Tokion paralympialaiset

Tokion paralympialaiset

Julkaistu

TIEDOTE
3.12.2019

Suomen Paralympiakomitea

Viisi urheilijaa valittiin ensimmäisessä vaiheessa Tokion paralympiajoukkueeseen

Suomen Paralympiakomitea on vahvistanut Huippu-urheiluyksikön valintaesityksen ensimmäisistä viidestä urheilijasta Tokion paralympialaisiin. Paikkansa joukkueessa varmistivat keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen, ratakelaajat Amanda KotajaToni Piispanen ja Leo-Pekka Tähti sekä jousiampuja Jere Forsberg. Suomella on tällä hetkellä seitsemän maapaikkaa kesäparalympialaisiin. Edellä mainittujen lisäksi yhdet paikat ovat ampumaurheilussa ja käsipyöräilyssä.

Yleisurheilijat saavuttivat suorat maapaikat Dubain MM-kilpailuista ja Forsberg saavutti paikan parajousiammunnan MM-kilpailujen yhteydessä kesäkuussa järjestetyssä erillisessä karsintakilpailussa sijoittumalla viidenneksi. Suomi odottaa lisäpaikkoja vielä useammasta lajista rankingikkunoiden sulkeuduttua kesäkuun 2020 loppuun mennessä.

-Tänään nimetyt ensimmäiset Tokion paralympialaisten Suomen joukkueen urheilijat ovat omissa lajeissaan ehdotonta maailman kärkeä. Aikaisella valinnalla pyritään antamaan työrauha urheilijoiden valmentautumiseen kohti Tokiota. Odotan lopulliseen Suomen paralympiajoukkueeseen kuuluvan 20-25 urheilijaa, jotka kilpailevat 10-12 urheilumuodossa, toteaa Tokion paralympiajoukkueen johtaja Kimmo Mustonen.

Tokion paralympialaiset ovat 16:nnet kesäparalympialaiset ja siellä kilpailee 4350 urheilijaa 540 mitalilajissa. Urheilumuotoja on 22, uusina lajeina ovat sulkapallo ja taekwondo. Purjehdus puolestaan tippui kisaohjelmasta pois.

Lipunmyynti Tokion paralympialaisiin on käynnistynyt ennätysvilkkaasti ja lippuja on tähän mennessä myyty 600 000 kappaletta. Suomessa lipunmyynnistä vastaa Elämysmatkat. Myös mediaa on paikalla ennätysmäärä, ensimmäistä kertaa paralympialaisten historiassa median edustajien määrää on jouduttu karsimaan.

Paralympiajoukkuetta täydennetään ensi vuoden puolella joustavan valinnan periaatteella. Tokion paralympialaiset kilpaillaan 25.8.-6.9.2020.

Lisätietoja:
Kimmo Mustonen
Paralympiajoukkueen johtaja
Suomen Paralympiakomitea ja Huippu-urheiluyksikkö
Puhelin 050 566 9869



Pikkujätti on tehnyt yhteistyötä lukuisien eri liikunta- ja urheiluseurojen kanssa. Paralympiakomitean kanssa yhteistyö keskittyy erityisesti erityislapsiperheiden liikunta-harrastusten tunnettavuuden lisäämiseen sekä harrastusmahdollisuuksien tukemiseen. Tämä osaltaan tukee sekä paralympiatoiminnassa mukana olevien lapsien, että heidän perheidensä arkea ja hyvinvointia.

« Takaisin ajankohtaista osioon