Vauvan ummetus – Miten saada vauvan kakka tulemaan?

vauvan_ummetus
Vauva kakkaa harvoin, onko siis jotain vialla? Ei hätää – pikkuisesi vielä opettelee kakkaamista, ja vauvojen kakkaamistahti on muutenkin hyvin yksilöllistä. Pienen vauvan ummetus on harvinaista ja isompienkin lähes aina täysin harmitonta. Pikkujätin uroterapeutti Riitta Koppeli kertoo, mistä tunnistat vauvan ummetuksen oireet ja antaa hyvät kotikonstit vauvan olon helpottamiseen.

Vauva ei kakkaa, onko kyseessä vauvan ummetus?

Tuoreet vanhemmat säikähtävät usein, jos vauva ei kakkaa päiviin. Vanhemmista voi vaikuttaa siltä, että harvoin kakkaavalla vauvalla on ummetus.

Tosiasiassa täysimetetyn vauvan ummetus on harvinaista. Pieni, rintamaitoa juova vauva voi kakata jokaisen imetyksen jälkeen tai olla kaksi viikkoa kakkaamatta.

Kunhan lapsi on tyytyväinen, niin kumpikin on ihan normaalia.

Vauvan ummetus 1 kk:n ikäisenä?

Vauvan ummetus on harvinaista niin kauan, kun vauva on pelkässä rintaruokinnassa. Yleensä vauva siirtyy syömään kiinteitä ruokia aikaisintaan neljän kuukauden ikäisenä. Täysimetetyn vauvan ummetus kuukauden tai parin ikäisenä ei siis ole tavallista.

Joskus pienellä vauvalla voi kuitenkin olla ummetus. Silloin syy saattaa olla Hirschprungin tauti, jossa peräsuolen loppuosasta puuttuu normaali hermotus. Tyypillistä sairaudelle on myös se, että lapsenpihka tulee vasta yli kahden vuorokauden iässä. Tauti on kuitenkin hyvin harvinainen.

Entä isomman vauvan ummetus?

Joskus isomman vauvan ummetus voi johtua siitä, että kakkaaminen on sattunut vauvaan ja hän on sen tähden alkanut pantata kakkaa.

Mitä kauemmin vauva on kakkaamatta, sen suuremmaksi ja kiinteämmäksi uloste muuttuu ja sitä kipeämmältä kakkaaminen tuntuu.

Miksi vauva itkee kakatessaan?

Pienen ihmisen täytyy opetella kaikki asiat, myös kakkaaminen.

Pieni vauva voi itkeä kakatessaan jopa 10–20 minuuttia. Siitä ei yleensä tarvitse hätäillä.

Pikkuinen ei nimittäin välttämättä osaa heti käyttää peräaukon lihaksia oikein, vaan saattaa yrittää työntää kakkaa ulos vatsalihaksia käyttäen. Tällöin vauva kuitenkin sulkee samalla peräsuolen sulkijalihakset tiukasti kiinni, eikä kakka pääse tulemaan.

Se tuntuu vauvasta ikävältä, mikä itkettää. Kun vauva rentoutuu, kakka pääsee tulemaan, ja kaikki on taas hyvin. Kun vauva vähitellen oppii käyttämään lihaksiaan, niin tämä vaihe menee ohi.

Joskus neuvotaan, että tällaisessa tilanteessa vauvan peräaukkoa kannattaa painaa pumpulipuikolla tai kuumemittarilla. Näin ei pidä tehdä, sillä silloin vauva helposti oppii rentouttamaan sulkijalihaksen vain tällä tavalla.

Äidinmaidonkorviketta juova vauvani kakkaa harvoin – onko lapsella maitoallergia?

Äidinmaidonkorviketta saavalla vauvalla ummetus on tavallisempaa kuin rintamaitoa juovalla. Moni vanhempi ajattelee, että vauva on silloin allerginen maidolle, mutta ummetus ei yleensä ole allergian oire.

Sen sijaan liiallinen korvikkeen saanti voi aiheuttaa ummetusta. Maidonkorviketta juova vauva kakkaa yleensä kerran pari päivässä.

Jos vauva kakkaa harvemmin ja koet, että käyttämäsi korvike ei ole ehkä paras vauvallesi, vaihda toiseen valmisteeseen ja testaa sitä pari kolme viikkoa.

Vauvan ummetuksen oireet?

Noin 95 prosenttia lapsien ummetuksesta on toiminnallista, eli ummetus ei johdu sairaudesta. Vauvan ummetusta ei siis kannata säikähtää.

Yleensä vauvan ummetus liittyy kiinteään ruokaan siirtymiseen. Usein vauva saa silloin lisäksi paljon maitoa, mutta vesi unohtuu. Siitä saattaa seurata ummetus.

Vauvalla saattaa olla ummetus, jos:

  • Vauva kakkaa harvemmin kuin pari kolme kertaa viikossa.
  • Kakka on liisterimäistä tai tahmaista. Tällöin vauva voi kakata päivittäinkin, mutta kakkaa on hankala pyyhkiä ja pestä.
  • Vauva kakkaa kerralla hyvin paljon.
  • Ruokahalu on huono. Se johtuu siitä, että vauvan suoli on täynnä kakkaa.

Vauvan ummetuksen hoito kotikonstein?

  • Kiinnitä huomiota vauvan vedenjuontiin, jos hän syö jo kiinteitä. Muistathan, että vesi on janojuoma, ja joka aterialla on hyvä antaa myös lopuksi hieman vettä. Vesi pehmentää kakkaa, joten kakkaamisesta tulee helpompaa. Ohenna myös soseet mieluummin vedellä kuin korvikkeella.
  • Varmista, että kiinteitä syövä vauva saa tarpeeksi kuituja. Kuidut auttavat ulostemassaa siirtymään eteenpäin suolistossa ja parantavat vatsan toimintaa. Valitse puurot täysjyväisinä ja tarjoile vauvalle parsakaalista, porkkanasta ja kesäkurpitsasta tehtyjä soseita. Erityisesti parsakaali on usein hyvä apu ummetukseen. Myös luumu- ja ruusunmarjasose saattavat toimia. Vaihtele eri soseita.
  • Jumppaa vauvan jalkoja vatsan päällä kuin hän polkisi polkupyörää: se auttaa ummetukseen.
  • Lämmin kylpy rauhoittaa itkuista vauvaa, jos kakka ei ota tullakseen.
  • Kokeile apteekista ilman reseptiä saatavia laksatiiveja, jotka pehmentävät suolen sisältöä. Näitä ovat laktuloosi ja makrogoli. Usein ne alkavat auttaa 2–4 päivän kuluessa, mutta niitä on hyvä antaa useamman kuukauden verran. Älä siis lopeta niitä heti, kun tilanne näyttää hyvältä, vaan jatka, kunnes kakka on tullut ongelmitta päivittäin ainakin noin kolmen kuukauden ajan. Sitten voit alkaa pienentää annosta vähitellen. Laksatiivia ei koskaan lopeteta kerralla.

Vauvan ummetus – milloin lääkäriin?

Tuo vauva lääkäriin seuraavissa tapauksissa:

  • vauva vaikuttaa kipeältä ja itkuiselta
  • hän syö huonosti
  • vauvan vatsa turvottelee ja on pinkeä
  • vauvan paino laskee
  • vauvan yleisvointi heikkenee tai
  • hän kuumeilee

Varaa aika lastentautien erikoislääkäriltä samalle päivälle tai vie vauva päivystykseen.

Mikäli vauvan vointi vaikuttaa hyvältä, mutta ummetus silti huolestuttaa, kannattaa aina tulla meille Pikkujättiin. Varaa silloin aika lastentautien erikoislääkäriltä tai uroterapeutilta. Vauvan vointia ei pidä jäädä murehtimaan kotiin!

Lääkärille on hyvä varata aika myös silloin, jos olet yrittänyt hoitaa vauvan ummetusta kotikonstein 2–4 viikon ajan, mutta tilanne ei helpota.

Vauvan ummetuksen hoito lääkärissä?

  • Lastentautien erikoislääkäri tutkii vauvan ja haastattelee vanhemmat. Vastaanotolla selvitetään muun muassa, miten vauva kakkaa, milloin vauva kakkasi ensimmäisen kerran ja miten vauva on kasvanut.
  • Lääkäri voi määrätä vauvalle erilaisia tutkimuksia ja laboratoriokokeita, jos hän epäilee vauvan vointia.
  • Usein lääkäri määrää vauvalle laksatiivia. Se on turvallista pienillekin vauvoille.  
  • Lääkäri voi kirjoittaa lähetteen uroterapeutille, joka neuvoo vanhempia kaikissa vauvan kakkaamiseen ja pissaamiseen liittyvissä pulmissa.

Lääkärissä käyminen rauhoittaa usein huolestuneita vanhempia, joten senkin tähden vastaanotolle kannattaa tulla matalalla kynnyksellä.

Vauvan ummetus ei yleensä johdu mitenkään vanhempien toiminnasta, vaan se on harmitonta ja kuuluu vauvan kasvamiseen ja muutoksiin hänen ruokavaliossaan.

Asiantuntijana Pikkujätin uroterapeutti Riitta Koppeli.

FacebookTwitterLinkedIn