

Lasten leikkiessä ja temmeltäessä vahingoilta ei voi välttyä. Jos lapsen luu pääsee murtumaan, tärkeää on pitää vammautunut alue paikoillaan ja hakeutua mahdollisimman pian lääkäriin. Pikkujätissä hoidon voi hyvin aloittaa lastenlääkärin vastaanotolta. Oikeaoppisesta kipsauksesta vastaa lastenortopedi tai lastenkirurgi.
Lasten hyvälaatuiset murtumat ovat melko yleisiä. Lasten luut eivät kuitenkaan murru sen helpommin kuin aikuistenkaan, vaan lapset leikkivät, kiipeilevät ja touhuavat paljon ja ovat täten alttiimpia tapaturmille.
Tyypillisimpiä lasten murtumia ovat:
Mitä nuorempi lapsi on, sitä nopeammin murtumat paranevat. Kasvun loppuvaiheessa murtumat muistuttavat jo aikuisten murtumia.
Vanhempi voi epäillä lapsen luun murtuneen ainakin seuraavista oireista:
Mikäli vanhempi tai lapsi itse epäilee murtumaa, tärkeää on olla liikuttamatta vammautunutta aluetta. Yläraajaan voi laittaa kantositeen kivuliaan raajan liikuttamisen minimoiseksi. Alaraajan päälle pitää varoa varaamasta painoa. Mikäli lapsi valittaa särkyä, voi hänelle turvallisesti antaa särkylääkettä.
Murtumaa epäiltäessä lääkäri tutkii vammautuneen alueen havainnoiden sen ulkonäköä, liikerajoituksia ja kipua. Murtumaepäilyissä perustutkimuksiin kuuluu myös röntgentutkimus, jolla murtumasta päästään varmuuteen. Joskus tarkentavana tutkimuksena tarvitaan viipalekuvausta (TT) tai magneettikuvausta (MRI).
Murtumien hoitolinjat valitaan murtuman laadun mukaan. Murtuman sijainti, asento ja erityisesti lapsen ikä vaikuttavat hoitolinjan valintaan. Kasvulinjaan ulottuvat murtumat sekä nivelpintoihin ulottuvat murtumat vaativat erityistä tarkkuutta hoidossa.
Tyypillisesti hyväasentoiset rannemurtumat hoidetaan rannelastalla tai kipsilastalla. Kyynärpään alueen hyväasentoiset murtumat hoidetaan rannekaula-sidoksella tai kulmakipsilastalla. Solisluun murtumat hoidetaan yleensä olkapään levon takaavalla kantositeellä.
Käynti lääkärin vastaanotolla kuvauksineen ja kipsauksineen kestää tyypillisesti noin puolesta tunnista tuntiin.
Pikkujätissä kipsaukset tekee lastenortopedi tai lastenkirurgi, joilla on paras näkemys kipsaukseen liittyvistä asentovaatimuksista ja hoitoajoista.
Paikoilleen asettamista tai leikkaushoitoa vaativat lasten murtumat hoidetaan nukutuksessa Aava Helsinki Kampin sairaalassa.
Vanhemmat voivat olla lapsen seurana toimenpiteeseen tullessa sekä heräämössä toimenpiteen jälkeen. Toimenpiteestä pääsee kotiin samana päivänä.
Hoitava lääkäri antaa kotiuttamisen yhteydessä tarkat jatkohoito-ohjeet ja sopii kanssanne seurantakäynnit murtumasta riippuen.
Hyväasentoiset murtumat eivät välttämättä vaadi kontrollikäyntiä tai kontrollikuvauksia, mikäli ongelmia ei ilmene. Vanhempi voi tällöin poistaa kipsin lapselta itse 2-3 viikkoa kipsauksesta annettujen ohjeiden mukaan.
Kasvulinjaan ulottuvat murtumat sekä nivelpintoihin ulottuvat murtumat voivat vaatia jatkoseurantaa vielä murtuman parannuttuakin.
Hyvin hoidettuna lasten murtumista jää hyvin harvoin mitään pysyvää haittaa.
Jos epäilet lapsellasi murtumaa, varaa aika lastenlääkärin, lastenortopedin tai lastenkirurgin vastaanotolle internetajanvarauksestamme tai soittamalla neuvonta- ja ajanvarauspuhelinnumeroomme 010 380 8000.