Reseptin uusiminen

Lääkäri arvioi aina lapsen lääkehoidon tarpeellisuuden. Pikkujätissä lasten ja nuorten reseptien uusinnat hoituvat helposti vastaanottokäynnillä sekä etänä puhelimitse tai chatissa.

Esimerkiksi lapsen siitepölyallergia on varsin yleinen lääkehoitoa vaativa vaiva, jonka helpottamiseen moni tarvitsee kevään tullen uuden reseptin allergialääkkeisiinsä.

Kun kyseessä on lapsipotilas, on lääkärin arvioitava lääkkeiden tarve joka kerta erikseen. Reseptiä ei siis voi uusia ilman lääkärin arviota.

Lasten lääkehoito on osa kokonaisvaltaista hoitopolkua, jossa tapauskohtaisesti seurataan ja arvioidaan jokaisen yksittäisen lääkkeen aiheellisuutta. Vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi lapsen ikä (missä muodossa lääke annetaan), paino (annostus) sekä aiemmat kokemukset lääkkeestä.

Aikuisiin verrattuna lapsilla on huomattavasti vähemmän lääkitystä vaativia pitkäaikaissairauksia.

Reseptin uusiminen Pikkujätissä onnistuu kolmella tavalla

  • Lääkärin vastaanotolla Pikkujätin toimipisteessä
  • Lääkärin etävastaanotolla puhelimitse
  • PikkuTsätin kautta keskustelemalla lääkärin kanssa chatissa

Huomioithan, että Pikkujätissä ei voi uusia reseptejä Omakanta-palvelussa.

Milloin resepti kannattaa uusia?

Älä jätä reseptin uusimista viime tippaan. Näet Omakanta-palvelusta, kuinka kauan lapselle määrätyt reseptit ovat voimassa ja kuinka paljon lääkkeitä on jäljellä.

Erityisesti ennen lomamatkaa kannattaa tarkistaa, että reseptit kantavat reissun yli.

Resepti kannattaa uusia omalla hoitavalla lääkärillä.

Reseptin uusiminen vastaanotolla

Jos edellisestä lääkärikäynnistä on aikaa, resepti kannattaa uusia lääkärin vastaanotolla. Pikkutiedot-palvelusta näet, kenen lääkärin luona lapsesi on käynyt viimeksi.

Lääkkeen sopivuuden ja annostuksen lisäksi voitte keskustella vastaanotolla muista lapsen tai nuoren terveysasioista. Jos lääkäri suosittelee lisätutkimuksia, voitte käydä niissä joustavasti saman käynnin yhteydessä.

Reseptin uusiminen etävastaanotolla

Puhelimitse hoituva etävastaanotto on kätevä ratkaisu reseptin uusimiseen. Puhelinvastaanotto tavoittaa sinut missä ja milloin vain.

Lääkkeet voit noutaa lähimmästä apteekista.

Reseptin uusiminen PikkuTsätissä

PikkuTsätti on chat-palvelu, jonka avulla tavoitat lastenlääkärin kotoasi.

Lastenlääkäri arvioi, onko lapsen kanssa syytä mennä lääkäriin vai voiko reseptin uusia ilman vastaanottokäyntiä.

PikkuTsätissä voit keskustella kaikista lapseen terveyteen liittyvistä asioista.

eResepti eli sähköinen resepti

Pikkujätissä kirjoitettavat reseptit ovat eReseptejä eli sähköisiä reseptejä. eResepti on voimassa kaksi vuotta sen kirjoittamisesta.

Paperisia reseptejä tai apteekkiin soitettuja puhelinreseptejä ei ole enää mahdollista tehdä.

Paljonko reseptin uusiminen maksaa?

Reseptin uusimisesta veloitetaan Pikkujätin palveluhinnaston mukainen maksu riippuen siitä, onko resepti uusittu vastaanotolla, puhelimitse vai chatin kautta.

Artikkelit ja tiedotteet
vauvan

Vauvan kehitys vuoden ikään asti

Vauvan kehitys etenee ensimmäisen vuoden aikana jättimäisin askelin. Yksilölliset erot ovat suuria, mutta tietyt taidot tulee oppia, jotta pienokainen voi oppia jatkossa muita taitoja. Lastentautien erikoislääkäri, neonatologi Tiina Teivaanmäki kertoo, miten vauvan sosiaalinen ja motorinen kehitys näkyy viikko viikolta.
Lue lisää
parvorokko

Parvorokko lapsella vaatii harvoin lääkärinhoitoa

Parvorokko on lapsille vaaraton, mutta raskaana oleville se voi aiheuttaa keskenmenon. Lisäksi se voi aiheuttaa sikiölle vaikean taudin. Lasten infektiotautien erikoislääkäri Pentti Ukkonen vastaa parvorokkoa koskeviin kysymyksiin.
Lue lisää
Ove

Ove Uljas on Aavan ja Pikkujätin uusi toimitusjohtaja – ”Suomen ihmisvastuullisimman terveydenhuoltoyrityksen rakentaminen houkuttaa”

Lääkärikeskus Aavan ja Pikkujätin nykyinen toimitusjohtaja Raija Tapio ilmoitti kesällä jättävänsä tehtävänsä. Nyt yrityksille on valittu uusi toimitusjohtaja, Ove Uljas, joka aloittaa työssään tilikauden vaihtuessa 1.4.2024.
Lue lisää
FacebookTwitterLinkedIn