

Onko kasvuikäisellä lapsellasi lattajalka? Valittaako hän jalkakipua eikä halua kävellä pitempiä matkoja? Tällaisessa tilanteessa kannattaa hakeutua lastenortopedille. Kyse voi joskus olla patologisesta lattajalasta, joka vaatii leikkaushoitoa. Hoito on tärkeää, jottei rasitusoireita kehity toisaalle jalkaan.
Lähes kaikilla yksivuotiailla lapsilla on lattajalat. Lattajalka tarkoittaa, että jalkaterän pitkittäiskaari on madaltunut tai puuttuva. Silloin koko jalkapohja on kosketuksessa alustaan, kun lapsi seisoo ja askeltaa.
Jalkaterän sisäsyrjän pitkittäiskaari alkaa muodostua, kun lapsi oppii kävelemään. Kaaren kehitys jatkuu kouluikään saakka.
Kasvuikäisen lattajalkaisuus (latuskajalka, flat foot) voidaan jakaa kahteen muotoon: fysiologiseen sekä patologiseen eli sairaalloiseen.
Patologinen lattajalka on aika harvinainen vaiva, joka voidaan määrittää vasta 7-9-vuotiaana.
Vaikea-asteiselle patologiselle lattajalalle on tyypillistä, että askellus on tehotonta ja jalkaterän rakenteita kuormittavaa. Pahimmillaan kuormitusvirhe voi ajan myötä aiheuttaa kipu- ja rasitusoireita jalkaterän ja nilkan lisäksi myös polveen, lonkkaan ja alaselkään.
Lastenortopedin puoleen kannattaa kääntyä, kun
Lastenortopedin tekemässä tutkimuksessa tarkistetaan lapsesi jalan rakenne ja toiminta.
Oireeton fysiologinen lattajalka ei yleensä tarvitse hoitoa.
Mikäli lattajalkaisuuteen liittyy jalan toiminnan häiriö synnynnäisestä pohjelihaskireydestä johtuen ja alakouluikäisellä lapsellasi on jalkaterässään kipua, sitä voidaan helpottaa yksilöllisesti valmistettavilla tukipohjallisilla.
Vaikeimmissa virheasennoissa harkitaan leikkaushoitoa 8-13 vuoden iässä.
Leikkauksella korjataan jalkaterän virheellinen kuormitusasento ja estetään pysyvien muutosten kehittyminen. Hoito kasvuiässä on tärkeää, koska muutoin vaikea-asteisessa vaivassa voi kehittyä aikuisena kivulias virheasento.
Leikkaushoitoa suunniteltaessa otetaan yleensä jalkateristä ja nilkoista röntgenkuvat.
Yksinkertaisimmillaan lattajalan leikkaushoito tarkoittaa sekä pohjelihasten pidennystä että alemman nilkkanivelen liikkeen rajoittamista telaluun ja kantaluun väliin asetettavalla ruuvilla. Tavallisesti toimenpide tehdään molempiin jalkoihin.
Leikkaus tapahtuu aina nukutuksessa. Kotiin lapsesi pääsee jo samana päivänä. Leikkauksen jälkeen hän käyttää saapaskipsiä kolme viikkoa. Kipsillä saa astua, joten koulua voi käydä normaalisti. Liikuntaharrastukset voi yleensä aloittaa 10-12 viikon kuluttua.
Tietyissä tapauksissa tehdään lisäksi ylikasvaneen veneluun sisäreunan poisto ja tarvittaessa tähän kiinnittyvän jänteen uudelleen kiinnitys. Tällaisessa tilanteessa kipsihoidon kesto on kuusi viikkoa, eikä leikatulla jalalla saa tuona aikana astua. Liikuntaharrastuksiin paluu sallitaan aikaisintaan 12-14 viikon päästä.
Vaikeissa virheasennoissa tehdään kantaluun pidennysleikkaus. Laajemmat korjausleikkaukset tulevat kyseeseen vasta kasvun päätyttyä. Näissä toimenpiteissä kantaluun sekä jalan etuosan asentoa voidaan joutua muuttamaan, jolloin toipuminen kestää pitempään kuin kasvuikäisenä tehdyissä leikkauksissa.
Varaa aika Pikkujättiin lastenortopedille kasvuikäisen lattajalan hoitosuunnittelua varten nettiajanvarauksen kautta tai soittamalla neuvonta- ja ajanvarausnumeroomme 010 380 8000.