Pikkujätti tukee lasten mielikuvitusta lähtemällä mukaan Read Hour -lukutaitokampanjaan

Pikkujätti tukee lasten mielikuvitusta lähtemällä mukaan Read Hour -lukutaitokampanjaan

Julkaistu

Lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätti on mukana syksyn Read Hour -kampanjassa, jossa kannustetaan lukemaan. Tänä syksynä lasten mielikuvitus päästetään valloilleen ja lasten omat tarinat tuodaan Pikkujätin toimesta ulkomainontaan ja radioon asti.

Pikkujätissä nähdään päivittäin, kuinka lapsuus pitää sisällään rajattoman määrän mahdollisuuksia ja maailmojen avautumista. Värikästä mielikuvitusta voidaan kehittää ja ylläpitää lukemalla. Yhteistyö kansainvälisen Read Hour -kampanjan kanssa mahdollistaa Pikkujätille tilaisuuden puhua tärkeän asian puolesta. Taustalla on huoli nuorten lukemattomuudesta.

”On hienoa olla osa näin tärkeää kampanjaa. Lukeminen ja leikkiminen on hyvinvoinnin edistämistä parhaimmasta päästä. Hienointa kampanjassa on tärkeän teeman lisäksi se, että siinä saadaan lasten äänet kuuluviin – meidän arvojen ytimessä on halu ymmärtää pientä ihmistä ja se vaatii kuuntelua”, kertoo Pikkujätin markkinointi- ja viestintäjohtaja Pauli Waroma.

Pikkujätti on tehnyt yhteistyötä Mauri Kunnaksen kanssa 80-luvulta lähtien, jonka vuoksi kampanjaa kuvittaa Kunnaksen tutut hahmot. Kunnas, jos joku tietää, kuinka edistää suomalaisten lukutaitoa mitä värikkäimmillä tarinoillaan. Syksyn aikana Pikkujätti kannustaa lapsia kertomaan ja kirjoittamaan omia tarinoitaan ja tuo ne ihmisten nähtäville monikanavaisessa, lukuintoa ruokkivassa markkinointikampanjassa.

Read Hour kannustaa lukemisen iloihin

Tutkimusten mukaan lukutaito ja lukeminen vaikuttavat myönteisesti muun muassa lapsen muistamiseen, päättelykykyyn ja oppimiseen. Lisäksi lukuhetkien seurauksena lapsen sanavarasto, vuorovaikutustaidot ja keskittymiskyky kehittyvät huomattavasti.

”On tärkeää, että jo alle vuoden ikäinen lapsi saa monipuolisesti kielellisiä virikkeitä. Erilaiset lorut, riimit ja sadut eivät ainoastaan vahvista läheisyyttä lapsen ja aikuisen välillä, vaan kehittävät myös mielikuvitusta, kielioppia ja lapsen omaa kerrontataitoa. Kun lapsi oppii lukemaan, edellä mainitut taidot vahvistuvat entisestään”, sanoo puheterapeutti Hilkka Virolainen.

Suomi on edelleen yksi maailman eniten lukeva kansa, mutta viimeisin PISA-mittaus huolestutti asiantuntijat: nuorten lukuinto laskee vuosi vuodelta. Jopa joka kahdeksas nuori valmistuu peruskoulusta ilman riittävää lukutaitoa ja pojista yli 60 prosenttia kertoo lukevansa vain, jos on pakko. Tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia lasten ja nuorten selviytymiselle yhteiskunnassa.

”Nuorilla voi myös olla vaikeuksia lukemisessa tai sen ymmärtämisessä. On tärkeää tukea nuorten lukuharrastusta ja herättää lukuinnostus yksilölle sopivalla tavalla. Jokainen lukuhetki kannattaa, oli sitten kyseessä äänikirjan kuuntelu, romaaniin uppoutuminen tai vain pieni hetki sarjakuvan parissa”, Virolainen täydentää.

31.8.-9.9. järjestettävä Read Hour -kampanja huipentuu YK:n lukutaitopäivänä 8.9. koko Suomen yhteiseen lukutuntiin klo 14.

 

Lisätiedot:
Pauli Waroma
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
pauli.waroma@aava.fi
Pikkujätti Oy

Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema Oy aloitti toimintansa vuonna 1987. Yhtiö on suomalaisessa omistuksessa ja toimii kuudella lastenlääkäriasemalla pääkaupunkiseudulla, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä. Syksyllä 2020 avataan Pikkujätin seitsemäs lastenlääkäriasema Kauppakeskus Ratinaan Tampereelle. Pikkujätin verkkolääkäriasema PikkuTsätti on toiminut syksystä 2015. Pikkujätillä on käyttöoikeus Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu- tunnukseen. Avainlippu on varmin tapa kertoa Pikkujätti lastenlääkäriasemien toiminnan suomalaisuudesta, turvallisuudesta ja vastuullisuudesta.

Pikkujätti lasten ja nuorten lääkäriasema Oy:n toiminnalle on myönnetty ISO 9001:2015 standardin mukainen laatusertifikaatti. Sertifikaatti on osoitus toimintamme korkeasta laadusta, asiakaslähtöisyydestä sekä jatkuvasta kehityshalustamme. www.pikkujatti.fi

Read Hour -kampanjan tavoitteena on juurruttaa Suomeen uusi lukemiselle hurraava juhlapäivä ja nostaa erityisesti nuorten hiipunutta lukuintoa. Read Hour-lukutaitokampanjaa vietetään toista kertaa ja viime vuoden tapaan kampanjaa suojelee tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Pääyhteistyökumppaneita kampanjassa ovat UPM, Moomin Characters sekä Pikkujätti. Mukana on myös kolmannen sektorin toimijoita ja iso joukko media- ja viestintäalan yrityksiä. Lue lisää: www.readhour.fi

« Takaisin ajankohtaista osioon