

Jos suurentunut kitarisa aiheuttaa lapselle kuorsaamista, nielemisvaikeuksia tai palan tunnetta kurkussa, voi edessä olla kitarisanpoisto. Kitarisanpoistoon päädytään usein myös silloin, kun kitarisa toistuvasti tulehtuu ja aiheuttaa lapselle ikäviä ja voimakkaita oireita.
Kitarisa on nenänielun takaosassa sijaitseva risa, joka on osa isompaa risakudosta. Myös nielurisat kuuluvat risakudokseen.
Kitarisalla, kuten myös nielurisalla uskotaan olevan merkitystä varhaislapsuuden immuniteetin eli puolustuskyvyn kehittymisessä, minkä vuoksi kitarisa- ja nielurisaleikkauksia ei vielä tavallisesti tehdä alle 1-vuotiaille lapsille.
Kitarisa alkaa pienetä vähitellen kouluikäisillä ja teini-ikäisillä kitarisaa ei enää yleensä ole.
Kitarisan poistoon päädytään tyypillisesti:
Korvien putkituksen yhteydessä kitarisan poisto tehdään aina.
Suurentuneen tai toistuvasti tulehtuneen kitarisan poisto parantaa lapsen terveyttä ja koko perheen elämänlaatua, kun ikävät oireet poistuvat ja lääkärissä käynnit vähenevät. Suurentuneen kitarisan poisto vaikuttaa muun muassa unen laatuun ja näin ollen lapsen keskittymiskykyyn ja jaksamiseen.
Myös hampaiden oikomishoitoon menevälle lapselle poistosta on hyötyä, jos suurentunut kitarisa aiheuttaa suuhengitystä. Suuhengityksessä suu ei pysy nukkuessa kiinni, jolloin oikomishoito ei onnistu.
Myös astmaa sairastavien lapsien hoitotasapainoa voidaan parantaa kitarisanpoistolla, jos kitarisa on kroonisesti tulehtunut ja räkä ärsyttää jatkuvasti kurkunpäätä.
Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri toteaa suurentuneen kitarisan yleensä peilin avulla. Toisinaan apuna voidaan käyttää tähystintä. Lääkäri arvioi leikkauksen tarpeellisuuden ensisijaisesti oireiden perusteella. Joskus kitarisa voi olla isokin aiheuttamatta oireita, jolloin leikkaukselle ei ole perustetta.
Kitarisanpoistot tehdään nukutuksessa toimenpidesalissa Pikkujätti Espoo Tapiolassa tai Pikkujätti Helsinki Itäkeskuksessa. Nukutuksesta vastaa lasten nukutuslääkäri ja kitarisanpoistosta korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri.
Valmistautumisohjeet saatte hyvissä ajoin ennen leikkausta.
Pelkkä kitarisanpoistoleikkaus kestää noin 10 minuuttia. Jos samassa yhteydessä tehdään nielurisaleikkaus, aika menee noin 20-30 minuuttia, nukutuksen ja heräämisen kanssa alle tunti. Vanhempi pääsee leikkauksen jälkeen heräämöön lapsen seuraan.
Noin kolmen tunnin seurannan jälkeen lapsi pääsee kotiutumaan, jos yleisvointi on hyvä. Normaalisti lapsi ei ole pelkän kitarisan poiston jälkeen juurikaan kipeä. Yleensä muutaman päivän toipuminen kotona riittää. Jälkitarkastus tehdään noin kuukauden kuluttua leikkauksesta.
Varaa aika korvalääkärille kitarisanpoiston arviointia varten internetajanvarauksestamme tai soittamalla neuvonta- ja ajanvarauspuhelinnumeroomme 010 380 8000.