Heli Leppänen lastenpsykiatrian erikoislääkäri

Heli Leppänen

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri

Varaa aika

Olen lastenpsykiatrian erikoislääkäri. Erityisosaamistani ovat lasten neuropsykiatriset häiriöt kuten ADHD ja autismikirjon häiriöt, mutta vastaanotolleni voi hakeutua myös, mikäli on huolta liittyen mm. lapsen mielialaan tai ahdistukseen. Vastaanotolleni ovat tervetulleita 5-13-vuotiaat lapset vanhempineen. Tapaan käynnillä lasta ja vanhempia yhdessä. Vastaanotolla ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida huoltajuusriitakysymyksiä tai muita juridisia ongelmia. Mikäli lapsella on aiempia tutkimuksia tai hoitojaksoja lastenpsykiatrialla, aiempien lausuntojen ja hoitoyhteenvetojen ottaminen mukaan on hyödyllistä.

Tervetuloa vastaanotolleni!

Ajanvarausohje

Tapaan ensimmäisellä käynnillä mieluiten lasta yhdessä vanhempien kanssa. Ensimmäinen vastaanottokäynti on 60min. Tarvittaessa seurantakäynti voidaan hoitaa myös etänä.

Jatkoseurantaan liittyviä puhelinsoittoja voidaan sopia erikseen. Puhelinvastaanotto vain omille asiakkaille.

Mahdollinen ajan peruutus vähintään 48 h ennen vastaanottoa.

Otattehan vastaanotolle mukaan myös lausunnot mahdollisista aikaisemmin tehdyistä tutkimuksista (esim. lastenpsykiatriset tai -neurologiset hoitokertomukset, koulupsykologin tai toimintaterapeutin lausunnot, opettajan kirjallisen vapaamuotoisen palautteen).

Varaattehan ajan toiselle asiantuntijalle, jos asianne koskee huoltajuuskiistaa tai muita oikeudellisia kysymyksiä.

En kirjoita/uusi rauhoittavia lääkkeitä.

Huomaathan, että viikonloppuisin vastaanottohinnat ovat korkeammat kuin arkisin.