Punkkirokote eli TBE-rokote lapselle

Punkkirokote eli TBE-rokote lapselle

Missä tilanteessa lapselle kannattaa ottaa punkkirokotus? Miksi?

Puskissa ja heinikossa viihtyvät punkit eli puutiaiset saattavat kantaa Borrelia-bakteeria tai TBE-virusta. Borrelia-infektiota voidaan hoitaa antibioottikuurilla. Punkkirokote taas suojaa TBE-viruksen aiheuttamaa puutiaisaivotulehdusta vastaan. Kyseessä voi olla pahimmassa tapauksessa hyvin vakava sairaus. TBE-viruksen aiheuttamaan puutiaisaivotulehdukseen ei ole hoitokeinoa, mutta sitä vastaan voi suojautua rokotteella.

Yksittäisen punkin pureman aiheuttama sairastumisriski on pieni, eivätkä kaikki punkit kanna TBE-virusta. Suojautuminen on silti tärkeää. Jollain paikkakunnilla taudin esiintyvyys on suurempi, erityisesti jos liikutaan saaristossa ja Ahvenanmaalla. Punkkeja ja tautia esiintyy myös muualla Suomessa ja Euroopassa.

Punkkirokote on tärkeä etenkin silloin, jos perhe oleilee kesäkaudella paljon ulkona luonnossa. Katso punkkien levinneisyystilanne täältä.

Voiko punkkirokotuksen antaa vauvalle tai pienelle lapselle?

Rokotusta voidaan antaa 1-vuotiaasta alkaen.

Riittääkö yksi punkkirokote ennen mökille lähtöä auttamaan, jos ei ehdi ottaa kahta?

Yksi rokote ei ole täysin suojaava, mutta parempi kuin ei mikään. Nopeutettua annosväliä 1-2 viikon välein voidaan käyttää, jotta ehtii saada 2 annosta. Rokotteen vaste on kuitenkin parempi, jos noudatetaan suositeltuja annosvälejä. Suositeltu jaksotus on 1-3 kk ensimmäisen ja toisen rokotteen välillä ja 5-12 kk toisen ja kolmannen välillä.

Varaa aika punkkirokotukseen

 

Onko lapsen rokote samanlainen kuin aikuisen?

Rokote on sama, mutta lasten rokote on puolet aikuisten rokotteen vahvuudesta (omat valmiit rokoteruiskut lapsille ja aikuisille). Aikuisten annos annetaan 12- tai 15-vuotiaasta alkaen riippuen valmisteesta.

Mihin kohtaan punkkirokote annetaan?

Rokote annetaan olkavarren lihakseen, mutta pienillä lapsilla se voidaan antaa myös reisilihakseen.

Tuleeko rokotuksesta sivuvaikutuksia lapselle?

Rokotekohtaan voi tulla paikallisesti ärsytysoireita. Pienet lapset saattavat saada myös ohimenevää kuumeen nousua. Yleisoireita voivat olla väsymys ja päänsärky. Paikallis- ja yleisoireet ilmenevät yleensä parin vuorokautta rokottamisen jälkeen ja kestävät muutamia vuorokausia. Kuume- ja kipulääkkeillä voi lievittää lapsen oireita.

Miten punkeilta kannattaa suojautua?

  • Heinikossa ja metsässä ulkoillessa kannattaa käyttää vaatteita, jotka peittävät käsivarret ja jalat, lahkeet voi työntää sukkiin tai saappaisiin.
  • Tehkää punkkitarkastus päivittäin, jos oleskelette riskialueella. Punkki voi ryömiä useita tunteja ympäriinsä ennen kuin pureutuu ihoon.
  • Lapset saavat punkkeja usein ylävartaloon, joten kannattaa tutkia myös päänahka ja korvantaustat.
  • Muistathan, että lemmikit saattavat kuljettaa punkkeja sisätiloihin ja petivaatteisiin.

Pitäisikö lapselle tehdä kesän ulkoilupäivien jälkeen aina punkkitarkastus?

Punkkitarkastus on hyvä tehdä, mutta tämä toimenpide ja punkin poistaminen iholta suojaa lähinnä punkin toista levittämää tautia eli borrelioosia vastaan. TBE-virus voi siirtyä ihmiseen hyvin nopeasti punkin iskettyä kiinni iholle. TBE-virukselta suojaa punkkirokote.

Mitä pitää tehdä, jos punkki puree lasta?

Punkki poistetaan tarttumalla sitä mahdollisimman läheltä ihoa esim. teräväkärkisillä pinseteillä. Nosta punkkia tasaisesti suoraan ylöspäin. Iho kannattaa puhdistaa lämpimällä vedellä ja saippualla tai antiseptisella puhdistusaineella.

Puremakohtaa ja lapsen vointia on syytä tarkkailla parin viikon ajan. Jos pureman ympärille ilmestyy punertava, laajeneva kehä, tai lapselle tulee flunssaoireita, tulee lähteä lääkäriin.

Varaa aika punkkirokotukseen

Pikkujätin rokotushoitaja voi rokottaa koko perheen. Varaathan jokaiselle rokotettavalle oman ajan. Kysy lisää neuvontapalvelustamme 010 380 8000.

TBE-rokotteen hinnat löydät täältä.

 

Rokotukset:

Pikkujätti palvelee Sinua ja lastasi:
Etävastaanotot
Internetajanvaraus
Neuvontapalvelu ja ajanvaraus puh. 010 380 8000.

Palvelu saatavilla: