Miksi lapsi oksentelee?

lapsi_oksentelee
Vatsatauti, pulauttelua, maitoallergia vai jotain ihan muuta? Lapsen oksentelu on yleensä vaaratonta, mutta on tilanteita, jolloin oksentelevan lapsen kanssa kannattaa tulla käymään vastaanotolla. Pikkujätin lasten gastroenterologian erikoislääkäri Timo Örmälä kertoo, mistä oksentelu saattaa johtua ja miten pienen oloa voi helpottaa kotikonstein.

Lapsi oksentelee – mistä se voi johtua?

Lapsen oksentelulle voi olla lukuisia syitä:

Vauvan oksentelu

  • Pienet vauvat pulauttelevat. Se on normaalia ja saattaa jatkua useamman kuukauden. Jos vauva vaikuttaa onnelliselta ja kasvaa kuten kuuluukin, pulauttelusta ei tarvitse huolestua. Jos sen sijaan vauvan paino ei nouse tai hän vaikuttaa tyytymättömältä tai kivuliaalta, asia kannattaa tutkia.
  • Erityisesti silloin, jos vauva on pulloruokinnassa, oksentaminen saattaa johtua runsaasta maidonsaannista. Samoin voi käydä myös rintaruokinnassa, jos maitoa erittyy paljon. Tällöin paino nousee hyvin, joskus jopa liikaakin.
  • Lehmänmaitoa juovalla vauvalla voi olla myös maitoallergia. Silloin lehmänmaidon proteiini saa vauvan oksentamaan. Maitoallergiaa on muutamalla prosentilla vauvoista.
  • Jos pieni vauva oksentaa kaaressa, eikä hänen painonsa nouse kunnolla, tuo vauva lääkäriin. Hänellä voi olla mahaportin ahtauma. Silloin maito ei pääse mahalaukusta eteenpäin suoliston puolelle. Mahaportin ahtaumaa on yleensä alle kuuden viikon vanhoilla vauvoilla.

Lapsen oksentelu

  • Kun lapsi kasvaa, tavallisin syy oksenteluun on viruksen aiheuttama lapsen vatsatauti. Vatsataudit tarttuvat helposti lapsesta toiseen. Vatsatauti kestää yleensä korkeintaan muutaman päivän, ja siihen voi liittyä ripulia.
  • Oksennuksen syy voi olla myös lapsen migreeni. Migreeniä voi olla jo muutaman vuoden ikäisellä tenavalla. Siitä kertoo lisäksi kova päänsärky.
  • Kuume aiheuttaa lapsilla usein oksentelua.
  • Syömishäiriöistä kärsivät yleensä yli 12-vuotiaat, mutta joskus syömishäiriö voi olla myös nuoremmalla lapsella. Oksentaminen voikin joskus kertoa siitä.
  • Lapsen yöllinen oksentelu on tärkeä selvittää lääkärissä – etenkin, jos lapsi oksentelee toistuvasti ja siihen liittyy päänsärkyä.
  • Lapsen oksentelu ilman selkeää syytä voi johtua myös lukuisista muista asioista, jotka kannattaa selvittää lääkärin vastaanotolla. Näitä ovat esimerkiksi refluksitauti, suoliston ongelmat, monet yleissairaudet ja umpilisäkkeen tulehdus. Jos lapsi oksentelee tilapäisesti, eikä oksenteluun liity hälytysmerkkejä ja lapsen yleisvointi pysyy hyvänä, tilannetta voi seurata kotona.

Lapsen oksentelu – milloin lääkäriin?

  • Varaa aika, jos vauva vaikuttaa huonovointiselta, hänen painonsa ei nouse tai hän oksentaa kaaressa.
  • Kaikenikäiset lapset kannattaa tuoda vastaanotolle aina, jos yleisvointi huononee, oksentelu ei mene ohi, oksennuksessa on verta, lapsella on kovaa vatsakipua, korkea kuume tai hän oksentaa voimakkaasti tai sappinestettä.
  • Jos lapsi oksentelee silloin tällöin pitkän ajan kuluessa, oksentamisen syy kannattaa selvittää, vaikkei oksentaminen olisi voimakasta.
  • Jos pulauttelu tai oksentelu stressaa, varaa toki aika vastaanotolle. Me olemme Pikkujätissä perheitä varten, eikä lapsen terveyttä koskevien huolien kanssa kannata jäädä yksin kotiin!

Kenelle varaan ajan?

Varaa aika lastentautien erikoislääkärille. Hän tutkii, mistä lapsen oksentelu johtuu ja hoitaa lasta sen mukaisesti.

Lapsella on vatsatauti – tuonko hänet vastaanotolle?

Oksentaako lapsi kahdesti päivässä tai kymmenen kertaa päivässä?

Jos oksentelua on vain pari kertaa päivässä, tilaa voi seurata kotona kauemmin kuin silloin, jos lapsi oksentaa usein.

Lapsen vatsatauti – hoito?

  • Huolehdi lapsen nesteytyksestä. Anna hänelle usein ja pieniä määriä energiapitoista nestettä, kuten mehua tai limsaa. Jos lapsella on vatsatauti ja hän juo kerralla pullollisen limua, juoma saattaa tulla ylös.
  • Jos lapsella on oksentelun lisäksi ripulia, hänelle kannattaa juottaa apteekissa myytävää ripulijuomaa. Siinä on nesteen lisäksi suoloja, mikä auttaa pitämään lapsen nestetasapainon kunnossa.

Lapsen vatsataudin ehkäisy?

  • Hyvä käsihygienia auttaa ehkäisemään vatsatauteja. Kädet kannattaakin pestä aina, kun tulee kotiin, vessakäynnin jälkeen ja ennen ruokailua.
  • Rotavirusrokote kannattaa ottaa. Se ehkäisee sairaalahoitoon johtavia vatsatauteja erittäin hyvin.
  • Vatsataudit tarttuvat herkästi, joten lapsi voi palata kouluun tai päiväkotiin vasta sitten, kun oksentelu ja ripuli on rauhoittunut.


Asiantuntijana Pikkujätin lasten gastroenterologian erikoislääkäri Timo Örmälä.

FacebookTwitterLinkedIn