Vastuullisuus

Olemme matkalla kohti vastuullisempaa terveydenhuoltoa.

Pitkäjänteinen tekeminen ja vastuullisuus ovat olleet tärkeitä arvoja Aavalle ja Pikkujätille niiden toiminnan alkuajoista asti. Vastuullisuus onkin omaksuttu keskeiseksi osaksi jokapäiväistä toimintaamme ja johtamistamme. Olemme sitoutuneet kehittämään vastuullisuustyötämme ja pitämään parempaa huolta asiakkaistamme, henkilöstöstämme ja muista sidosryhmistä sekä ympäristöstä kestävämmän huomisen puolesta.

Aavan ja Pikkujätin toiminta on pitkään perustunut ihmisvastuullisuuteen. Haluamme olla suomalaisten tuntema perheyritys, joka erottautuu ihmisvastuullisena ja huippulaatuisena toimijana.

Meille on tärkeää, että voimme varmistaa yritystemme kestävän kehityksen myös tulevaisuudessa – ja tulla siinä entistäkin paremmiksi. Olemme YK:n Global Compactin -jäsenyritys ja sitoutuneet noudattamaan YK:n kymmentä periaatetta.

Vastuullisuusraportointi

Raportoimme vuosittain vastuullisuustyömme tuloksista. Vastuullisuusraportointimme perustuu VSME-standardiin ja kattaa ympäristövastuullisuuden, sosiaalisen vastuullisuuden sekä hallinnollisen vastuullisuuden aiheet. Julkaisimme ensimmäisen vastuullisuusraporttimme tilikaudesta 2023-2024. Löydät kaikki raportit alta, uusimpana tilikausi 2025-2026.

Vastuullisuusraportit

2025–2026

Julkaisimme tilikauden 2025–2026 vastuullisuusraportin syksyllä 2026.

Raportti on laadittu VSME-standardin B- ja C-moduulien mukaisesti ja se kattaa yrityksen koko toiminnan.

2024–2025

Julkaisimme tilikauden 2024–2025 vastuullisuusraportin syksyllä 2025.

Raportti on seuraava askel kohti EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaista raportointiamme. Se on tuotettu vapaamuotoisesti huomioiden ESRS-standardien vaatimukset.

Raportit suomeksi ja englanniksi:

2023–2024

Julkaisimme ensimmäinen vastuullisuuskatsauksemme syksyllä 2024.

Vastuullisuuskatsaus tilikaudesta 2023–2024 ei ole täysin CSRD-direktiivin mukainen, mutta rakenne on suunniteltu sen mukaan.

Tutustu katsaukseen: