Oppimisvaikeudet tarkoittavat, ettei lapsi opi odotettuja asioita odotetussa ajassa odotetuilla menetelmillä. Oppimisvaikeus voi olla kapea-alainen, jolloin se koskettaa vain yhtä oppimisen aluetta. Laaja-alaiset oppimisvaikeudet merkitsevät, että lapsella monenlaisia oppimisen vaikeuksia. Samanaikaisesti voi esiintyä myös muita kehityksellisiä haasteita.

Oppimisvaikeuksien taustalla on monia syitä

Tunnesäätelyn ja tarkkaavuuden ongelmat liittyvät käytännössä kaikkiin lasten oppimisvaikeuksiin. Ne johtuvat siitä, että vasta kasvu- ja kehitysvaiheessa olevat aivot käyvät jostain syystä ylikierroksilla eivätkä pysty siksi käsittelemään saamaansa informaatiota sujuvasti.

Ylikuormittuneet aivot väsyvät, ensimmäisinä niiltä alueilta, jotka kehittyvät viimeisimpänä eli etuotsalohkon alueelta. Silloin toiminnanohjaus – joka tarkoittaa yksilön havainto-, muisti- ja liiketoimintojen yhdistämistä tavoitteelliseksi toiminnaksi – häiriintyy eikä voi ohjata oppimista tai lapsen käyttäytymistä. Sen seurauksena tunnesäätely eli kyky havainnoida, ilmaista ja säädellä omia tunnetiloja, heikkenee. Sen pettäessä toiminta on välitöntä ja harkitsematonta. Lapsi ei pysty ponnistelemaan eikä odottamaan vasta viiveellä toteutuvaa palkitsevuutta.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että lapsen on

• hyvin vaikea keskittää tarkkaavuuttaan siihen, mihin pitäisi,
• malttaa mieltään,
• pysyä paikoillaan,
• kuunnella koulussa opettajan ohjeita ja noudattaa niitä,
• harjoitella asioita ja tehdä kotitehtäviä.

Kaikki nämä seikat vaikeuttavat oppimista.

Oppimisvaikeuksien taustalla vaikuttaa myös perimä. Kukaan ei kuitenkaan synny esimerkiksi luki- tai tarkkaavuushäiriöisenä, vaan häiriöt kehittyvät osin kasvuympäristön vaikutuksesta ajan myötä. Muita oppimisvaikeuksien taustalla olevia syitä voivat olla keskosena syntyminen, synnytyksen aikainen hapenpuute, sikiön alkoholialtistus, keskushermoston infektio tai siihen kohdistunut vamma.

Yksittäistä syytä oppimisvaikeuksille ei ole.

Mitkä ovat yleisimmät oppimisvaikeudet?

Tavallisimpia oppimisvaikeuksia ovat

• Lukemisen ja kirjoittamisen häiriö eli lukihäiriö. Se vaikeuttaa lukemista, kirjoittamista ja luetun ymmärtämistä. Lukihäiriöstä kärsii viisi prosenttia väestöstä.
• Matemaattiset erityisvaikeudet. Ne voidaan jakaa dyskalkuliaan eli erityiseen vaikeuteen peruslaskutaidoissa sekä heikkoon osaamiseen matematiikassa, jonka taustat ovat monisyiset. Matemaattiset oppimisvaikeudet ilmenevät haasteina matematiikan oppiaineessa ja kaikilla elämän osa-alueilla, joissa matematiikkaa tarvitaan. Matemaattista erityisvaikeuksista kärsii 3–7 prosenttia väestöstä.
• Kehityksellinen kielihäiriö. Siinä lapsen kielellinen toimintakyky ei kehity iän ja muun kognitiivisen kehityksen mukaisesti. Puheen ymmärtämisen vaikeutta voi olla haastava tunnistaa arjessa. 

Oppimisvaikeuksien taustalla on osin myös se, että lukuinto on vähentynyt. Jos ei lue ja harjoittele tarpeeksi, ei opi lukemaan sujuvasti. Sama koskee matematiikkaa. Kun se ei kiinnosta, sitä harjoitellaan vain vähän eikä siksi opita matemaattisia taitoja.

Lisäksi oppimista hankaloittaa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD. Sille ominaisia oireita ovat ikään ja kehitystasoon nähden liiallinen tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivinen käytös. Kaikki levoton käyttäytyminen ja tarkkaamattomuus ei kuitenkaan ole ADHD:tä. Lasten on vaikea olla tarkkaavaisia ympäristöissä, joissa on liikaa houkutuksia, kuten vaikkapa digilaitteita.

Oppimisvaikeuksiin voi liittyä myös muita erityisvaikeuksia sekä neurologisia ja psykiatrisia rinnakkaishäiriötä.

Osaamisen taso on laskenut valtakunnallisesti

Viime vuosien aikana lasten oppimisvaikeudet ovat Suomessa lisääntyneet. Yksi merkittävä syy tähän on se, että pienten lasten ja nuorten aivojen on vaikea toimia siinä ympäristössä, jonka aikuiset ovat heille rakentaneet.

Oppimisvaikeuksien lisääntyminen on osa isompaa ongelmaa: osaamisen taso on laskenut yleisesti. Toisin sanoen heikosti osaavien lasten ja nuorten määrä on kasvanut. Myös heikosti lukutaitoisten määrä on kasvussa.

Lukemisen vaikeudet ja tarkkaavuuden häiriöt ovat pojilla tavallisempia kuin tytöillä.

Oppimisvaikeudet ilmenevät iän ja oppimishaasteiden mukaan

Alle kouluikäisillä oppimisvaikeudet voivat ilmetä esimerkiksi vaikeuksina kielen oppimisessa, tarkkaavaisuudessa tai hahmottamisessa. Myöhemmin oppimisvaikeuksien merkkejä voivat olla hankaluudet lukemisessa, luetun ymmärtämisessä, kirjoittamisessa, matematiikassa sekä vieraiden kielten oppimisessa.

Kielen käsittelyn ja puheen vastaanoton vaikeudet saattavat joskus tulla ilmi yllättävän myöhäänkin, koska lapsi on oppinut puhumaan ja lukemaan. Koulunkäynti on kuitenkin voinut olla alusta asti vähän työläämpää. Siitä johtuva haitallinen stressi kuormittaa lapsen aivoja, mikä saattaa ilmetä ei-toivottuna käytöksenä. Siitä usein haetaan syytä lapsen vaikeuksiin huomaamatta todellista syytä taustalla.

Ei-toivottua käyttäytymistä voi aiheuttaa myös liika digiaika. Se vahvistaa lyhytjänteisyyttä ja totuttaa nopeaan palkitsevuuteen. Silloin mielen malttaminen on usein mahdotonta. Malttamista kuitenkin tarvitaan kaikessa oppimisessa, oli lapsella oppimishäiriöitä tai ei.

Missä ja miten oppimisvaikeuksia selvitellään?

​Jos lapsella on vaikeuksia koulussa tai hän on itse tuskastunut johonkin asiaan, voi ensimmäiseksi kääntyä koulu- tai neuvolapsykologin puoleen. Tämä tutkii lapsen taitoja ja selvittää oppimisen ja kehityksen huolia. Tarvittaessa lapselle laaditaan oma oppimissuunnitelma. Tavoitteena on, että hän saa käsityksen vahvuuksistaan ja ymmärtää, millä tavalla hän voi oppia parhaiten.

Mikäli tilanne on hankala, on parasta hakeutua suoraan neuropsykologin vastaanotolle. Toki näin voi tehdä ihan lievissäkin oppimisvaikeuksien epäilyissä. Lähetettä ei tarvita, mutta kannattaa huomioida, että vakuutusyhtiöt eivät korvaa käyntejä ilman sitä. Lähetteen voi tarvittaessa pyytää esimerkiksi koululääkäriltä.

Mitään yksittäistä ”oppimisvaikeustestiä”, jolla lapsen ongelmista saataisiin selkoa saman tien, ei ole. Oppimisvaikeuksien luonnetta selvitellään laajan neuropsykologisen tutkimuksen avulla. Tutkimuksissa arvioidaan myös lapsen lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen taitoja sekä keskittymiskykyä, stressiherkkyyttä ja tunnesäätelyä. Lisäksi saadaan tietoa lapsen vahvuuksista. Se auttaa osaltaan suunnittelemaan tarvittavia tukitoimia koulussa tai päiväkodissa.

Pikkujätissä laaja neuropsykologinen tutkimus sisältää viisi tutkimuskertaa. Se toimii usein mini-interventiona eli -kuntoutuksena. Vanhemmat ja opettajat osallistuvat tutkimukseen muun muassa vastaamalla heille toimitettavien kyselylomakkeiden kysymyksiin.

Tutkimusjakson lopussa kuullaan tulokset ja niistä seuraavat johtopäätökset. Palautekeskustelussa otetaan kantaa mahdolliseen diagnoosin tarpeeseen ja keskustellaan keinoista auttaa lasta tai nuorta tulemaan toimeen omien piirteidensä kanssa. Lisäksi pohditaan erilaisia tukimuotoja ja koulussa tai päiväkodissa mahdollisesti tarvittavia erityisjärjestelyitä. Neuropsykologi kirjoittaa niitä varten lausunnon. Virallisen oppimishäiriödiagnoosin tekee lääkäri.

Lasten aivoille tulisi taata kasvurauha

Motivoitumisen, oppimisen ja hyvinvoinnin ytimessä on riittävä aivoterveys. Luomalla sitä tukevia oppimisympäristöjä ehkäistään monia kasautuvia vaikeuksia. Lähtökohtana on aivojen kasvurauha. Se tarkoittaa, että päivään sisältyy riittävästi liikuntaa, palauttavaa unta, oikeanlaista ravintoa ja joukkoon kuulumisen tunnetta sekä sopivasti informaatiota ja kognitiivisia vaatimuksia. Silloin lapsi pystyy oppimaan vaikeuksista huolimatta.

Mikäli vaikeuksia on jo syntynyt, ne pitäisi havaita ja niihin pitäisi puuttua varhaisessa vaiheessa. Vastuu tästä on aikuisilla. Jos lapsi ei saa tarvitsemaansa tukea, ongelmat seuraavat häntä aikuisuuteen.

Vanhempien esimerkki on tärkeä

​Lapsi, jolla on oppimisvaikeuksia, tarvitsee ikäisiinsä verrattuna tavallista enemmän apua oman toimintansa ohjaamiseen ja arkirutiinien rakentamiseen, esimerkiksi läksyjen tekoon. Aikuisen järjestelmällinen tapa tehdä ja toistaa rutiineja toimii lapselle mallina. Toistuvat rutiinit ja arkisten muutosten ennakointi luovat lapselle turvallisuutta.

Lasta tulisi myös palkita – ei vain onnistumisista, vaan myös yrittämisestä. Hän tarvitsee hyväksyntää ja kannustusta, vaikkei toiminta aina tuottaisi toivottua lopputulosta.

Oppimishäiriöistä ei pääse täysin eroon, koska ne ovat osittain ominaisuuksia, jotka kulkevat mukana läpi elämän. Niiden haitta-aste liittyy siihen, miten paljon mitäkin taitoa ihminen arjessaan tarvitsee. Usein perusasioiden hallitseminen riittää. Toki oppimishäiriöt vaikuttavat ammatin valintaan, mutta harvoin nuori haluaa väen väkisin alalle, jolle hänellä ei ole taipumuksia.

Asiantuntijana Pikkujätin neuropsykologian erikoispsykologi, dosentti Nina Sajaniemi

Lasten syömiseen liittyvät oireet, ongelmat ja vaikeudet ovat tavallisia. Taaperoikäisistä jopa kahdella viidestä on syömisongelmia. Varsinaiset syömishäiriöt alkavat yleensä nuoruudessa. Niitä ovat

• anoreksia eli laihuushäiriö
• bulimia eli ahmimishäiriö
• epätyypilliset syömishäiriöt, kuten ahmintahäiriö eli BED (englanniksi binge-eating disorder)

Epätyypillisessä syömishäiriössä kaikki syömishäiriön diagnostiset kriteerit eivät täyty, vaikka lapsi tai nuori oireilee vaikeasti. Nimestään huolimatta epätyypillinen syömishäiriö on tavallisin nuorten ja lasten syömishäiriö.

Anoreksiaan sairastutaan tyypillisesti 14-24-vuotiaana ja bulimiaan 16-20-vuotiaana, mutta molempiin myös enenevässä määrin nuorempana. Ahmintahäiriötä lapsi saattaa sairastaa jo alakouluiässä. Muu pitkäaikaissairaus, esimerkiksi tyypin 1 diabetes, lisää nuorella syömishäiriön vaaraa.

Lapsen syömishäiriö voi muuttua

Lasten syömishäiriöt voivat muuttaa muotoaan iän myötä. Usein lapsi sairastuu ensin ahmintahäiriöön, mutta myöhemmin oireet sopivat enemmän anoreksiaan tai bulimiaan. Arviolta kolmasosalla laihuushäiriö muuttuu ahmimishäiriöksi.

Yhteistä eri syömishäiriöille on, että lapsen mieli on täynnä kieltoja ja sääntöjä. Syömishäiriöt myös synnyttävät sairaalloista käyttäytymistä, jonka vaikutukset heijastuvat lapsen tai nuoren fyysiseen ja psyykkiseen kehitykseen. Aina syömishäiriö ei näy päällepäin.

Koronapandemian aikana lasten ja nuorten syömishäiriöt lisääntyivät hälyttävästi. Samalla jo ennen pandemiaa syömishäiriöistä kärsineiden lasten ja nuorten oireilu vaikeutui. Ilmiö on erinomainen esimerkki lisääntyneen psyykkisen kuormituksen, kuten ahdistuksen, huolen ja pelon, vaikutuksista häiriintyneeseen syömiseen.

Taustalla on monia tekijöitä

Muun muassa perimä, perhe, kaverit sekä sosiaalisen median luomat ulkonäköpaineet voivat vaikuttaa minäkuvan kehittymiseen ja johtaa häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen. Syömishäiriö on mahdollinen aina, jos lapsi tai nuori laihtuu rajusti ilman tiedossa olevaa muuta syytä.

Vanhemman rooli syömishäiriön ehkäisyssä ja hoidossa on tärkeä. Lapsen syömistä ei tulisi rajoittaa tai kommentoida. Joskus jokin yksittäinen arvosteleva kommentti voi laukaista kierteen, joka johtaa lopulta sairastumiseen syömishäiriöön. Siihen voi johtaa myös se, että vanhempi hokee lapsen kuullen olevansa itseensä tai omaan ulkomuotoonsa tyytymätön. Se saa lapsen ajattelemaan, että on olemassa oikean- ja vääränlaisia kehoja.

Toinen tärkeä tervettä syömistä edistävä periaate on, ettei ruokaa käytetä lohtuna, palkintona, lahjuksena tai kiristys- tai painostuskeinona. Ruutuajan rajoittamisestakin olisi usein hyötyä, mutta se ei suinkaan ole etenkään teinien kohdalla helppoa. Sosiaalisen median haitallinen sisältö, kuten laihuutta ihannoiva kulttuuri ja ulkonäkökeskeisyys, usein pahentavat syömishäiriölle alttiin nuoren oireilua. Nuoret suhtautuvat muuttuvaan kehoonsa kriittisesti ja peilaavat itseään toisiin, ja jatkuva vertailu luo sekin ulkonäköpaineita.

Joskus anoreksian syy voi olla nuoren näennäisesti harmiton laihduttaminen tai ruokavaliomuutokset terveellisempään suuntaan, jotka karkaavat huomaamatta käsistä. Alkusysäys sairastumiselle voi myös olla urheiluvalmentajan kehotus muokata kehoa tietyntyyppiseksi tai koulukiusaaminen.

Mikä on anoreksia?

Usein anoreksia alkaa pikkuhiljaa eikä sitä ole aina alkuvaiheessa helppoa havaita. Taudin oireisiin kuuluu, ettei sairastunut halua pysyä normaalipainossa ja ryhtyy siksi laihduttamaan. Ajatukset pyörivät sairaalloisesti lihavuuden pelon ja laihtumisen ympärillä. Syöminen ahdistaa ja nuoren käsitys omasta kehostaan on vääristynyt ja epärealistinen.

Painon putoaminen voi tapahtua hitaasti tai hyvinkin nopeasti. Aluksi nuori ei koe itseään sairaaksi, vaan saattaa olla tyytyväinen tilanteeseen. Hänestä voi tuntua, että syömättömyys on ainoa keino hallita omaa sisäistä kaaosta tai kontrolloida vaikeaa elämäntilannetta.

Aina anoreksiaa sairastava nuori ei kuitenkaan ole alipainoinen tai pyri laihtumaan. Kasvavan nuoren kohdalla jo painon pysyminen ennallaan normaalin kasvun ja kehityksen sijaan voi olla merkki syömishäiriöstä.

Anoreksian oireet näkyvät myös kasvussa

Mielen oireilun lisäksi anoreksia aiheuttaa somaattisia eli kehollisia oireita, kuten aineenvaihdunnan hidastumista. Se ilmenee tyypillisesti

• sykkeen ja verenpaineen laskuna
• ummetuksena
• voimakkaana paleluna
• poikkeavana hiustenlähtönä

Nuorella voi myös olla keskittymis- ja uuden oppimisen vaikeuksia. Tytöillä rasvakudoksen väheneminen siirtää kuukautisten alkamista tai kuukautiset jäävät pois. Pituuskasvu pysähtyy ja luusto haurastuu. Seurauksena voi myöhemmin olla osteopenia tai osteoporoosi. Murtumia voi syntyä mitättömästä rasituksesta. Vaikea aliravitsemus heikentää myös vastustuskykyä.

Mitä varhaisemmassa vaiheessa anoreksia lapsella havaitaan ja sen oireisiin puututaan, sitä paremmat ovat mahdollisuudet vaikuttaa vääristyneeseen minäkuvaan sekä ehkäistä myöhempiä terveyshaittoja.

Mikä on bulimia?

Bulimia eli ahmimishäiriö oirehtii toistuvina ylensyömisjaksoina. Syöminen ja voimakas halu tai pakonomainen tarve syödä hallitsevat nuoren ajattelua. Hän pyrkii estämään lihomisen oksentamalla tai ulostus- tai nesteenpoistolääkkeiden väärinkäytöllä. Hän saattaa myös ajoittain jättää ateriat väliin. Jatkuvan oksentamisen seurauksena hampaisiin syntyy pysyviä kiillevaurioita. Paino on usein normaali.

Yksi bulimian syy lienee länsimainen kauneusihanne ja kapea käsitys siitä, miltä varsinkin naisten tulisi näyttää. Toki sama syy liittyy myös anoreksiaan.

BED eli ahmintahäiriö on oma sairautensa. Siinäkin oireena on pakonomainen tarve ahmia, mutta sairastunut ei pyri vaikuttamaan painoonsa oksentamalla tai lääkkeiden väärinkäytöllä. Sairaalloisen ahmimisen seurauksena paino usein nousee.

Miten toimia, jos epäilee lapsellaan syömishäiriötä?

Jos jokin lapsen käytöksessä tai ulkoisessa olemuksessa saa epäilemään syömishäiriötä, asiasta voi yrittää puhua hänen kanssaan. Tosin usein nuori itse ei tunnista tai tunnusta minkään olevan huonosti. Syyllistäminen ei auta, sillä kyseessä on sairaus eikä nuoren oma valinta.

Seuraava askel on varata aika lääkärille asian selvittelyä varten. Anoreksian ja bulimian oireet tunnistetaan tytöillä yleensä hyvin. Poikien syömishäiriöt ovat vaikeammin tunnistettavia, koska pojat oirehtivat hieman eri lailla. Heillä tavallisimpia anoreksiaan liittyviä oireita ovat lihasten kasvattaminen sekä pakonomainen pyrkimys ”terveelliseen” ruokavalioon eli ortoreksia.

Myös muut sairaudet voivat johtaa aliravitsemukseen sekä mielenterveysongelmiin, ja ne pitää pois sulkea ennen kuin syömishäiriödiagnoosi voidaan tehdä.

Lapsen syömishäiriön hoito on tiimityötä

Koska syömishäiriö on psykiatrinen eli mielen sairaus, hoito on ensisijaisesti mielen tukemista. Se tarkoittaa esimerkiksi säännöllisiä tapaamisia oman tukihenkilön, kuten syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneen psykiatrisen sairaanhoitajan, kanssa. Tukihenkilöltä nuori saa apua syömishäiriön syntyyn vaikuttaneisiin ja sitä ylläpitävien tekijöiden käsittelemiseen.

Jos ahdistus ja masennusoireet ovat hyvin vaikeat, voidaan tarvita lääkehoitoa. Joskus psykiatrinen osastohoito voi olla tarpeen, mutta pääasiallisesti lapsen syömishäiriön hoito toteutetaan avohoidossa.

Kehon hoidossa keskitytään ensimmäiseksi nuoren ravitsemustilan korjaamiseen. Myös anoreksian ja bulimian muiden somaattisten oireiden hyvä hoito on tärkeää. Hoitoon osallistuu joukko terveydenhoitoalan ammattilaisia, kuten lastenlääkäri, psykiatri, ravitsemusterapeutti ja fysioterapeutti. Hoitotiimi määräytyy aina lähtötilanteen ja lapsen tarpeiden mukaan.

Lisäksi nuori tarvitsee läheisten tukea. Vanhempi voi esimerkiksi valvoa syömisiä, annostella ruokaa ja joskus rajoittaa vessakäyntejäkin heti syömisen jälkeen. Lapsen syömishäiriöstä kannattaa ehdottomasti myös kertoa hänen opettajilleen sekä urheiluvalmentajilleen. Näin hekin osaavat tukea lasta parhaalla mahdollisella tavalla. Liikunnan kohdalla rasitusta on yleensä vähennettävä ja joskus lääkäri voi määrätä lapsen liikuntakieltoon.

Vertaistukea tarjoaa esimerkiksi Syömishäiriöliitto SYLI.

Syömishäiriöstä voi parantua

Syömishäiriöstä on mahdollista toipua täysin, mutta ensin pitää olla siihen tahtotila sekä ymmärrys, että on sairas ja tarvitsee parantuakseen apua ja tukea. Varhainen puuttuminen ja hoito parantavat kaikkien syömishäiriöiden ennustetta. Toipumisprosessi on kuitenkin pitkä ja monivaiheinen, ja siihen kuuluu niin ylä- kuin alamäkiä. Olennaista on, että nuori oppii hyväksymään itsensä ja oman kehonsa.

Myös valtaosa syömishäiriöihin liittyvistä kehollista oireista paranee mielen toipumisen myötä, mutta luustomuutokset ja hammasvauriot jäävät usein pysyviksi.

Syömishäiriötä sairastavien kuolemat johtuvat usein sydän- ja verenkiertoelinten – sekä diabetekseen liittyvistä sairauksista ja itsemurhista.

Myönteinen käsitys itsestä voi suojata syömishäiriöltä

Syömishäiriöltä suojaavia tekijöitä ovat

• terveelliset ruokailutottumukset
• hyväksyvä suhtautuminen omaan vartaloon
• myönteinen käsitys itsestä sekä hyvä itsetunto
• hyvä sosiaalinen tuki
• perheen yhteiset ateriat

Kannustaminen ja tukeminen muovaa lapsen itsetuntoa positiiviseksi ja voi siten ehkäistä syömishäiriöitä. Vanhemmilla, koululla ja medialla on asiassa keskeinen merkitys.

Asiantuntijana Pikkujätin lastentautien erikoislääkäri Nina Kaseva

1. kuukausi: varhaisheijasteet auttavat selviytymään

Ensimmäisen elinkuukauden aikana varhaiset heijasteet eli automaattiset refleksit, joita vauvalla on jo syntyessään, ovat yhä hyvin vahvat. Ne kehittyvät jo kohdussa ja auttavat vauvaa selviytymään. Niitä ovat askellus-, ryömimis- ja tarttumisheijaste sekä Moron – ja ATN-heijaste.

Moron heijasteella tarkoitetaan sitä, että vauvan kädet levähtävät sivuille symmetrisesti, kun häntä nostetaan selinmakuulta molemmista käsistä kiinni pitäen hieman ylöspäin ja päästetään sitten irti. ATN-heijaste puolestaan tarkoittaa, että selällään makaavan vauvan päätä käännetään jommallekummalle sivulle, jolloin saman puolen käsivarsi ja jalka ojentuvat ja vastakkaisen puolen koukistuvat.

Varhaisheijasteiden esille tulo kertoo, että vauvan kehitys on normaalia. Niiden tutkiminen kuuluu vauvan perustarkastuksiin synnytyssairaalasta lähtien. Varhaisheijasteet häviävät viimeistään neljän kuukauden iässä.

Vauvan asento on vielä kippurainen. Liikehdinnän tulee olla symmetristä eli molemminpuolista. Jäntevyyden osalta tarkkaillaan, onko se normaalia, matalaa vai ylikorostunutta. Tarpeitaan lapsi viestittää itkemällä.

Kuukauden iässä vauva alkaa kohdistaa katsettaan ympärillään olevien ihmisten kasvoihin sekä mustavalkoisiin esineisiin. Näöntarkkuus ei ole kovin hyvä; vauva näkee parhaiten noin 30 cm:n päähän. Katseen harhaileminen ja karsastus ovat ensimmäisten viikkojen ajan  ihan normaalia. Vauvan näön kehitys jatkuu koko ensimmäisen vuoden ajan.

2. kuukausi: vauva alkaa hymyillä

Noin 6-8 viikon ikäisenä vauva alkaa hymyillä vastavuoroisesti. Se on vanhemmille usein merkittävä tapahtuma. Vauva alkaa myös enemmän kannatella päätään. Vatsamakuullakin hän nostelee sitä itse.

Vauvan näkö paranee ja hän alkaa erottaa enemmän ihmisiä ja esineitä. Hän on aktiivisempi ja valveilla pitempään.

Kahden kuukauden jälkeen lapsi alkaa jokeltaa ja äännellä monipuolisemmin. Se kertoo, että vauva kuulee normaalisti. Jokeltamisella lapsi hakee vastavuoroista kommunikaatiota. Vanhempien tulisi tarttua hanakasti siihen ja jutella vauvan kanssa, esimerkiksi leperrellä, laulaa ja loruilla.

3. kuukausi: kiinnostus ulkomaailmaa kohtaan lisääntyy

3-4 kuukauden iässä varhaisheijasteet häviävät. Niiden sammuminen on edellytys aivojen kehittymiselle, jotta tahdonalaiset toiminnot voivat tulla tilalle.

Vauvan raajat suoristuvat pikkuhiljaa ja jäntevyys paranee. Kun kolmen kuukauden ikäisen selinmakuulla olevan vauvan nostaa käsistä istuma-asentoon, pään tulisi seurata hyvin vartaloa. Vauvan päätä ei tarvitse muutenkaan enää tukea ja kannatella yhtä paljon kuin ennen.

Vauvan kehitys kolmen kuukauden iässä on muutenkin nopeaa. Tämän ikäiset alkavat kiinnittää enemmän huomiota ympäristöönsä. He ovat usein myös kiinnostuneita muista vauvoista ja alkavat katsella omia käsiään. Näön tarkentuessa niin ikään kiinnostus ulkomaailmaa kohtaan lisääntyy. Vauva nauraa ääneen ja saattaa kiljahdella riemusta.

4-5. kuukausi: vauva vie esineitä suuhunsa

4-5 kuukauden iässä vauva alkaa tarttua esineisiin, ensin molemmilla käsillä. Hän myös vie niitä suuhunsa. Jokeltelu lisääntyy koko ajan.

Neljän kuukauden ikäinen vauva nostaa vatsamakuuasennosta päätään sekä rintakehäänsä. Hän alkaa myös kääntyä ensin selältä vatsalleen, sitten vatsalta selälleen. Selinmakuulla vauva tuo polviaan vatsan päälle.

Noin 5-6 kuukauden ikäinen lapsi osaa siirtää esineitä kädestä toiseen.

Alle vuoden ikäinen lapsi ei ole vielä oikea- tai vasenkätinen, vaan käyttää molempia käsiään yhtä paljon. Symmetrinen raajojen käyttäminen kertoo, että motorinen kehitys on normaalia. Jos esimerkiksi puolivuotias lapsi käyttäisi vain toista kättään, se olisi huolestuttava merkki. Se viestisi, ettei toinen puoli toimi normaalisti.

6.-8. kuukausi: vauva oppii istumaan, ryömimään ja konttaamaan

Ensimmäinen suojeluheijaste ilmaantuu kuuden kuukauden iässä. Se näkyy, kun vauvaa laskee sukellusasennossa alustaa kohti kasvot edellä, jolloin hän tuo kädet eteensä. Yhdeksän kuukauden iässä vauva vie kädet alustaan estäen itseään kaatumasta, kun häntä keikuttaa istuma-asennossa sivulta toiselle. 12 kuukauden iässä suojeluheijaste ilmaantuu myös taakse. Nämä suojeluheijasteet ovat edellytys sille, että lapsi oppii istumaan ja kävelemään.

6-7 kuukauden ikäisenä vauva istuukin jo tukea vasten ja 7-8 kuukauden iässä ilman tukea.  Kun hän osaa istua, hän oppii ryömimään ja konttaamaan. Tosin kaikki vauvat eivät tee molempia ja jotkut eivät kumpaakaan, vaan he nousevat suoraan seisomaan. Kaikki tämä on aivan normaalia.

Kuuden kuukauden ikäpyykin jälkeen vauva osaa myös ottaa enemmän esineitä käsiinsä. Hän voi ojentaa niitä, ottaa niitä vastaan ja siirtää kädestä toiseen. Lisäksi hän osaa pyytää syliin, tulla luokse ja ojentaa käsivarsiaan.

Vauvan vierastaminen, jolloin hän voi pelätä vieraita ihmisiä, takertua vanhempiinsa ja protestoida näiden poistumista näköpiiristä, ajoittuu 6-9 kuukauden väliin. Se liittyy siihen, että vauva ymmärtää olevansa erillinen ihminen eikä osa äitiään tai muita ihmisiä. Toiset lapset vierastavat enemmän, toiset vähemmän. Yleensä vierastaminen laantuu kuukaudessa kahdessa.

9.-12. kuukausi: ensimmäiset askeleet ja sanat

Yhdeksän kuukauden ikäinen vauva osaa jo seisoa tukea vasten. Moni myös alkaa ymmärtää puhetta, aluksi vain joitakin sanoja.

Hienomotorinen näppäryyskin paranee suuresti tässä iässä. Vauva muun muassa oppii pinsettiotteen. Aiemmin hän tarttui kaikkeen nyrkillään, nyt hän näkee pienet esineet paremmin ja pystyy tarttumaan niihin peukalonsa ja etusormensa avulla.

Ensimmäiset askeleet otetaan usein 12 kuukauden vanhana. Silloin vauva osaa seistä ilman tukea. 12 kuukauden iässä moni osaa myös sanoa yksittäisiä sanoja, kuten äiti tai isä. Vauvan puheen kehitys näkyy sanavaraston laajenemisena.

Vauvan painon kehitys: tärkeintä on noususuunta

Vauvan paino laskee aina ensimmäisten vuorokausien aikana. Se on täysin normaali ilmiö. Viikon kahden sisällä paino nousee takaisin syntymäpainoon. Sen jälkeen se ei saisi laskea.

Neuvolassa vauvan kasvua – painoa, pituutta ja pään ympärystä – seurataan tiiviisti kasvukäyrien avulla. Toisiin vauvoihin omaansa on turha verrata, sillä hajonta on suurta. Vanhemmat voivat luottaa siihen, että mahdollisiin poikkeavuuksiin vauvan kehitysvaiheissa kiinnitetään neuvolassa huomiota.

Ensimmäisen elinvuoden keskeisin kehitystehtävä

Varhainen vuorovaikutus vauvan ja vanhempien – tai muiden hänestä huolta pitävien aikuisten – välillä on hyvin tärkeää. Se lähtee siitä, että vanhemmat ovat herkkiä vauvan viesteille ja havaitsevat hänen tarpeensa. Jo kymmenen minuutin päästä syntymästään vauva viestii itkemällä ja hamuamalla äidin rintaa, että hän haluaa syödä. Ajan kuluessa viestit monipuolistuvat. Vauva tarvitsee niin lepertelyä, silittelyä, paijaamista, syliä, ruokaa kuin vaipanvaihtoa. Jos vauvalle ei puhuta, puheenkehitys viivästyy.

Kiintymyssuhdekin muodostuu vuorovaikutuksen kautta – kun lapsella on joku, joka huolehtii hänestä. Sitä voidaan pitää ensimmäisen elinvuoden keskeisimpänä kehitystehtävänä, joka luo pohjan perusluottamukselle. Samalla lapsen itseluottamus alkaa rakentua.

Temperamentti näkyy jo vauvassa

Jokainen vauva on omanlaisensa syntymähetkestä alkaen. Se selittyy temperamentilla. Sillä tarkoitetaan itse kullekin ihmiselle ominaista käyttäytymis- ja reagointityyliä, joka määräytyy pitkälti perintötekijöiden kautta. Tutkimusten mukaan temperamenttipiirteet ovat varsin pysyviä, mutta kasvu, kehitys ja ympäristö muokkaavat lapsen minäkuvaa sekä tapaa toimia.

Jos jokin huolettaa, hae apua

Vauvan kehitys on yksilöllistä, mutta toki vauvan tulee saavuttaa ensimmäisen elinvuotensa aikana tietyt kehitysvaiheet, eräänlaiset virstanpylväät. Niitä ovat

• varhaisheijasteet ja niiden sammuminen
• kiinnostus ympäristöä kohtaan, vastavuoroinen hymy
• motorisen kehityksen vaiheet: pään kannattelun napakoituminen, vatsamakuulla pään ja myöhemmin rintakehän kannattelu käsien varassa, selinmakuulla alaraajojen tuominen vatsan päälle, kääntyminen, istuminen, liikkeelle lähteminen (ryömiminen, konttaaminen, käveleminen)
• (vastavuoroinen) äänteleminen

Mikäli lapsi ei saavuta näitä virstanpylväitä, on syytä kääntyä neuvolan tai lastenlääkärin puoleen. Apua kannattaa hakea myös, jos sinusta tuntuu, että

• vauva ei ole oma itsensä – jokin hänen olemuksessaan tai käyttäytymisessään poikkeaa aiemmasta.
• vauvan motorisessa kehityksessä on puolieroja.
• vauva ei näe tai kuule kunnolla.
• vauva ei lainkaan ääntele.

Nämä merkit useimmiten huomataan neuvolassa, mutta joskus jotain voi jäädä havaitsematta tai jokin oire näkyy vain kotioloissa.

Asiantuntijana Pikkujätin lastentautien erikoislääkäri, neonatologi Tiina Teivaanmäki

Artikkelit ja tiedotteet

 

Näytä kaikki artikkelit

Pikkujätille ja Aavalle myönnetty ISO27001 tietoturvasertifiointi

Sertifiointi osoittaa, että Pikkujätti ja Aava noudattavat korkeimpia tietoturvakäytäntöjä taaten turvalliset ja luotettavat terveydenhuollon palvelut asiakkaille.

Lue lisää

Mistä lapsen oppimisvaikeudet johtuvat?

Lievätkin oppimisvaikeudet on tärkeä tunnistaa, jotta lasta voidaan tukea koulussa ja kotona mahdollisimman varhain. Mikäli asiaan ei puututa, ongelmat seuraavat aikuisuuteen. Neuropsykologian erikoispsykologi Nina Sajaniemi kertoo, mitä syitä oppimisvaikeuksien taustalla on ja mitkä ovat yleisimmät oppimishäiriöt.

Lue lisää

Asiakastietolaki muuttuu 1.1.2024 – OmaKannan luovutuslupaa voidaan hyödyntää jatkossa laajemmin

Voit kuitata informoinnin vastaanotetuksi jo nyt OmaKannassa tai asioidessasi Pikkujätissä.

Lue lisää

Näytä kaikki artikkelit

Mikä aiheuttaa parvorokon ja miten se tarttuu?

Parvorokko on parvoviruksen aiheuttama rokkotauti. Aiemmin siitä puhuttiin pikkurokkona. Parvovirus löydettiin vasta vuonna 1975.

Tavallisimmin parvovirus tarttuu hengitysteiden eritteistä eli pisaratartuntana. Se tarttuu myös veren välityksellä verensiirrossa sekä äidistä sikiöön. Taudin itämisaika tartunnasta on yleensä 6–16 vuorokautta.

Minkä ikäisillä parvorokko on yleisin?

Parvorokkoon sairastutaan tyypillisesti lapsena, viisivuotiaasta alkaen. Parvovirus voi aiheuttaa keväisin lasten keskuudessa pieniä epidemioita.

Aikuisista noin 50-60 prosenttia on sairastanut parvorokon. Tauti jättää jälkeensä pysyvän immuniteetin. Toisin sanoen sen voi sairastaa vain kerran.

Mitkä ovat parvorokon tyypilliset oireet?

Suurin piirtein puolet tartunnan saaneista saa oireita. Toisella puolella parvorokko on oireeton.

Tauti etenee näin:

• Oireet alkavat usein kuumeella ja päänsäryllä.
• Ihottuma ilmaantuu muutaman päivän kuluttua siitä. Ensin poskiin tulee voimakasta punoitusta.
• Päivän parin kuluttua ihottuma leviää raajoihin ja muualle vartaloon. Se muuttuu vähitellen verkkomaiseksi punoitukseksi.

Ihottuma kestää tyypillisesti noin viikon verran, mutta joskus se saattaa uusiutua, jolloin iho voi punoittaa viikkojenkin ajan. Lämpötilan vaihtelut, rasitus tai auringonvalo voivat pahentaa ihottumaa. Näppylät ja rakkulat eivät kuulu parvorokkoon.

Voiko lapsella olla vaikeita oireita?

Murrosiästä alkaen parvorokko voi oirehtia myös nivelvaivoina. Aikuisilla niitä on paljonkin. Parvorokko on heillä merkittävä niveltulehduksen aiheuttaja. Pienellä lapsella niveloireita ei ole.

Parvovirus lisääntyy luuytimessä punasolujen varhaismuodoissa. Se aiheuttaa punasolutuotannon pysähtymisen viikoksi. Terveelle ihmisille siitä ei ole haittaa, mutta jos ihmisellä on jokin sairaus, jonka vuoksi punasolujen elinikä on normaalia lyhyempi, hemoglobiini voi laskea anemian tasolle. Yleensä parvorokko on kuitenkin kaiken ikäisillä lievä.

Onko parvorokko raskaana olevalle riski?

Jos parvovirus tarttuu raskaana olevaan naiseen, joka ei ole sairastanut parvorokkoa, virus voi myös tarttua sikiöön. Näin tapahtuu puolessa tapauksista. Raskauden alkuvaiheessa tauti voi johtaa keskenmenoon. Sen riski on noin 10 prosenttia. Parvovirustartunta voi myös aiheuttaa sikiölle anemian. Siitä saattaa seurata sikiön kudosten turvotusta, joka vaatii hoitoa, joskus jopa verensiirtoa. Sikiön epämuodostumia parvovirus ei aiheuta.

Jos raskaana oleva nainen on altistunut parvovirukselle, mahdollinen tartunta tai immuniteetti selvitetään verestä tehtävällä vasta-ainemäärityksellä. Positiivinen tulos kertoo, että hän on aiemmin sairastetun parvorokon myötä immuuni uudelle tartunnalle. Negatiivisen tuloksen saanut ohjataan neuvolaan sikiön seurantaan.

Vaatiiko parvorokko lääkärinhoitoa?

Parvorokko paranee itsessään eikä aiheuta jälkitauteja. Tautiin liittyy harvoin korkeaa kuumetta, joten kuumelääkettäkään ei yleensä tarvita. Niveloireita voi lievittää kipulääkkeillä. Ihottuman kutinaa voi tarvittaessa rauhoittaa antihistamiinilla.

Päiväkotiin tai kouluun lapsi voi palata heti, kun hän jaksaa toimia normaalisti. Tauti tarttuu ennen ihottuman ilmaantumista, ei enää sen jälkeen. Siksi ei haittaa, vaikka iho vielä kouluun palatessa punottaisi.

Lääkäriin parvorokon vuoksi tulee hakeutua, jos lapsi on ollut tekemisissä raskaana olevan naisen kanssa. Silloin on syytä varmistaa verinäytteellä, onko lapsella varmasti parvorokko. Jos kyse on siitä, raskaana olevan naisen mahdollinen tartunta tulee selvittää.

Miten parvovirus torjutaan?

Parvovirusta vastaan ei ole rokotetta. Virus tarttuu melko herkästi ihmisestä toiseen ja tartuttavuus on suurimmillaan ennen ihottuman ilmaantumista. Niinpä tartunnan ehkäiseminen on hyvin vaikeaa. Toki hyvästä käsihygieniasta on hyötyä.

Miten enterorokko eroaa parvorokosta?

Parvorokko ja enterorokko ovat aivan erilaisia sairauksia. Enterorokkoon liittyy yleensä suutulehdus. Siinä on näppylöitä suun ympärillä, kasvoissa, kämmenissä ja jalkaterissä. Kuume voi olla joskus korkea. Taudinkuva on paljon hankalampi kuin parvorokossa. Tosin tauti voi olla kestoltaan hieman lyhyempi.

Asiantuntijana Pikkujätin lasten infektiotautien erikoislääkäri Pentti Ukkonen

Artikkelit ja tiedotteet

 

Näytä kaikki artikkelit

Pikkujätille ja Aavalle myönnetty ISO27001 tietoturvasertifiointi

Sertifiointi osoittaa, että Pikkujätti ja Aava noudattavat korkeimpia tietoturvakäytäntöjä taaten turvalliset ja luotettavat terveydenhuollon palvelut asiakkaille.

Lue lisää

Mistä lapsen oppimisvaikeudet johtuvat?

Lievätkin oppimisvaikeudet on tärkeä tunnistaa, jotta lasta voidaan tukea koulussa ja kotona mahdollisimman varhain. Mikäli asiaan ei puututa, ongelmat seuraavat aikuisuuteen. Neuropsykologian erikoispsykologi Nina Sajaniemi kertoo, mitä syitä oppimisvaikeuksien taustalla on ja mitkä ovat yleisimmät oppimishäiriöt.

Lue lisää

Asiakastietolaki muuttuu 1.1.2024 – OmaKannan luovutuslupaa voidaan hyödyntää jatkossa laajemmin

Voit kuitata informoinnin vastaanotetuksi jo nyt OmaKannassa tai asioidessasi Pikkujätissä.

Lue lisää

Näytä kaikki artikkelit

Tuhkarokko on tuhkarokkoviruksen aiheuttama yleisinfektio eli koko elimistön sairaus. Se luokitellaan yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Se tarkoittaa, että lääkärin tulee ilmoittaa sairastuneista Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja sairastuneen kanssa tekemisissä olleet on jäljitettävä.

Tuhkarokkotartunta saadaan joko kosketuksesta tai ilmaan lentäneistä pienistä eritepisaroista. Ne voivat pysyä huoneilmassa joitakin tunteja. Näin ollen tartunnan voi saada pitkään sen jälkeenkin, kun tartuttaja on poistunut tilasta. Suoraa kontaktia ei tarvita. Tämä tekee tuhkarokosta yhden kaikkein herkimmin tarttuvista taudeista.

Tuhkarokon oireet eivät ilmaannu heti

Tuhkarokon itämisaika tartunnasta oireiden alkuun on tavallisimmin 1-2 viikkoa. Pitkä itämisaika vaikeuttaa tartunnan lähteen jäljittämistä.

Ensioireita ovat

• nuha
• yskä
• kuume
• silmien punoitus ja valonarkuus

Nämä oireet eivät juuri poikkea flunssan oireista, minkä vuoksi niitä ei useinkaan osata yhdistää tuhkarokkoon.

Ihottuma ilmaantuu vasta muutaman päivän kuluttua. Se alkaa korvien takaa ja leviää kasvoihin, vartalolle ja raajoihin. Tässä vaiheessa epäily tuhkarokosta hiipii jo mieleen. Tosin samanlaisia ihottumia liittyy moniin muihin tauteihin, joten varma asiasta ei voi olla.  

Tuhkarokon hoito on oireenmukaista

Tuhkarokko diagnosoidaan veri- ja nielunäytteiden perusteella. Verestä otetaan vasta-ainetesti. Aivan taudin alkuvaiheessa vasta-aineita ei ole vielä ehtinyt kehittyä, minkä vuoksi usein tarvitaan viikon parin päästä toinen testi. Nielunäytteestä vastaus saadaan nopeammin, mutta tätä tutkimusta ei ole kaikissa terveydenhuollon yksiköissä mahdollista tehdä.

Tavallisimmin tuhkarokko on lievä ja paranee itsestään viikossa. Hoito on oireenmukaista, sillä tuhkarokkoon ei ole olemassa lääkettä. Lapsen kuumetta voi alentaa parasetamolilla tai tulehduskipulääkkeillä. Jos tautiin liittyy ripulia, nestetasapainosta on huolehdittava riittävällä juomisella. Yskää voi rauhoittaa hunajalla.

Tuhkarokon tartuttavuus kestää nelisen vuorokautta ihottuman alkamisen jälkeen. Taudin sairastaminen antaa elinikäisen immuniteetin.

Vaarana vakavat jälkitaudit

Vaarallisen tuhkarokosta tekee se, että siihen voi liittyä erilaisia komplikaatioita. Tavallisimmat jälkitaudit ovat välikorvatulehdus ja keuhkotulehdus. Pelätyin, mutta paljon harvinaisempi komplikaatio on aivotulehdus. Sen saa noin yksi tuhannesta tartunnan saaneesta.

Vielä harvinaisempi jälkitauti on yleistynyt aivotulehdus, joka ilmaantuu vasta vuosien kuluttua tuhkarokosta. Se on tappava neurologinen sairaus, johon sairastuu yksi kymmenestä tuhannesta tuhkarokkopotilaasta.

Etukäteen ei voida ennustaa, kenelle jälkitauteja tulee. Pienet lapset sekä vanhukset ovat suurimmassa vaarassa menehtyä tuhkarokkoon. Alle kuuden kuukauden ikäiset vauvat ovat suojassa äidiltä saatujen vasta-aineiden vuoksi.

Tuhkarokkotartunta on Suomessa harvinainen

Mikäli epäilet lapsellasi tai itselläsi tuhkarokkotartuntaa, on syytä soittaa heti terveysasemalle tai lääkärikeskukseen. Saat sieltä tarkat toimintaohjeet. Rokotetulla lapsella tartunta on äärimmäisen epätodennäköinen, mutta toki asia on syytä varmistaa.

Rokottamattomallakin lapsella tuhkarokkotartunta on Suomessa nykyään hyvin harvinainen. Vuonna 2022 ei todettu yhtään tapausta. Sen sijaan Keski-Euroopassa tuhkarokko jyllää yhä. Vuosina 2017-2019 sairastuneita oli Euroopassa jopa 100 000 tapausta vuodessa. Suomessakin määrä oli tuolloin kasvussa: vuonna 2019 tapauksia todettiin 12.

Tuhkarokkoepidemiat selittyvät huonolla rokotuskattavuudella. Koska tauti tarttuu hyvin herkästi, kattavuuden tulisi olla ainakin 95 prosenttia. Suomessakin on kuntia, joissa tämä tavoite ei ole rokotevastaisuuden vuoksi toteutunut. Siksi pienimuotoiset epidemiat ovat meilläkin mahdollisia. Epidemiat käynnistyvät yleensä siten, että virus pääsee leviämään sellaisessa joukossa, jossa on riittävä määrä rokottamattomia lapsia.

Tuhkarokkorokote on turvallinen

Tuhkarokkorokote sisältää eläviä heikennettyjä viruksia ja se saadaan lapsena osana MPR-kolmoisrokotetta. Rokotukset alkoivat vuonna 1982. Sitä ennen noin 90 prosenttia lapsista sairasti taudin. Vuonna 1982 tuhkarokkotapauksia todettiin 5 400. Rokotusten aloittamisen ansiosta jo kahden vuoden kuluttua määrä oli laskenut 730:een. Nykyään tapauksia on vuodessa 0-5.

Tuhkarokkorokote on hyvin turvallinen. Sitä on käytetty maailmanlaajuisesti kymmeniä vuosia. Joillakin kuume ja lievä tuhkarokkomainen ihottuma ovat rokottamisen jälkeen mahdollisia.

Vuonna 1998 brittiläinen tutkija esitti teorian MPR-rokotteen yhteydestä autismiin. Nämä tutkimustulokset osoittautuivat vääristellyiksi. Myöhemmin laajoissa tutkimuksissa ei todettu yhteyttä rokotuksella ja autismilla. Mitään muutakaan merkittävää haittaa rokotteeseen ei liity.  

Tuhkarokkorokote suojaa maailmalla

Tuhkarokkorokote on osa Suomen kansallista rokotusohjelmaa. Lapsi saa sen 12-18 kuukauden ja 6 vuoden ikäisenä neuvolassa ilmaiseksi. Rokottamaton henkilö voi saada rokotuksen myöhemminkin maksutta, mikäli hän on altistunut tartunnalle, jota jäljitetään terveydenhuollosta käsin. Maahanmuuttajien rokotussuoja täydennetään automaattisesti Suomeen saapuessa, mikäli siihen on tarvetta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehottaa myös matkustavaisia huolehtimaan tuhkarokkorokotuksista. Rokotussuoja on syytä varmistaa erityisesti, kun matkustetaan pidemmäksi aikaa riskimaihin. Jos epidemiatilanne on kohdemaassa hankala, THL on suositellut jo 6–12 kuukauden ikäisten lasten rokottamista.

Asiantuntijana Pikkujätin lasten infektiotautien erikoislääkäri Pentti Ukkonen

1. Millainen sairaus jäykkäkouristus on?

Jäykkäkouristus on sairaus, jonka aiheuttaa Clostridium tetani -bakteerin tuottama myrkky. Tätä bakteeria tavataan kaikkialla maailmassa. Se elää maaperässä sekä eläinten suolistossa. Sen itiöt viihtyvät myös erilaisilla pinnoilla.

Jäykkäkouristusta tavataan erityisesti lämpimissä kehitysmaissa. Maailmanlaajuisesti siihen kuolee miljoona ihmistä vuosittain.

Tartunta voi tapahtua, kun haavaan tai ihorikkoon pääsee likaa maaperästä. Näin voi käydä arkisissakin tilanteissa, vaikkapa puutarhatöitä tehdessä. Siksi olisi hyvä käyttää puutarhahanskoja suojaamassa käsiä. Tartunnan voi saada myös lemmikin puremasta, sillä bakteeria on yleisesti esimerkiksi koiran suussa. Ihmisestä toiseen jäykkäkouristus ei tartu.

2. Mitä ovat jäykkäkouristuksen oireet?

Taudin oireet eivät ala heti, vaan keskimäärin 1-3 viikkoa sen jälkeen, kun bakteeri on päässyt lisääntymään likaisessa haavassa. Ensimmäisiä oireita ovat usein niskajäykkyys, epäselvä puhe ja leukalukko eli leukojen jäykistyminen. Se johtaa taudille tyypilliseen ”ivahymyyn”. Mikäli tällaisia oireita ilmaantuisi, on syytä hakeutua välittömästi lääkäriin. Lisäksi voi olla kuumetta ja päänsärkyä.

Pahentuessaan tauti johtaa voimakkaisiin kouristuksiin ja halvausoireisiin. Menehtyminen on useimmiten seurausta hengityshalvauksesta ja sydämen toiminnan häiriöistä.

3. Miten tautia voidaan hoitaa?

Jäykkäkouristus vaatii aina sairaalahoitoa. Silloinkin sen kulkuun on hyvin vaikea vaikuttaa. Sairaalassa potilas saa jäykkäkouristusmyrkyn vasta-ainetta, ja hänen peruselintoiminnoistaan huolehditaan tarvittaessa tehohoidossa.

Taudin vakavuudesta kertoo se, että noin 1–2 potilasta kymmenestä kuolee. Jos sairastunut jää henkiin, toipuminen halvausoireista vie useita kuukausia.

4. Miten yleinen jäykkäkouristus on Suomessa?

Vielä 1940-luvulla Suomessa todettiin 50 jäykkäkouristustapausta vuosittain. 1970-luvulla tapauksia oli 10 ja vuosina 2000–2017 yhteensä 21 eli keskimäärin 1,25 tapausta per vuosi. Kaksi kolmasosaa sairastuneista oli iäkkäitä ja puutteellisesti rokotettuja. Jäykkäkouristusrokotus kuuluu Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan. Erinomainen rokotuskattavuus onkin suurin syy sille, että tauti on lähes hävinnyt maastamme. Vuoden 1956 jälkeen syntyneistä melkein kaikki ovat saaneet lapsuudessaan perusrokotesarjan, jossa jäykkäkouristusrokote on mukana.

Suomen harvat jäykkäkouristustaudit sijoittuvat yleensä kesään, jolloin saadaan eniten likaisia haavoja. Riski on erityisen suuri rokottamattomilla. Perusrokotussarjasta saadun immuniteetin ylläpitämiseksi tarvitaan tehosteannoksia.

4. Milloin haavan vuoksi tulee hakeutua lääkäriin?

Haavat ovat niin yleisiä ja jäykkäkouristus niin harvinainen, ettei haavan saaminen sinänsä anna aihetta pelätä jäykkäkouristusta. Olennaisinta haavojen hoidossa on puhdistaa ne huolella heti, jotta maa-aines saadaan niistä pois. Myös palovammassa ja asvaltti-ihottumassa – jota voi tulla esimerkiksi pyörällä kaatumisen yhteydessä – voi olla maa-ainesta.

Mikäli olet epävarma rokotuksistasi tai haavan hoidosta, kannattaa ainakin soittaa terveysasemalle, jossa tehdään arvio tilanteestasi. Lääkärin vastaanotolle on syytä hakeutua, jos

• epäilet, ettet ole saanut haavaa kunnolla puhtaaksi tai siihen jää paljon maaperän ainesta.
• kyseessä on syvä pistovamma likaisella piikillä, esimerkiksi naulalla
• haavan on aiheuttanut eläimen purema

Eläinten puremia on syytä käydä näyttämässä lääkärille vielä matalammalla kynnyksellä kuin muita haavoja, sillä niihin liittyy jäykkäkouristuksen riskin lisäksi myös vakavan bakteeritulehduksen vaara ja antibioottihoito voi olla tarpeen.

5. Milloin jäykkäkouristusrokotus annetaan lapselle?

Lapset saavat rokotukset neuvolassa ja yläkoulussa. Jäykkäkouristusrokote on voimassa aikuisikään asti. Siksi tartunta rokotetulla lapsella on erittäin epätodennäköinen. Myös maahanmuuttajalasten rokotussuojasta huolehditaan yleensä ensimmäisessä terveystarkastuksesta Suomeen saapumisen yhteydessä.

Tehosterokotteita suositellaan 25-, 45- ja 65-vuotiaille. Sen jälkeen jäykkäkouristusrokotus annetaan 10 vuoden välein. Kutsua näihin rokotuksiin ei tule, vaan niiden ottaminen on itse kunkin omalla vastuulla.

Lisäksi suoja on syytä tarkistaa, jos saa likaisen haavan. Moni ei kuitenkaan muista, milloin on saanut edellisen rokotteen. Silloin uusi rokotus voi olla syytä ottaa ihan varmuuden varalta. Lääkäri tai hoitaja arvioi sen tarpeen. Yliannostusvaaraa ei ole.

6. Kuinka nopeasti jäykkäkouristusrokote pitää ottaa haavan saamisesta?

Riittää, kun ottaa rokotteen seuraavana päivänä likaisen haavan saamisesta. Mitään hätää ei ole, koska taudin kehittyminen vie aikaa.

Jäykkäkouristusrokotus on syytä muistaa myös ulkomaille lähtiessä. Esimerkiksi koiranpuremat ovat yleisimpiä maissa, joissa on runsaasti kulkukoiria. Niihin liittyy myös vesikauhun eli rabieksen riski.

7. Mikä on jäykkäkouristusrokotuksen hinta?

Lapsilla jäykkäkouristusrokote kuuluu kansalliseen rokoteohjelmaan. Aikuinen saa rokotusohjelmaan kuuluvat tehosterokotteet ilmaiseksi terveyskeskuksesta tai mahdollisesti myös työterveyshuollosta.

Yksityissektorilla rokotteiden hinnat vaihtelevat. Tutustu Pikkujätin hinnastoon.

8. Millaiset oireet ovat mahdollisia jäykkäkouristusrokotteen jälkeen?

Kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia, mutta niitä esiintyy vain pienellä osalla rokotetuista. Tavallisimpia haittoja ovat paikalliset oireet (punoitus, kuumotus, turvotus) pistosalueella, huonovointisuus sekä lämmönnousu. Myös lihas- tai päänsärkyä voi esiintyä.

Asiantuntijana sairaanhoitaja Mira Tuomikoski.

Norovirus on Suomessa yleisin vatsatautien aiheuttaja niin lapsilla kuin aikuisilla. Vain sata ruuansulatuskanavaan päässyttä virusta riittää aiheuttamaan tartunnan. Se voi kuulostaa maallikon korvissa paljolta, mutta kun sitä vertaa siihen, että yhdessä oksennuksessa tai ripuliulosteessa on miljardeja viruksia, on helpompi ymmärtää, että tartunta syntyy jo ihan minimaalisesta kosketuksesta.

Norovirus säilyy pinnoilla pitkään

Norovirustartunnan voi saada

• toiselta ihmiseltä suoraan.
• saastuneesta juomavedestä tai elintarvikkeista. Esimerkiksi kasvikset voivat saastua, jos norovirusta on vedessä, jolla niitä kastellaan tai pestään.
• pinnoilta, joita sairastunut on koskenut.

Virus säilyy pinnoilla taudinaiheuttamiskykyisenä jopa vuorokausia. Siksi epidemia-aikana viruksen voi poimia mukaansa melkein mistä vain. Epidemiat ajoittuvat kevättalveen. Niitä esiintyy myös laitoksissa ja sairaaloissa.

Norovirustauti alkaa äkillisesti

Norovirustartunnan itämisaika on lyhyt. Taudin oireet alkavat 12-48 tunnin sisällä tartunnan saamisesta.

Tavallisimmat oireet ovat oksentelu ja ripuli, joihin voi liittyä myös kuumetta ja lihassärkyä. Norovirustartunta voi olla myös oireeton. Yleensä, jos perheessä yksi sairastuu, kaikki saavat tartunnan, mutta eivät välttämättä oireile.

Hoidossa tärkeintä nesteytys

Norovirustartunnan hoidossa tärkeintä on huolehtia riittävästä nesteytyksestä pahoinvoinnista huolimatta ja pyrkiä korvaamaan ripuloidessa ja oksentaessa menetetty neste. Jos suuret nestemäärät aiheuttavat lapselle pahoinvointia, kannattaa juomista annostella pieniä määriä kerrallaan. Lapsen paastottaminen ei ole tarpeen, vaan hänelle voi antaa helposti sulavaa iän mukaista ruokaa, kuten jogurttia tai soseita.

Jos ruoka ei maistu, pitää huolehtia siitä, että juoma on energiapitoista. Sinällään ei ole väliä, mitä lapsi juo. Kaikki neste on vatsataudissa hyväksi. Jaffaa ja muita vastaavia limsoja on perinteisesti pidetty eräänlaisina ”vatsalääkkeinä”, mutta sitä ne eivät kuitenkaan ole. Ne – kuten muutkin juomat – auttavat vain pitämään yllä elimistön normaalia nestetasapainoa. Toki Jaffoissa on myös runsaasti sokeria ja sitä kautta runsaasti energiaa, mutta vatsalle parempi vaihtoehto voi olla sokeripitoinen mehu tai maito.

Pikkulapsille kannattaa käyttää apteekin ripulijuomia, koska jos nesteytys on puutteellista, heidän elimistönsä kuivuu nopeasti. Nämä juomat sopivat myös isommille lapsille sekä aikuisille.

Norovirustartunnan kesto on lyhyt

Noroviruksen aiheuttama vatsatauti on yleensä lyhyt, vuorokaudesta pariin vuorokauteen, mutta voi joskus kestää pitempäänkin. Päiväkotiin tai kouluun lapsi voi palata kaksi päivää siitä, kun ripuli ja oksentelu ovat lakanneet. Tartuttavuuden katsotaan tällöin olevan ohi.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että tauti voi tarttua pinnoilta ainakin parin päivän ajan, joten lapsen kavereita ei kannata kutsua kylään kuin vasta muutaman vuorokauden päästä. Vastaavasti lasta ei kannata ihan heti päästää kylään sellaiseen kotiin, jossa on juuri sairastettu norovirustautia. Aivan päivälleen tarkasti ei voida sanoa, milloin norovirus ei enää tartu lapsesta toiseen.

Vaarana nestehukka

Jos nesteytys ei onnistu riittävästi ja lapsi muuttuu voipuneeksi, pitää hakeutua lääkäriin. Myös limakalvojen kuivuus suussa ja raajojen viileys ovat kuivumisen merkkejä. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä huonommin lapsi kestää nestehukkaa, joten erityisesti taaperoiden kanssa on oltava tarkkana.

Lääkäri arvioi, pystytäänkö lasta edelleen hoitamaan kotona omahoitoa tehostamalla. Tarvittaessa hän ohjaa ripulijuomien käytössä. Mitään lääkkeitä, joilla norovirustaudin paranemista voitaisiin nopeuttaa, ei ole.

Jos lapsen elimistö on vaikeasti kuivunut, tarvitaan sairaalahoitoa. Sairaalassa nesteytys tapahtuu joko nenämahaletkun kautta tai suonensisäisesti.

Tavallisesti norovirus paranee muutamissa päivissä eikä aiheuta jälkitauteja.

Miten noroviruksen tarttuminen ehkäistään?

Norovirukselle ei kehity pysyvää immuniteettia, joten pahimmillaan siihen voi sairastua jopa peräkkäisinä vuosina. Lisäksi virustyyppejä on useita eikä yksi tartunta juuri suojaa muilta virustyypeiltä.

Norovirustartuntaa ehkäistään hyvällä käsien saippuapesulla, joka vähentää virusten määrää käsissä merkittävästi. Alkoholihuuhteet yksinään eivät hävitä viruksia, mutta niitä voi käyttää pesun lisänä.

Vuodevaatteet on syytä pestä 60 asteessa. Eritteet, toisin sanoen oksennukset sekä toisaalle kuin vessanpyttyyn päätynyt ripuliuloste, tulee hävittää huolellisesti.  Vaipat kannattaa paketoida tiukkaan muovipussiin. Kodin pinnat tulisi pestä ainakin vessassa klooripitoisella puhdistusaineella.

Asiantuntijana Pikkujätin lastentautien erikoislääkäri ja lasten infektiotautien erikoislääkäri Katri Backman

1. Miten yleistä eläinallergia on?

15 prosenttia suomalaisista on eläimille allergisia. Periaatteessa mikä hyvänsä eläin voi aiheuttaa oireita, mutta tavallisinta on kissa- ja koira-allergia. Se johtuu siitä, että kissa ja koira ovat lemmikkeinä niin yleisiä, että niille ilmenee määrällisesti eniten allergiaakin.

Kissa aiheuttaa allergiaa herkemmin kuin koira. Toisaalta pieneläimet, kuten marsut ja hiiret, herkistävät herkemmin kuin kissat ja koirat. Monet eläinallergiset saavat oireita myös hevosesta.

Jotkut ovat allergisia vain yhdelle eläinlajille, mutta usein eläinallergia koskee useampaa lajia. Kaikki eläimet eivät välttämättä aiheuta yhtä voimakkaita oireita, vaan oireiden intensiteetti voi vaihdella. Toisin sanoen lapsi saattaa saada pahoja oireita esimerkiksi hevosista, mutta vain lieviä koirista.

2. Ketkä ovat riskissä saada eläimistä oireita?

Riskissä ovat atoopikot ja muistakin ympäristöallergeeneistä, kuten siitepölystä, oireita saavat. Eläinallergia ei periydy suoraan isältä pojalle, mutta allergiataipumus sen sijaan periytyy.

Oireet voivat alkaa missä iässä tahansa, mutta jos perheessä on lemmikki vauvan syntyessä, sille herkistytään vain harvoin. Selitys on se, että tällaisessa tilanteessa lapsi usein siedättyy omalle lemmikille jo varhaisessa vaiheessa.

3. Onko olemassa kissa- tai koirarotuja, jotka eivät allergisoi?

Nykykäsityksen mukaan kaikissa koirissa ja kissoissa on sama allergeeni. Allergeeni on eläimen hilseessä, ei sen karvassa. Näin ollen ei ole olemassa sellaisia rotuja, jotka eivät voisi aiheuttaa allergiaa. Eläimen pesu ei myöskään vähennä allergeenisuutta.

Sen sijaan koiran sukupuolella saattaa mahdollisesti olla vaikutusta herkistymiseen. Uroksen eturauhaseritteessä on sille spesifi allergeeni, joka voi kenties aiheuttaa myös oireita.

4. Ovatko kissa- ja koira-allergian oireet samat?

Kaikissa eläinallergioissa on hyvin samanlaisia oireita. Niitä ovat muun muassa

• nenän tukkoisuus ja aivastelu.
• silmien kutina ja luomien turvotus.
• ihottuma. Tosin sitä esiintyy eläinallergiassa harvemmin.
• erilaiset astmaoireet, kuten limantuotto, yskä ja hengityksen vinkuminen. Näitä oireita on kuitenkin vain vaikeimmissa tapauksissa.

Eläinallergeenien välttäminen on lähes mahdotonta, koska niitä on kaikkialla ympäristössä, muun muassa julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä. Ne kulkeutuvat myös lemmikkien omistajien vaatteiden, ihon ja hiusten mukana. Herkimmät voivat saada oireita jo pelkästään näistä välillisistä kontakteista.

5. Milloin on mentävä oireilun vuoksi lääkäriin?

Allergialääkärin vastaanotolle tulee hakeutua, jos tukkoisuus on hyvin voimakasta, iho-oireet ovat pahoja tai lapselle ilmaantuu astmaattisia oireita. Nykyisin eläinallergia todetaan yleensä verikokeella, mutta myös Prick-testejä (ihopistokoe) käytetään edelleen diagnosoinnissa.

Lue lisää: Allergiatestit lapselle | Pikkujätti

Eläinallergiaa hoidetaan antihistamiinilla ja tarvittaessa silmätipoilla ja nenäsuihkeilla. Moni saa niistä hyvän avun. Oireiden hoitaminen on tärkeää, jotteivat ne äityisi astmaoireiluksi asti.

6. Onko allergisen lapsen luovuttava lemmikistä?

Omalle lemmikille yleensä siedättyy ajan myötä, mutta toki oireiden tulisi pysyä siedättymisen aikana lääkityksellä siedettävissä rajoissa. Lemmikille siedättyminen lisää myös sietokykyä muita allergeeneja vastaan. Lisäksi lemmikit rikastavat kodin mikrobistoa terveellä tavalla, ja niiden tuomien muidenkin terveyttä edistävien vaikutusten katsotaan ylittävän haitat.

Ennen lemmikin hankkimista olisi suositeltavaa, että lapsi saisi olla mahdollisimman paljon tekemisissä esimerkiksi valitun kissa- tai koirarodun kanssa. Näin tulevalle lemmikille siedätyttäisiin jo etukäteen.

Vain ani harvoin lapsen allergiaoireet kehittyvät niin pahoiksi, että lemmikistä täytyy luopua.

7. Milloin harkitaan siedätyshoitoa?

Eläinpistossiedätyshoitoa lapsella voidaan mahdollisesti harkita, jos välillisistäkin kontakteista ilmenevät oireet ovat lääkityksestä huolimatta elämää kokonaisvaltaisesti haittaavia. Aikuisen kohdalla siedätyksen syy voi olla sekin, että eläin liittyy hänen ammattiinsa. Eläinsiedätyshoidossa allergeenia pistetään ihon alle tihein väliajoin ja yhä suurempina annoksina kolmen vuoden ajan. Myös siitepölyjen siedätyshoidot parantavat yleensä merkittävästi sietokykyä eläimille.

Mikäli lapsi saa oireita ilman eläinkontaktejakin esimerkiksi muista lapsista, joilla on lemmikkejä, asiaan voidaan vaikuttaa kouluissa ja päiväkodeissa varsin yksinkertaisilta tuntuvilla konsteilla, kuten istumajärjestys- ja vaatenaulakkojärjestelyillä. Tällaiset järjestelyt voivat lievittää oirehdintaa merkittävästi.

Asiantuntija lasten allergologian erikoislääkäri Kati Holm.

Epilepsia on sairaus, jossa ihmisellä on taipumus saada toistuvia aivokuoren sähkötoiminnan ohimenevän häiriön aiheuttamia kohtausoireita ilman ulkoisia altistavia tekijöitä. Sairastumisen taustalla voi olla monenlaisia syitä, kuten aivojen kehityksellinen rakenteellinen poikkeavuus, aivoverenkierron häiriö tai aineenvaihdunnan häiriö. Joillakin on perinnöllinen alttius epileptisille kohtauksille. Joskus taustalla on aivotulehduksen tai aivovamman jälkitila. Myös kehitysvammoihin ja autismin kirjoon liittyy hieman kohonnut riski sairastua epilepsiaan.

Osa lasten epilepsioista on hyvänlaatuisia, ajan myötä paranevia, mutta osa on vaikeahoitoisia ja niihin voi liittyä muita neurologisia ongelmia ja kehityspulmia. Kaikilla epilepsiatyyppiä ei pystytä määrittämään tarkkaan eikä liioin sitä, mistä sairaus johtuu.

Epilepsian oireet ovat moninaisia

Epilepsia voi puhjeta missä iässä hyvänsä, vauvanakin. Kaikkiaan 0,3 prosenttia lapsista sairastuu siihen.

Helpoimmin tunnistettava oire on tajuttomuuskouristuskohtaus, jonka aikana lapsi menettää tajuntansa ja hänen raajansa ja vartalonsa kouristelevat. Kohtaukseen voi liittyä syljen lisääntynyttä eritystä ja oksentamista.

Epilepsiakohtaus voi oirehtia myös:

• katseen ja pään voimakkaana kääntymisenä sivulle.
• vain yksittäisen raajan jäykistymisenä tai nykimisenä.
• lyhyiden jäykistysten sarjana.
• lyhyenä poissaolokohtauksena, jolloin lapsi ei reagoi puhutteluun, vaan tuijottaa vain eteensä.
• tajunnan hämärtymisenä, jolloin lapsi voi vaikuttaa sekavalta tai häneen on vaikea saada kontaktia.
• automaationa, jolloin lapsi toistaa jotain liikettä tarkoituksettomasti. Hän voi esimerkiksi nieleskellä tai maiskutella tai hypistellä vaatteitaan.
• poikkeavana näkö-, kuulo- tai tunne-elämyksenä.

Mikäli lapsella esiintyy toistuvasti tämänkaltaista oireilua, vanhemman olisi hyvä videoida sitä kännykkäkameralla. Kuva kertoo lääkärille enemmän kuin tuhat sanaa.

Epilepsian kohtaustyyppi riippuu siitä, missä kohdassa aivoja sähkötoiminnan häiriö on. Paikallinen häiriö tietyllä alueella aivoissa aiheuttaa tietynlaisia oireita liittyen vain siihen kohtaan. Jos häiriö leviää koko aivokuoren alueelle, seuraa tajuttomuuskouristuskohtaus. Paikallisalkuinen kohtaus voi siis laajentua ja muuttua oireiltaan rajummaksi.  Epilepsiakohtaus voi olla myös suoraan yleistyvä, jolloin sähköinen häiriö on alusta asti koko aivokuoren alueella.

Vauvan epilepsiaa voi olla vaikeampi tunnistaa kuin isomman lapsen. Toisaalta vauvoilla on myös paljon oireita, joiden voidaan kuvitella viittaavan epilepsiaan, mutta ne johtuvatkin ihan muista syistä. On tärkeää, että oireiden syy selvitetään lääkärissä. Vauvaiässä alkavat sarjoissa toistuvat nyökähdykset ja jäykistymiset voivat viitata infantiilispasmioireyhtymään. Sen selvittelyt ja hoito on syytä käynnistää kiireesti, koska ilman hoitoa lapsen kehitys voi hidastua.

Epilepsiakohtaus menee yleensä nopeasti ohi

Epilepsian oireet voivat ilmaantua missä tilanteessa hyvänsä, siksi niitä on hankala ennakoida. Väsymys tai jotkut infektiot, kuten kuumetaudit, voivat hieman lisätä epilepsiakohtauksen riskiä. Joillakin lapsilla myös kirkkaat vilkkuvat valot saattavat laukaista kohtauksia.

Tavallisesti epilepsiakohtaukset menevät muutamassa minuutissa itsestään ohi. Lyhyt tajuttomuuskouristuskohtauskaan ei ole yleensä vaaraksi, vaikka se voi näyttää pelottavalta. On kuitenkin hyvä soittaa hätänumeroon, jotta lapsi saa mahdollisimman pikaisesti asiantuntevaa hoitoa. Pitkittyessään kohtaus voi olla vaarallinen. Lievemmissäkin oireissa kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä päivystykseen.

Epilepsian oikeaoppinen ensiapu on tärkeää

Tajuttomuuskouristuskohtauksen aikana on tärkeää varmistaa, ettei lapsi satuta itseään esimerkiksi hakkaamalla päätään lattiaan. Lapsen suuhun ei saa laittaa mitään, jottei hengitys vaikeudu. Kun kouristelu vähenee, lapsen voi kääntää kylkiasentoon ja tarkistaa, että hengitystiet ovat avoimet ja lapsi pystyy hengittämään normaalisti.

Jos osut paikalle sattumalta, etkä ole varma, mistä on kyse, voit tarkistaa, onko kohtauksen saaneella lapsella ranteessaan epilepsiaranneke tai kaulallaan epilepsiatunnus. Soita joka tapauksessa hätänumeroon 112. Älä jätä lasta yksin ennen kuin ambulanssi on paikalla.

Diagnoosi vaatii yleensä kaksi kohtausta

Epilepsiadiagnoosi vaatii yleensä, että lapsella on ollut vähintään kaksi epilepsiakohtausta. Yksittäinen kohtaus ei vielä tarkoita, että sairastaisi epilepsiaa. Mitä tarkemmin vanhemmat osaavat kuvailla lapsen oireita, niiden ilmaantumisjärjestystä sekä lapsen toimintakykyä kohtauksen aikana, sitä helpompi lääkärin on selvittää, onko kyseessä ollut epilepsiakohtaus ja minkä tyyppisestä epilepsiasta voisi olla kyse. Kännykkävideot auttavat tässä.

Mikäli on syytä epäillä epilepsiaa, lapselle tehdään EEG- eli aivosähkökäyrätutkimus, jossa voidaan todeta epileptiseen kohtausalttiuteen sopiva löydös. Toisinaan EEG saattaa olla kuitenkin normaali kohtausten välillä. Tarkkaa ennustetta kohtausten uusiutumisriskistä ei pelkän EEG:n perusteella useinkaan voida antaa. Tarvittaessa tehdään myös aivojen magneettikuvaus.

Osalla lääkityksestä voidaan ajan myötä luopua

Epilepsialääkkeet ovat epilepsian hoidossa avainasia. Yleensä lääke otetaan aamuin illoin. Aina ensimmäinen lääke ei auta, ja joskus joudutaan käyttämään samanaikaisesti useampia lääkkeitä. Vaihtoehtoja on monia. Mikäli epilepsian tyyppi pystytään määrittämään, oikean lääkkeen valitseminen on helpompaa.

Hoidon tavoitteena on, että epilepsiakohtaukset pysyisivät poissa ilman hankalia sivuoireita. Yleensä puolella leikki- ja kouluiässä sairastuneilla taipumus saada epileptisiä kohtauksia loppuu aikanaan, jolloin lääkityksestä voidaan luopua. Nyrkkisääntö on, että kun oireet ovat olla poissa kaksi vuotta, lääkitystä aletaan purkaa, vaikkei epilepsiatyyppiä olisi kyetty selvittämään. Jos oireet palaavat, lääkehoito aloitetaan uudestaan.

Vaikeahoitoisissa epilepsioissa, joita lapsuusiässä alkavista epilepsioista on 20-25 prosenttia, kohtaukset jatkuvat lääkityksestä huolimatta. Vaikeisiin muotoihin liittyy usein muita neurologisia ja kehityksellisiä ongelmia.

Lapsen sairaudesta kannattaa kertoa avoimesti

Vanhempien tärkein tehtävä epilepsiaa sairastavan lapsen hoidossa on huolehtia, että lapsi ottaa lääkkeensä aamuin illoin. Vointia edistävät myös säännölliset elintavat. Univaje, syömättömyys ja matala verensokeri voivat joskus laukaista epilepsiakohtauksen.

Lapsen epilepsiasta ja mahdollisuudesta saada kohtausoireita pitäisi puhua avoimesti kaikille aikuisille, joiden kanssa lapsi on säännöllisesti tekemisissä. Tähän joukkoon kuuluvat niin päiväkodin henkilökunta, opettajat koulussa kuin harrastuksia vetävät aikuiset. Kouluikäisen lapsen olisi hyvä kertoa sairaudestaan ja sen oireista myös kavereilleen, jotta nämä osaavat tarpeen tullen soittaa kännyköillään apua.

Avoimuus lisää lapsen turvallisuutta ja hälventää samalla epilepsiaan liittyvää stigmaa ja pelkoja. Epilepsia on vain yksi sairaus muiden joukossa, eikä sitä pidä missään nimessä hävetä.

Koulua voi yleensä käydä normaalisti

Koulunkäyntiä epilepsia ei yleisesti ottaen rajoita, mutta toki se voi aiheuttaa poissaoloja koulusta. Myös liikuntaa voi pääsääntöisesti harrastaa tavalliseen tapaan. Uimisen pitäisi kuitenkin aina tapahtua aikuisen valvonnassa. Sukeltelemista ei suositella, koska hapenpuute voi laukaista epilepsiakohtauksen, ja veden alla alkanutta kohtausta voi olla vaikea havaita. Lisäksi kiipeilemisen suhteen on syytä olla varovainen.

Asiantuntijana lastenneurologian erikoislääkäri Anne Sarajuuri.

1. Mitä aivotärähdys tarkoittaa?

Aivotärähdyksellä tarkoitetaan ulkoisen päävamman aiheuttamaa ohimenevää aivotoiminnan häiriötä. Aivotärähdys luokitellaan erittäin lieväksi aivovammaksi. Siitä toivutaan pääsääntöisesti hyvin.

Aivotärähdys aiheutuu tavallisesti iskusta päähän esimerkiksi kaatuessa, pudotessa tai törmätessä. Joskus syy on liikenneonnettomuus.

Aivotärähdys lapsella syntyy usein leikkiessä tai urheiluharrastuksissa. Lievät päävammat ovat yleisimpiä alle 4-vuotiailla. Taustalla lienee se, ettei tämän ikäisille ole vielä kehittynyt vaaran tajua, eivätkä motoriset taidot ole yhtä kehittyneet kuin isommilla lapsilla.

2. Mitkä ovat aivotärähdyksen oireet?

Lievä aivotärähdys voi oirehtia

• päänsärkynä
• pahoinvointina
• oksenteluna
• huimauksena

Lisäksi asiaan saattaa kuulua korkeintaan hetkellinen tajunnan menetys sekä maksimissaan kymmenen minuutin mittainen muistiaukko. Se tarkoittaa, että lapsen muisti pelaa muuten tavalliseen tapaan, mutta hänellä ei ole muistikuvaa juuri vammautumista ennen ja heti sen jälkeen tapahtuneista asioista.

Vakavampia oireita – jotka kertovat vakavammasta vammasta – ovat hermostolliset oireet, kuten halvausoireet ja näköhäiriöt, sekä kouristelu. Vakavammissa vammoissa voi lisäksi olla samantyyppisiä oireita kuin lievässä vammassa, mutta usein voimakkaampina kuin aivotärähdyksessä.

3. Miten tulee toimia, jos on paikalla vamman sattuessa?

Tärkeintä on pysyä rauhallisena ja arvioida lapsen tilaa: onko hän oma itsensä, reagoiko hän normaalisti ja pystyykö hän vamman jälkeen liikkumaan ja toimimaan suurin piirtein tavalliseen tapaan. Urheiluharrastuksiaan lapsi ei saa jatkaa, vaan ne on lopetettava saman tien. Mikäli lapsi on tajuton tai sekava tai hänen oireensa ovat muuten vakavia, on soitettava hätänumeroon 112.

Hyvin lievät aivotärähdyksen oireet eivät vaadi lääkärinhoitoa, vaan niitä voi seurata kotona. Vuodelepo ei ole tarpeen, ellei lapsi itse koe tarvitsevansa sitä, mutta tekemisten tulee olla rauhallisia. Yöunen aikana lasta on syytä herätellä muutaman kerran voinnin tarkistamiseksi. Päänsärkyä voi hoitaa tarvittaessa parasetamolilla.

Liikuntaharrastuksia pitäisi välttää viikon ajan. Niihin tulisi palata vähitellen rasitusta lisäten, tai lasta arvioineen lääkärin tarkempien ohjeiden mukaan. Kouluun tai päiväkotiin lapsi voi palata, kun vointi sen sallii. Yleensä aivotärähdyksen oireet lievenevät muutamassa päivässä, mutta joskus ne voivat kestää viikonkin.

4. Milloin on syytä hakeutua lääkäriin?

Jos lapsella on tajunnanhäiriöitä, muistinmenetys kestää yli kymmenen minuuttia tai hänellä on muita vakavampia oireita, on hakeuduttava päivystykseen. Lääkäriin on syytä mennä myös, mikäli aivotärähdyksen oireet lisääntyvät tai voimistuvat.

Jos lapsi on alle kaksivuotias, vastaanotolle kannattaa mennä lievissäkin oireissa. Hyvin pieni lapsi ei osaa kertoa oireistaan, minkä vuoksi vanhempien on vaikea arvioida pienokaisen todellista vointia.

5. Miten aivotärähdysdiagnoosi syntyy?

Lääkäri kyselee lapselta sekä vanhemmilta tarkasti, mitä on tapahtunut. Hän myös arvioi lapsen tajunnan tason, tutkii hänet ja varmistaa, onko merkkejä vakavammista vammoista.

Jos oireet ovat lievät, päätä ei tarvitse kuvata. Diagnoosi syntyy oireiden pohjalta.

Mikäli lääkäri epäilee vakavampaa vammaa, tehdään pään tietokonetomografia tai magneettikuvaus vamman vakavuusasteen täsmentämiseksi. Pään kuvaaminen on usein aiheellista myös, jos vamma on syntynyt liikenneonnettomuudessa tai korkealta pudotessa – vaikka oireet olisivat lieviä.

6. Miten aivotärähdystä voidaan hoitaa?

Aivotärähdyksen tärkein hoito on lepo. Kivun hoitoon suositellaan ensisijaisesti parasetamolia.

Joskus lapsen vointia seurataan tovi sairaalassa, siltä varalta, että vamma olisi luultua vakavampi. Mikäli diagnoosi ei muutu aivotärähdyksestä vakavammaksi aivovammaksi, seuranta yön yli yleensä riittää. Alle kaksivuotiaat otetaan seurantaan herkemmin kuin isommat lapset.

7. Voiko aivotärähdys aiheuttaa aivoille pysyvää tai pitkäaikaista haittaa?

Päänsärky, pahoinvointi tai huimaus voi kestää joitakin päiviä, mutta erittäin lievät vammat paranevat käytännössä täysin. Aivotärähdys ei vaikuta pitkäaikaisesti aivojen toimintaan.

Jos vammat kuitenkin toistuvat tiheästi, haittaa voi koitua. Etenkin uusi aivovamma, lieväkin, tilanteessa, jossa toipuminen edellisestä on vielä kesken, voi aiheuttaa pitkäaikaista harmia. Seurauksena voi olla esimerkiksi muisti- ja muita kognitiivisia ongelmia. Toistuvien päävammojen riski on suuri kontaktilajeissa, kuten jääkiekossa.

Lisäksi tunnetaan Post Concussion Syndrome eli aivotärähdyksen jälkeinen oireyhtymä. Siinä aivotärähdyksen jälkeen ilmaantuu pitempikestoisia oireita, esimerkiksi päänsärkyä, muistiongelmia, mielialan laskua ja rasituksen siedon laskua. Riskissä ovat erityisesti teinitytöt sekä migreeniä ja neuropsykiatrisia sairauksia sairastavat. Oireilun ajatellaan olevan enemmän psykogeenistä kuin vamman itsensä aiheuttamaa.

8. Miten lapsen aivoja voi suojata vammautumiselta?

Pyöräillessä, potkulautaillessa, skeitatessa, lumilautaillessa ja lasketellessa sekä kontaktilajeja, kuten jääkiekkoa, harrastaessa lapsen pitää ehdottomasti käyttää kypärää. Urheillessa tulisi myös noudattaa sääntöjä. Se lisää turvallisuutta. Pieniä lapsia ei myöskään saisi päästää kiipeilemään leikkipuistoissa tai muualla ilman aikuisen valvontaa.

Mikäli lapsi on saanut aivotärähdyksen, siitä pitää toipua kaikessa rauhassa. Paluun urheiluharrastuksiin tulee tapahtua vähitellen rasitusta lisäämällä.

Asiantuntijana lastenneurologian erikoislääkäri Anne Sarajuuri.