinäytteestä tehtävät allergiatestit sekä altistuskokeet, kun epäillään ruoka-aineallergiaa. Jos epäilet lapsesi kärsivän allergiasta, allergialääkäri ohjaa lapsesi tarvittaviin tutkimuksiin. Mitä pikemmin allergian syy selviää, sitä paremmin allergiaa voidaan hoitaa.
Lapsille allergisia oireita aiheuttavat muun muassa:
Siitepölyallergia on lapsilla yleinen vaiva. Sen aiheuttaa hengitysilmassa oleva lehtipuiden, heinien tai pujon siitepöly. Tyypillisiä oireita ovat:
Lapsellasi voi myös olla iho-oireita ja häntä voi väsyttää, koska allergiaoireet heikentävät unenlaatua. Sen vuoksi myös keskittyminen koulussa voi olla vaikeaa.
Lisäksi hoitamaton allerginen nuha voi lisätä astman puhkeamisen riskiä.
Ruoka-aineista eritoten maito, kananmuna, vehnä ja pähkinät sekä myös soija ja kala aiheuttavat lapsille allergisia oireita. Valtaosa lapsista kehittää kuitenkin näitä ruoka-aineita kohtaan kouluikään mennessä sietokyvyn.
Myös monet muut ruuat voivat aiheuttaa ihon ja suun limakalvojen lievää oireilua olematta kuitenkaan varsinaisia allergeenejä. Tällaisia ruoka-aineita ovat usein esimerkiksi:
Jos ruoka-aine ei ole varsinainen allergeeni, sitä ei myöskään tällöin havaita verikokeesta tehtävällä vasta-ainetestillä.
Raakojen kasvisten ja kivellisten hedelmien kohdalla kyse voi olla myös siitepölyallergiaan liittyvästä nk. ristiallergiasta. Oireet johtuvat siitä, että siitepölyssä ja ruuassa on samankaltaisia molekyylejä, jotka elimistö tunnistaa allergiaa aiheuttaviksi. Kasvisten ja hedelmien kypsentäminen usein vähentää oireita. Siitepölykauden päätyttyä kasviksia voi yleensä syödä raakanakin.
Ruoka-aineallergiaan voivat viitata seuraavat oireet:
Vauvoilla ruoka-aineallergian oireita voivat olla ulosteen verisyys, koliikki, pulauttelu, nukkumisongelmat sekä kasvun hidastuminen.
Vakavimmillaan ruoka-aineallergia voi aiheuttaa jopa henkeä uhkaavan yleisreaktion.
Ruoka-ainealtistuskokeita tehdään, kun epäillään, että lapsi on allerginen jollekin keskeiselle ruokavalioon kuuluvalle ruoka-aineelle.
Altistuskokeessa lapsen allergisten oireiden pitäisi vähentyä, kun epäilty ruoka-aine ensin poistetaan määräajaksi ruokavaliosta. Tämän jälkeen lapsi altistetaan uudelleen kyseiselle ruoka-aineelle, ja mahdolliset oireet kirjataan tarkasti ylös. Tutkimus tapahtuu sairaanhoitajan toimesta lääkärin valvonnassa.
Kaksoissokkoaltistuskokeessa altistettava ja altistuksen tekijä eivät kumpikaan tiedä, onko epäiltyä allergiaa aiheuttavaa ruoka-ainetta altistettavissa testiannoksissa. Tämä lisää diagnostiikan varmuutta, ja sitä suositellaan käytettäväksi erityisesti silloin, jos reaktiot ovat vaikeasti tulkittavia tai ilmaantuvat viiveellä.
Ensimmäiset annokset annetaan Pikkujätissä ja altistusta jatketaan yleensä neljän vuorokauden ajan kotona. Kuvio toistetaan viikon tauon jälkeen. Jaksojen aikana esiintyneitä oireita arvioidaan lopuksi yhdessä allergialääkärin kanssa.
Kaksoissokkoaltistuksia tehdään vain Pikkujätti Helsinki Itäkeskuksessa, Pikkujätti Vantaa Myyrmäessä ja Pikkujätti Tampere Ratinassa.
Katso video lasten ruoka-aineallergioista:
Potilasohje: Ohje ruoka-ainealtistukseen tulevalle
Verikokeilla voidaan tutkia, mitä vasta-aineita allergiaa aiheuttavia aineita kohtaan löytyy. Kohonneet vasta-ainetasot eivät vielä kerro allergiasta, mutta viestivät allergisesta herkistymisestä. Allergiasta puhutaan vasta, jos lapsesi saa oireita kyseisestä allergeenista.
Yleisimmin verikokein tutkitaan lehmänmaito-, kananmuna-, vehnä-, soija-, kala- ja pähkinäallergiaa. Vasta-aineita voidaan etsiä myös esimerkiksi koivua, timoteita, pujoa, koiraa, kissaa, hevosta ja pölypunkkia kohtaan.
Verikokeilla voidaan myös kartoittaa ruoka-aineallergian vakavuutta, ja ne voivat olla hyödyllisiä ennen ruoka-ainealtistuskokeita. Näin osataan etukäteen varautua mahdollisiin vaikeisiin oireisiin.
Saat ajanvarauksen yhteydessä tarkat ohjeet, miten lapsesi tulee valmistautua tutkimuksiin.
Allergiatestien tulokset tulkitsee lääkäri ja ne voidaan käsitellä joko sovitulla kontrollikäynnillä, etävastaanotolla, puhelinajalla tai Pikkutietojen kautta. Tulosten ja muiden tutkimusten perusteella allergialääkäri määrittää mahdollisen diagnoosin. Lapsesi hoito sekä seuranta määräytyvät sen mukaan.
Allergiatesteihin tullaan lääkärin lähetteellä, jonka saat vastaanotolla selvitysten yhteydessä.
Varaa aika lääkärin vastaanotolle nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla Pikkujätin ajanvaraus- ja neuvontapuhelimeen 010 380 8000. Muihin kuin laboratorionäytteisiin varataan erikseen testausaika.