Vauva pulauttelee usein – harmiton vaiva vai vauvan refluksi?

Vauva pulauttelee usein – harmiton vaiva vai vauvan refluksi?

Vauva pulauttelee, röyhtäilee ja nieleskelee – onko syytä huoleen? Voiko hänellä olla vauvan refluksi? Pikkujätin lasten gastroenterologian erikoislääkäri Merja Ashorn kertoo, miten pulauttelevaa vauvaa hoivataan, mitä refluksioireiden takana voi olla ja milloin on hyvä tulla vastaanotolle.

Vauvan pulauttelee ja saa ilmavaivoja – miksi?

Vauva pulauttelee, kun maitoa nousee ylös ruokatorveen ja suuhun. Siksi vauva voi myös nieleskellä ja röyhtäillä.

Pulauttelu on hyvin yleistä. Jos vauva kuitenkin kasvaa ja syö normaalisti, niin pulauttelusta ei tarvitse huolestua.

Vauva saattaa myös olla itkuinen ja nukkua huonosti, sillä pulauttelun syy ovat usein ilmavaivat. Silloin vauvan vatsa ja suoli ovat täynnä ilmaa. Se aiheuttaa painetta mahalaukkuun, ja sen tähden maitoa nousee ylös.

Ilmavaivat tuntuvat vauvasta ikävältä, ja siksi hän saattaa itkeskellä syöttöjen yhteydessä ja iltaisin. Nukkuminenkin voi olla vaikeaa ja koko perhe kovilla.

Vauvan ilmavaivat ovat erittäin yleisiä. Ne voivat alkaa jo muutaman viikon iässä ja kestää muutaman kuukauden. Ilmavaivat menevät useimmiten ohi itsestään, kun vauva kasvaa ja hänen suolistonsa kypsyy.

Pulauttelu voi jatkua myös sen jälkeen, kun ilmavaivat ovat loppuneet. Siinä tapauksessa kannattaa tulla käymään lääkärissä, mutta syytä huoleen ei yleensä ole.

Varaa aika Pikkujätin gastroenterologille

Voiko vauvalla olla refluksitauti?

Refluksitauti on sairaus, joka on vauvoilla erittäin harvinainen.

Refluksitauti tarkoittaa, että mahan sisältöä nousee säännöllisesti ruokatorveen. Refluksitaudin oireita ovat pulauttelun lisäksi närästys ja hengitystieoireet, kuten yskä.

Vauvan refluksitaudista voi kertoa myös se, jos ruoka ei maistu, eikä paino nouse normaalisti.

Vauvoilla pulauttelu johtuu usein hieman väljästä ruokatorven sulkijalihaksesta. Siksi maitoa pääsee takaisin ruokatorveen ja suuhun. Kun vauva kasvaa, lihas kiristyy ja tilanne korjaantuu.

Vauvan pulauttelu – milloin lääkäriin?

Varaa aika heti, jos vauvan paino ei nouse tai se laskee, hän syö huonosti tai oksentelee voimakkaasti. Silloin kyse voi olla refluksitaudista tai ahtaasta mahaportista.

Aika kannattaa varata lasten gastroenterologian erikoislääkäriltä. Hän on erikoistunut vatsa- ja suolistovaivoihin.

Lääkäriltä kannattaa muutenkin varata aika aina, kun vauvan terveys huolestuttaa.

Pikkujätin lastenlääkärit ovat täällä vanhempia varten. Lääkäri ymmärtää vanhempien huolta, eikä ole sellaista asiaa, jonka tähden vastaanotolle ei voisi tulla.

Usein jo yksi käynti riittää ja huoli helpottuu, kun siitä saa kertoa lääkärille ja vauva tutkitaan.

Varaa aika Pikkujätin gastroenterologille

Vauvan refluksin tutkiminen?

Vauva tutkitaan aina kokonaisvaltaisesti. Tutkimus on samankaltainen, joka vauvalle tehdään syntymän jälkeen.

  • Vauva riisutaan ja lääkäri tunnustelee hänen vatsansa ja kuuntelee sen. Hän kuuntelee myös vauvan sydämen ja keuhkot.
  • Vauva punnitaan, ja lääkäri tutkii vauvan olemuksen: onko hän normaalin oloinen, itkettääkö häntä vai vaikuttaako hän tyytyväiseltä ja rauhalliselta.
  • Lisäksi voidaan tutkia, miten imeminen sujuu. Meillä Pikkujätissä on imetysohjaajia, jotka auttavat vauvaa ja äitiä imetyksessä.

Vauvan pulauttelun ja ilmavaivojen hoito?

Vauvan pulauttelu helpottaa yleensä itsestään noin vuoden ikään mennessä, kun vauva nousee ylös ja lähtee kävelemään. Ilmavaivat loppuvat useimmiten muutaman kuukauden iässä.

Joillakuilla oireet kestävät pidempään, toisilla ne menevät nopeasti ohi.

  • Ilmavaivoihin auttaa vauvan liikuttelu, vaunujen heijaaminen ja vatsan hieronta.
  • Ruokailutilanne kannattaa rauhoittaa, jottei maitoa tule suihkuna ja vauva ei niele ilmaa.
  • Jos vauva pulauttelee paljon, hänet on hyvä nukuttaa kohoasennossa.
  • Jos vauva on pulloruokinnassa, maidon sakeuttaja voi auttaa. Paksumpi maito pysyy vatsassa ohuempaa paremmin.
  • Jos alle kolmekuisella vauvalla on kipua tai hengitystieoireita, lääkäri voi määrätä närästyslääkettä, joka tekee mahaan suojakalvon ja vähentää oireita.
  • Alle kolmekuisille vauvoille ei anneta happosalpaajia muuten kuin erityistapauksissa. Vanhemmille vauvoille lääkäri voi määrätä niitä harkintansa mukaan lyhyeksi ajaksi.

Voiko vauvan pulauttelu johtua allergiasta?

Pulauttelu on harvoin allergian oire. Jos vauva juo rintamaitoa, niin allergiasta tuskin on kyse.

Jos vauva juo maidonkorviketta, kyse voi joskus olla allergiasta. Silloin vauvalla saattaa olla myös ihottumaa. Vauvan allergia on todennäköisempi, jos vanhemmat ovat allergisia.

 

Asiantuntijana Pikkujätin lasten gastroenterologian erikoislääkäri, dosentti Merja Ashorn.

« Takaisin Ajankohtaista-osioon