Vatsakipu lapsella

Vatsakipu lapsella

Julkaistu

Vatsakipu on yksi tavallisimpia syitä hakeutua lastenlääkärin vastaanotolle. Valtaosa käynneistä liittyy pitkäkestoisiin vaivoihin, jossa kipua on usein, mutta se ei ole välttämättä jokapäiväistä.

Äkillisesti alkaneessa voimakkaassa vatsakivussa on aina syytä hakeutua nopeasti lääkäriin. Kyseessä voi olla esimerkiksi umpisuolen tulehdus. Vatsatauti voi myös alkaa vatsakipuna, ennen kun muut oireet paljastavat syyn. Pieneltä lapselta voi löytyä täysin
vatsasta erillään oleva syy, kuten korvatulehdus.
Pitkäkestoisen ja toistuvan vatsakivun syynä on usein toiminnallinen vaiva, josta tavallisin on ummetus. Kipu tai muu ulostamiseen liittyvä epämiellyttävä kokemus aiheuttaa pienellä lapsella helposti ulostamisen välttämistä ja panttaamista, mikä entisestään
pahentaa ummetusta. Kierteen katkaisemiseksi on syytä käyttää ulostetta pehmentäviä lääkeaineita riittävän pitkään, jotta rutiinit palautuvat. Lievimmissäkin tapauksissa usein havaitaan, että lapsen vatsaoireet vähenevät ummetuslääkkeiden käytön yhteydessä.

Avuksi rutiinitutkimukset ja oirepäiväkirja

Vatsakivun selvittelyssä poissuljetaan yleisimmät oirekuvaan sopivat taudit. Esimerkiksi keliakian seulonta kuuluu usein rutiinitutkimuksiin, vaikkei tauti välttämättä oirehdi vatsakipuna. Laktoosin alentunut sietokyky on usein jo tiedossa, mutta iän myötä ilmaantuvan laktoosi-intoleranssin mahdollisuutta voidaan tutkia verestä tai posken limakalvolta otetusta näytteestä. Ruoka-aineallergiat ovat pääosin pienten
lasten ongelmia ja helpottuvat iän myötä.
Vatsan toiminnan seuraaminen ja oireiden kirjaaminen päiväkirjaan ovat hyvä keino aloittaa kartoitus kotona. Jännitys ja stressi ovat tavallisia vatsakivun syitä niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Suolistoinfektiot  yleistyvät

Vatsataudit teettävät yleensä rajuoireista ja lyhytkestoista vatsakipua, mutta suoliston parasiitti-infektiot voivat vaivata lievinä pidempään. Runsas matkustaminen edesauttaa tartunnan saamista, mutta yhtä lailla sen voi saada myös kotoa.
Uusimpien, entistä herkempien tutkimusten perusteella parasiitti-infektiot ovat yleistymässä. Niiden hoitoon määrätään kokeiltavaksi loishäätöön tarkoitettuja antibiootteja. Jos oireet hoidon jälkeen kuitenkin jatkuvat, on syytä miettiä, olisiko taustalla kuitenkin
vatsan toiminnallinen vaiva.
Harvinaiset syyt ovat nimensä mukaisesti harvoin vatsakivun taustalta. Toki mitä enemmän kipua ja oireita esiintyy, sitä tarkemmin ja syvällisemmin asiaa on syytä tutkia. Lapsen hyvä kasvu ja yleisvointi poissulkevat merkittävät sairaudet.

Asiantuntijana Erik Qvist lastentautien erikoislääkäri, LT, dosentti, Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema

Katso Pikkujätti YouTube-kanavalta Erik Qvistin  video lapsen vatsakivuista

Magont hos barn

Pikkujätti Youtube-kanava

« Takaisin ajankohtaista osioon