

Neonatologi on lastenlääkäri, joka on erikoistunut vauvojen, vastasyntyneiden ja ennenaikaisesti syntyneiden lasten sairauksiin ja ongelmiin.
Neonatologian erikoislääkäri on vauvoihin ja vastasyntyneisiin erikoistunut lääkäri.
Hän on tottunut hoitamaan aivan vastasyntyneitä ja ennenaikaisesti syntyneitä keskosia, mutta myös kaikkia imeväisikäisiä ja heidän ongelmiaan.
Muutaman kuukauden ikäisen vauvan pienetkin oireet ja vaivat voivat ahdistaa vanhempia, etenkin jos kyseessä on ensimmäinen lapsi. Tällöin neonatologista voi olla perheelle apua.
Neonatologin vastaanotolle voi tulla mistä tahansa vauvaan liittyvästä syystä, joka huolestuttaa vanhempia.
Yleisiä huolia, joiden vuoksi kysytään vastasyntyneisiin erikoistuneen lääkärin neuvoa:
Neonatologi tutkii vauvan huolellisesti, arvioi vauvan voinnin ja kuuntelee vanhempien huolenaiheita.
Vastasyntyneellä on onneksi harvoin lääketieteellisiä ongelmia. Joskus vauvat sairastuvat flunssatauteihin, varsinkin jos perheessä on sisarus päivähoidossa.
Vastaanottokäynti auttaa usein lievittämään vanhempien huolta, sillä yleensä vauvan tutkimuksissa tehdyt löydökset ovat täysin normaaleja.
Tarpeen vaatiessa vauva voi jäädä seurantaan ja vanhemmille voidaan antaa mahdollisuus ottaa yhteyttä, kun siltä tuntuu.
Palvelu maksaa hinnaston mukaisen vastaanottokäynnin verran. Jos kyseessä on tupla-aika, on hinta yleensä vähemmän kuin kahden vastaanottokäynnin hinta. Jos mielen päällä on paljon asioita, kannattaa varata kaksi peräkkäistä vastaanottoaikaa.
Varaa aika Pikkujätin neonatologille nettiajanvarauksestamme tai soittamalla asiakaspalveluumme 010 380 8000.