Tervetuloa upouuteen Pikkujätti Ouluun!

pikkujätti
Pikkujätti avaa 10. helmikuuta ensimmäisen lasten lääkäriasemansa Oulussa.

Pikkujätti aloittaa Oulun valloittamisen avaamalla Oulun keskustaan ensimmäisen toimipisteensä. Samalla sisaryritys Lääkärikeskus Aava laajentaa merkittävästi toimintaansa Oulussa.

Aavan ja Pikkujätin omistaa Ahon perheen viisi sisarusta, jotka ovat toimineet terveydenhoitoalalla isänsä Juhani ”Jussi” Ahon jalanjäljissä. Aava juhli viime vuonna 60-vuotissynttäreitä, kun taas Pikkujätti on auttanut perheitä lasten terveyshuolissa vuodesta 1989 lähtien. Yritykset ovat osa Aho Groupia, johon kuuluvat myös Rukan ja Pyhän hiihtokeskukset.

Aava on tarjonnut lääkäripalveluita Oulussa sekä yksityisasiakkaille että yritysasiakkaille vuodesta 2014, mutta toiminta on keskittynyt pääasiassa työterveyshuoltoon. Nyt lääkärikeskuksessa nähtiin potentiaalinen laajenemisen paikka juuri Oulussa.

– Oulu on elinvoimainen ja kiinnostava kaupunki lääkärikeskustoiminnalle. Oulun väestönkasvu on tasaisessa kasvussa ja kaupungissa on merkittävä määrä lapsiperheitä, joka kannustaa meitä tuomaan laadukkaat Pikkujätin lastenlääkäripalvelumme myös Ouluun. Toisaalta kaupungissa on myös paljon kasvavia ja elinvoimaisia asiantuntija- ja teknologiayrityksiä, joille voimme tarjota kokonaisvaltaisia palveluitamme hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen, sanoo Aavan ja Pikkujätin toimitusjohtaja Ove Uljas.

Laajemmat palvelut ja aukiolot

Uuden toimipisteen aukeamisen myötä Aavan toiminta Pohjois-Suomessa kasvaa merkittävästi. Toimitilojen koko Oulussa kasvaa roimasti, mikä mahdollistaa palveluvalikoiman ja aukioloaikojen laajenemisen.

– Aava tulee tarjoamaan varteenotettavan vaihtoehdon niin työterveyden asiakasyrityksille, yksityisasiakkaille kuin ammattilaisillekin. Pikkujätti puolestaan avaa oululaisille perheille täysin uuden mahdollisuuden hyödyntää lastenlääkäreitä ja muita lasten terveyden ammattilaisia, sanoo Oulun yksikönjohtaja Elina Ranta.

Oulu on jo yhdeksäs kaupunki, jossa Pikkujätin lapsiin vihkiytynyt henkilöstö pääsee auttamaan lasten terveyshuolissa Mauri Kunnaksen koirahahmoilla viihtyisiksi rikastetuissa tiloissa.

– Meillä on vahva luotto, että monipuolisesti ja osaavasti lapsipotilaiden tarpeisiin keskittyvä lasten lääkäriasemamme tulee saamaan hyvän vastaanoton oululaisilta perheiltä, sanoo Pikkujätin vastaava lääkäri Paula Selkälä.

Artikkelit ja tiedotteet
FinFer_logo_2025-11 Raskaudenaikaisia rauta-arvoja selvittävä FINFER-tutkimus alkoi Aavassa: Tutkimukseen otetaan mukaan 500 raskaana olevaa naista
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää naisten rautavarastojen (ferritiini) tasoja raskauden eri vaiheissa sekä näiden yhteyttä erilaisiin raskaudenaikaisiin oireisiin. Voit osallistua tutkimukseen, mikäli olet raskaana, ja täytät tutkimukseen osallistumisen ehdot. Aava on samaa yritystä Pikkujätin kanssa.
Lue lisää
EcoVadis Aava Pikkujätti Aavalle ja Pikkujätille on myönnetty EcoVadis-arviointi
Aavan ja Pikkujätin pitkäjänteinen vastuullisuustyö on kantanut hedelmää, sillä yritys saavutti pronssimitalin EcoVadis-arvioinnissa.
Lue lisää
Aviapolis-Pikkujätti Pikkujätti avaa uuden lastenlääkäriaseman Vantaan Aviapolikseen
Vantaan lastenlääkäripalvelut saavat pian vahvistusta Pikkujätistä, joka on Suomen ainoa täysin lapsille suunnattu lääkäriasema.
Lue lisää
FacebookTwitterLinkedIn