Kun pehmolelu saa ensin laastarin – Näin potilasturvallisuus näkyy lapsen lääkärikäynnillä

Ratinan Pikkujätissä turvallisuus alkaa jo odotustilasta. Seinillä on tuttuja kuvia ja muotoilussa vältetään teräviä kulmia; kaikki on tehty, jotta pieni kävijä voi olla rauhassa. Lapsi saa istua huoltajan sylissä, ja ammattilainen tulee kirjaimellisesti lapsen tasolle. “Mitä nyt tehdään ja miksi” selitetään selkeästi sekä lapselle että aikuiselle.  

Valtakunnallisen potilasturvallisuuspäivän (17.9.) kunniaksi Tampereen Ratinan Pikkujätissä työskentelevät lastentautien erikoislääkäri Riikka Stenbäck ja laboratoriohoitaja Ulla Honkanen avaavat arkeaan. 

Lapsilähtöisyys on päätös, jonka huomaa
 

Pikkujätissä rutiinit on viritetty lapsen kokemukselle ja turvallisuudelle. Laitteet, mittarit ja välineet on mietitty pienille käsille ja suille asti, muun muassa makutikut maistuvat hyvältä ja mittavälineet sopivat eri ikäisille. Ammattilaiset ovat lasten kanssa työskentelyyn tottuneita, mikä näkyy sekä vastaanoton vuorovaikutuksessa että hoitoketjun toimivuudessa.  

Ikätasoinen kohtaaminen on arkea: vauvan kanssa vakuutetaan ensin vanhempi, isomman lapsen kanssa jutellaan suoraan hänelle ja annetaan vaihtoehtoja niissä asioissa, joissa lapsi voi valita. Kyse on rauhallisesta etenemisestä: hymy, kyykistyminen ja pehmolelullekin “omaksi” laitettu laastari eivät vie enempää aikaa, mutta vievät jännityksen pois ja tilanteesta tulee kaikille mukavampi.  

Turvallisuus on myös tietosuojaa ja näyttöön perustuvaa hoitoa
 

Tieto käsitellään huolellisesti ja hoito perustuu aina ajantasaisiin hoitosuosituksiin vaihtoehtohoitojen sijaan, luotetaan näyttöön ja yhteiseen ymmärrykseen siitä, mitä tehdään ja miksi.   

Laboratoriossa turva on tarkkuutta ja myötätuntoa
 

Laboratoriossa kriittisin kohta on henkilöllisyyden varmistus. Oikea lapsi, oikea näyte, oikea tarra. Kun tämä on kunnossa, työ jatkuu johdonmukaisena: Laboratoriossa laitteet kontrolloidaan ja huolletaan säännöllisesti. Laatua varmistetaan sisäisesti ja ulkoisesti.  

Hygieniakäytännöt, kuten suojavarusteet, suojaavat sekä potilasta että ammattilaista, ja tilat on suunniteltu niin, ettei pieni käsi ylety neuloihin tai muihin laboratoriotarvikkeisiin.  

Samaan aikaan laboratorio on lapsen ehdoilla. Joskus jännitys unohtuu, kun puhutaan harrastuksista tai laitetaan soimaan tuttu tunnusmusiikki, yhdessä on laulettu Pokémonin tunnariakin. Lapsi saa katsoa, mitä hänelle tehdään, jos se helpottaa. Tavoite on, että käynti on mahdollisimman myönteinen kokemus ja sujuu kerralla oikein.  

Tieto kulkee ja vastuu on selkeä
 

Kun laboratoriossa huomataan jotain poikkeavaa, siitä kerrotaan lääkärille heti. Vastuut on sovittu: tieto ei jää kellumaan, ja perheelle annetaan matalan kynnyksen yhteydenottokanava. Jos jokin menee pieleen tai epäselväksi, käytössä on HaiPro-ilmoitukset ja lääkityksissä tuplalaskenta; apteekki varmistaa osaltaan. Tärkeintä on avoimuus ja oppiminen.  

Huoltajalla tärkeä rooli: yhdessä olemme turvaksi
 

Huoltaja tuntee lapsensa parhaiten: mikä jännittää, mikä helpottaa, osaako lapsi niellä tabletin, ja miten vointi on muuttunut. Käynnin sujuvuutta parantaa, kun Kela-kortti on mukana ja ohjeet (kuten nielunäytettä ennen syömättä ja juomatta oleminen) on mahdollisuuksien mukaan huomioitu. Lapselle voi kertoa etukäteen lyhyesti, mitä tehdään ja että aikuiset pitävät huolen turvallisuudesta. Aikuisen ja vanhemman oma asenne, kun on myönteinen ja kannustava, onnistuu yleensä tutkimukset paremmin. 

Potilasturvallisuuspäivä muistuttaa, että suurin osa turvallisuudesta on arkista, toistuvaa hyvää työtä: huomion suuntaamista lapseen, selkeää kieltä ja tinkimätöntä laatua taustalla. Se on turvallisuuden tunnetta, joka syntyy osaamisesta, järjestelmistä ja siitä, että lapsi otetaan tosissaan ja kohdataan omana itsenään.