1. Mitä aivotärähdys tarkoittaa?

Aivotärähdyksellä tarkoitetaan ulkoisen päävamman aiheuttamaa ohimenevää aivotoiminnan häiriötä. Aivotärähdys luokitellaan erittäin lieväksi aivovammaksi. Siitä toivutaan pääsääntöisesti hyvin.

Aivotärähdys aiheutuu tavallisesti iskusta päähän esimerkiksi kaatuessa, pudotessa tai törmätessä. Joskus syy on liikenneonnettomuus.

Aivotärähdys lapsella syntyy usein leikkiessä tai urheiluharrastuksissa. Lievät päävammat ovat yleisimpiä alle 4-vuotiailla. Taustalla lienee se, ettei tämän ikäisille ole vielä kehittynyt vaaran tajua, eivätkä motoriset taidot ole yhtä kehittyneet kuin isommilla lapsilla.

2. Mitkä ovat aivotärähdyksen oireet?

Lievä aivotärähdys voi oirehtia

• päänsärkynä
• pahoinvointina
• oksenteluna
• huimauksena

Lisäksi asiaan saattaa kuulua korkeintaan hetkellinen tajunnan menetys sekä maksimissaan kymmenen minuutin mittainen muistiaukko. Se tarkoittaa, että lapsen muisti pelaa muuten tavalliseen tapaan, mutta hänellä ei ole muistikuvaa juuri vammautumista ennen ja heti sen jälkeen tapahtuneista asioista.

Vakavampia oireita – jotka kertovat vakavammasta vammasta – ovat hermostolliset oireet, kuten halvausoireet ja näköhäiriöt, sekä kouristelu. Vakavammissa vammoissa voi lisäksi olla samantyyppisiä oireita kuin lievässä vammassa, mutta usein voimakkaampina kuin aivotärähdyksessä.

3. Miten tulee toimia, jos on paikalla vamman sattuessa?

Tärkeintä on pysyä rauhallisena ja arvioida lapsen tilaa: onko hän oma itsensä, reagoiko hän normaalisti ja pystyykö hän vamman jälkeen liikkumaan ja toimimaan suurin piirtein tavalliseen tapaan. Urheiluharrastuksiaan lapsi ei saa jatkaa, vaan ne on lopetettava saman tien. Mikäli lapsi on tajuton tai sekava tai hänen oireensa ovat muuten vakavia, on soitettava hätänumeroon 112.

Hyvin lievät aivotärähdyksen oireet eivät vaadi lääkärinhoitoa, vaan niitä voi seurata kotona. Vuodelepo ei ole tarpeen, ellei lapsi itse koe tarvitsevansa sitä, mutta tekemisten tulee olla rauhallisia. Yöunen aikana lasta on syytä herätellä muutaman kerran voinnin tarkistamiseksi. Päänsärkyä voi hoitaa tarvittaessa parasetamolilla.

Liikuntaharrastuksia pitäisi välttää viikon ajan. Niihin tulisi palata vähitellen rasitusta lisäten, tai lasta arvioineen lääkärin tarkempien ohjeiden mukaan. Kouluun tai päiväkotiin lapsi voi palata, kun vointi sen sallii. Yleensä aivotärähdyksen oireet lievenevät muutamassa päivässä, mutta joskus ne voivat kestää viikonkin.

4. Milloin on syytä hakeutua lääkäriin?

Jos lapsella on tajunnanhäiriöitä, muistinmenetys kestää yli kymmenen minuuttia tai hänellä on muita vakavampia oireita, on hakeuduttava päivystykseen. Lääkäriin on syytä mennä myös, mikäli aivotärähdyksen oireet lisääntyvät tai voimistuvat.

Jos lapsi on alle kaksivuotias, vastaanotolle kannattaa mennä lievissäkin oireissa. Hyvin pieni lapsi ei osaa kertoa oireistaan, minkä vuoksi vanhempien on vaikea arvioida pienokaisen todellista vointia.

5. Miten aivotärähdysdiagnoosi syntyy?

Lääkäri kyselee lapselta sekä vanhemmilta tarkasti, mitä on tapahtunut. Hän myös arvioi lapsen tajunnan tason, tutkii hänet ja varmistaa, onko merkkejä vakavammista vammoista.

Jos oireet ovat lievät, päätä ei tarvitse kuvata. Diagnoosi syntyy oireiden pohjalta.

Mikäli lääkäri epäilee vakavampaa vammaa, tehdään pään tietokonetomografia tai magneettikuvaus vamman vakavuusasteen täsmentämiseksi. Pään kuvaaminen on usein aiheellista myös, jos vamma on syntynyt liikenneonnettomuudessa tai korkealta pudotessa – vaikka oireet olisivat lieviä.

6. Miten aivotärähdystä voidaan hoitaa?

Aivotärähdyksen tärkein hoito on lepo. Kivun hoitoon suositellaan ensisijaisesti parasetamolia.

Joskus lapsen vointia seurataan tovi sairaalassa, siltä varalta, että vamma olisi luultua vakavampi. Mikäli diagnoosi ei muutu aivotärähdyksestä vakavammaksi aivovammaksi, seuranta yön yli yleensä riittää. Alle kaksivuotiaat otetaan seurantaan herkemmin kuin isommat lapset.

7. Voiko aivotärähdys aiheuttaa aivoille pysyvää tai pitkäaikaista haittaa?

Päänsärky, pahoinvointi tai huimaus voi kestää joitakin päiviä, mutta erittäin lievät vammat paranevat käytännössä täysin. Aivotärähdys ei vaikuta pitkäaikaisesti aivojen toimintaan.

Jos vammat kuitenkin toistuvat tiheästi, haittaa voi koitua. Etenkin uusi aivovamma, lieväkin, tilanteessa, jossa toipuminen edellisestä on vielä kesken, voi aiheuttaa pitkäaikaista harmia. Seurauksena voi olla esimerkiksi muisti- ja muita kognitiivisia ongelmia. Toistuvien päävammojen riski on suuri kontaktilajeissa, kuten jääkiekossa.

Lisäksi tunnetaan Post Concussion Syndrome eli aivotärähdyksen jälkeinen oireyhtymä. Siinä aivotärähdyksen jälkeen ilmaantuu pitempikestoisia oireita, esimerkiksi päänsärkyä, muistiongelmia, mielialan laskua ja rasituksen siedon laskua. Riskissä ovat erityisesti teinitytöt sekä migreeniä ja neuropsykiatrisia sairauksia sairastavat. Oireilun ajatellaan olevan enemmän psykogeenistä kuin vamman itsensä aiheuttamaa.

8. Miten lapsen aivoja voi suojata vammautumiselta?

Pyöräillessä, potkulautaillessa, skeitatessa, lumilautaillessa ja lasketellessa sekä kontaktilajeja, kuten jääkiekkoa, harrastaessa lapsen pitää ehdottomasti käyttää kypärää. Urheillessa tulisi myös noudattaa sääntöjä. Se lisää turvallisuutta. Pieniä lapsia ei myöskään saisi päästää kiipeilemään leikkipuistoissa tai muualla ilman aikuisen valvontaa.

Mikäli lapsi on saanut aivotärähdyksen, siitä pitää toipua kaikessa rauhassa. Paluun urheiluharrastuksiin tulee tapahtua vähitellen rasitusta lisäämällä.

Asiantuntijana lastenneurologian erikoislääkäri Anne Sarajuuri.

Aivokalvontulehdus on aivoja peittävän kalvon tulehdus, jonka voi aiheuttaa virus tai bakteeri. Virusperäinen aivokalvontulehdus on yleisempi sekä lievempi kuin bakteerin aiheuttama vaikea tauti.

Bakteereista yleisimpiä aiheuttajia ovat pneumokokki ja meningokokki. Vastasyntyneillä taudin taustalla ovat tavallisemmin B-streptokokit ja harvemmin E.Coli- ja listeria-bakteeri.

Alle kaksivuotiailla sairastumisriski on suurin

Aivokalvontulehdusta aiheuttavat virukset ja bakteerit tarttuvat ihmisestä toiseen, mutta eivät välttämättä aiheuta toisessa ihmisessä samanlaista taudinkuvaa. Esimerkiksi pneumokokit voivat aiheuttaa myös korvatulehdusta ja keuhkokuumetta. Alle kaksivuotiailla lapsilla aivokalvontulehduksen riski on suurin, koska vastustuskyky on vielä kypsymätön. Taudin voi saada jopa vauvana. Heti syntymän jälkeen aivokalvontulehdus liittyy yleensä syntymän yhteydessä saatuun infektioon.

Virusperäistä aivokalvontulehdusta edeltää usein jokin muu infektiotauti, kuten esimerkiksi tietyn enteroviruksen aiheuttama infektio. Bakteeriperäisessä aivokalvontulehduksessa ei välttämättä ole sairastumista edeltäviä oireita, vaan infektio etenee nopeasti, jopa muutamissa tunneissa. 

Aivokalvontulehduksen oireet ovat lapsilla vaikeammin tulkittavia

Bakteeriperäinen aivokalvontulehdus on vakava ja välitöntä lääkärinhoitoa vaativa sairaus. Sen tyypillisiä oireita ovat:

• kuume
• päänsärky
• oksentelu
• väsymys
• yleistilan lasku
• niskajäykkyys
• tajunnantason häiriöt
• pienillä lapsilla käsittelyarkuus sekä valittelu

Meningokokin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen voivat liittyä myös verenpurkaumat iholla.

Virusperäisen aivokalvontulehduksen oireet ovat samankaltaiset kuin bakteeriperäisessä taudissa, mutta useimmiten lievemmät ja ne etenevät hitaammin. Yleensä lapset paranevat muutamassa päivässä.

Aivokalvontulehdus voi edetä tunneissa

Aivokalvontulehduksen oireet voivat lapsilla olla vaikeammin tulkittavia kuin aikuisilla. Erityisesti pienillä lapsilla aivokalvontulehduksen tyypillisenä oireena pidetty niskajäykkyys voi puuttua. Lapsi on kuitenkin aina poikkeavan sairas.

Mikäli aivokalvontulehduksesta on pieninkin epäilys, lapsi tulee viedä pikaisesti lääkärin vastaanotolle. Aivokalvontulehdus voi edetä nopeasti aiemmin terveelläkin lapsella. Korkea kuume ja yleistilan lasku saattavat liittyä muihinkin vakaviin bakteeri-infektioihin ja ovat jo yksin syy hakeutua lääkäriin, jotta saadaan selville, mistä on kyse.

Lääkärissä lapselta otetaan verikokeita sekä aivo-selkäydinnestenäyte. Näin saadaan useimmiten selville, onko tauti bakteerin vai viruksen aiheuttama. Lisäksi yleensä tehdään aivojen magneettitutkimus. Pelkkien oireiden perusteella tautimuotoja ei voi erottaa toisistaan.

Bakteeriperäinen aivokalvontulehdus vaatii sairaalahoitoa

Bakteerin aiheuttamaa aivokalvontulehdusta hoidetaan antibiooteilla sairaalassa. Viruksen aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen riittää yleensä lepo ja kipulääkitys. Mikäli lapsella on voimakkaita oireita, vointia saatetaan seurata tovi sairaalassa.

Paraneminen bakteeriperäisestä aivokalvontulehduksesta on hyvin yksilöllistä. Tahti riippuu siitä, miten vakava tauti alkuvaiheessaan on. Antibioottihoito kestää yleensä viikosta kahteen viikkoon. Meningokokki-bakteerin aiheuttaman aivokalvontulehduksen yhteydessä myös lähipiirille annetaan ennaltaehkäisevä antibioottihoito, koska heidän riskinsä sairastua on kohonnut.

Jos hoito päästään aloittamaan nopeasti, paraneminen on yleensä nopeaa ja täydellistä. Bakteerin aiheuttama aivokalvontulehdus on kuitenkin hyvin vakava sairaus, johon liittyy kuolleisuutta ja vammautumisen riski, joskus myös riippumatta nopeasta hoidosta. Yleisin komplikaatio on kuulovaurio.

Kouluun ja harrastuksiin lapsi voi palata, kun vointi sen sallii. Tähän voi mennä pitkäkin aika.

Rokotukset suojaavat sairastumiselta

Aivokalvontulehdus on nykyään harvinainen, koska hemofilus- ja pneumokokkirokotus kuuluvat lasten yleiseen rokotusohjelmaan. Rokotteet ovat vähentäneet aivokalvontulehduksia merkittävästi. Ennen rokotuksia näiden patogeenien aiheuttamat aivokalvontulehdukset aiheuttivat merkittävää sairastavuutta ja kuolleisuutta erityisesti lasten keskuudessa.

Meningokokkirokote sen sijaan ei kuulu lasten rokoteohjelmaan, mutta riskipotilaille, kuten immuunipuutossairauksia sairastaville, on olemassa rokote myös meningokokkia vastaan.

Asiantuntijana lastentautien erikoislääkäri, lasten infektiotautien erikoislääkäri Katri Backman.

Syylä on papilloomaviruksen (HPV) aiheuttama iholla ja limakalvoilla esiintyvä hyvänlaatuinen ihomuutos. Papilloomaviruksia tunnetaan yli 200, ja yhdessä syylässä saattaa olla kahtakin eri virusta.

Papilloomavirustartunta saadaan yleensä lattiapinnoilta, joilla liikutaan paljain jaloin. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi koulujen jumppasalit ja uimahallit. Kosketustartuntakin on mahdollinen: syylä voi tarttua toisesta henkilöstä käsien kautta. Syylät voivat myös levitä uusiin paikkoihin omalla iholla, jos pureskelee omia sormiaan, joissa on syyliä.

Syylä jalkapohjassa tai sormessa on tavallisin

Tavallisimmin syyliä on jalkapohjissa ja sormissa. Myös kynsivalleissa, niin varpaissa kuin sormissa, ja kasvoilla sieraimien ja silmäluomien alueella on usein syyliä. Kasvojen syylät ovat pieniä, varrellisia luomimaisia näppyjä. Muualla kehossa syylä on yleensä aluksi ihonvärinen kohouma, joka kasvaa ja muuttuu karheaksi. Ajan myötä se voi halkeilla.  

Jalkapohjassa voi olla sekä yksittäisiä syyliä, joiden ympärille saattaa muodostua kovettuma, tai sisäänpäin kasvavia pieniä syyliä vieri vieressä. Silloin puhutaan mosaiikkisyylistä. Esimerkiksi puolet kantapäästä tai päkiästä voi olla syylämaton peittämä.

Ennen kaikkea kouluikäisten riesa

Tarkkaa tietoa syylien yleisyydestä ei ole, mutta eri tutkimusten mukaan niitä esiintyy 10-30 prosentilla ihmisistä lapsuudessa.  Kouluikäisillä syyliä on eniten.

Se, että syylät ovat ennen kaikkea lasten riesa, johtunee siitä, että aikuisille on kehittynyt vasta-aineita tiettyjä papilloomaviruksia kohtaan. Saman papilloomaviruksen aiheuttamaa tartuntaa ei yleensä saa uudelleen. Lisäksi lapset temmeltävät aikuisia enemmän paljain jaloin lattiapinnoilla ollen alttiimpia papilloomavirustartunnalle.

Leikki-ikäisillä voi olla myös molluskoita eli ontelosyyliä. Ontelosyylän aiheuttaja ei ole papilloomavirus, vaan pox-viruksiin kuuluva ontelosyylävirus. Molluskat ovat ihonvärisiä näppylöitä, joiden keskellä voi nähdä pienen kuopan, eräänlaisen navan. Niitä on tavallisesti kymmeniä tai satoja, eniten taivealueilla, kuten kyynär- ja polvitaipeissa sekä kainaloissa ja toisinaan myös sukuelinten alueella. Molluskat parantuvat spontaanisti eikä niitä tarvitse yleensä hoitaa.

Syylä vai känsä?

Syylä on usein oireeton, mutta joskus siihen voi liittyä kipua, etenkin jalkapohjissa ja kynsivalleissa. Painealueilla, kuten jalkapohjassa, syylä voi myös tehdä ympärilleen kovettumaa, jossa iho paksunee. Toisin sanoen syylän ympärille muodostuu känsä. Silloin känsä pitää poistaa ensin ohentamalla ihoa, jotta syylähoidot pääsevät vaikuttamaan suoraan syylään.

Känsä voi syntyä myös paineen tai jonkin kuormittavan tekijän, kuten puristavan kengän hankauksen, seurauksena. Ei ole aina helppoa erottaa, onko kyse syylästä vai känsästä, minkä vuoksi epäselvissä tapauksissa tulisi kääntyä lääkärin puoleen. Syylähoidoista ei ole känsän kohdalla apua.

Syylän poisto vaatii vaivaa

Syylät häviävät useimmiten ilman hoitoa, koska elimistö muodostaa papilloomaviruksia vastaan vasta-aineita. Keskimäärin 70 prosenttia syylistä paranee kahdessa vuodessa. Lapsilla syylät häviävät yleensä nopeammin kuin aikuisilla. Immuunivastetta heikentävät lääkitykset ja sairaudet voivat hidastaa ja joskus jopa estää syylien paranemista.

Syylän hoito on aiheellista, jos syylä aiheuttaa kipua, vaikeuttaa liikkumista tai lapsen on sen vuoksi vaikea laittaa esimerkiksi luistinta jalkaan. Kaikki hoitovaihtoehdot perustuvat oman immuunipuolustuksen aktivoimiseen sekä syylän pienentämiseen ja ohentamiseen, jotta siitä olisi vähemmän haittaa. Täysin parantavaa hoitoa ei valitettavasti ole.

Syylän ohentaminen tapahtuu tavallisella rautakaupasta saatavalla hiekkapaperilla. Sillä syylää hiotaan niin pitkälle, että ilmaantuu vähäistä verenvuotoa. Se voi tehdä hieman kipeää, minkä vuoksi vanhemmat saattavat arastella hiomista. Verenvuoto on kuitenkin tärkeää immuunivasteen herättämiselle. Hiominen kannattaa tehdä suihkun jälkeen, jolloin lapsen iho on pehmeä. Silloin se onnistuu parhaiten.

Kun vuoto on saatu aikaiseksi, syylän päälle levitetään apteekin itsehoitovalmistetta. Valmisteissa on joko salisyyli-, maitohappo-, muurahais-, monokloorietikka- tai trikloorietikkahappoa. Valmisteilla ei ole merkittävää tehoeroa. Apteekin henkilökunta auttaa sopivan tuotteen valitsemisessa.

Itsehoitovalmisteet pehmentävät syylää, jolloin sen hiominen käsittelyjen väleissä helpottuu. Syylän hoito toistetaan joka ilta, kunnes syylä on hävinnyt tai se on niin pieni, ettei se aiheuta enää mitään haittaa. Tässä menee useita kuukausia. Myös hoito itsessään vie aikaa, 15-30 minuuttia kerralla.

Tarvittaessa kylmähoitoa

Lääkärin puoleen kannattaa kääntyä, jos

• ei ole varma, onko kyseessä syylä vai jokin muu ihomuutos.
• syylä on kovin kookas, kipeä tai kosmeettisesti häiritsevä.
• itsehoito ei auta tai se tuntuu liian työläältä.

Lääkärissä syylää voidaan vähän rohkeammin ohentaa rengasveitsellä. Lisäksi lääkäri ohjaa itsehoidossa. Usein näin päästään asiassa eteenpäin.

Ihotautilääkärin vastaanotolla syylää voidaan hoitaa myös nestetyppijäädytyshoidolla. Se tarkoittaa, että -196-asteista nestemäistä typpeä suihkutetaan syylään. Se tuhoaa näkyvää syyläkudosta ja aktivoi omaa vastustuskykyä hävittämään syyläviruksen. Usein tarvitaan useampi hoitokerta, muutaman viikon välein. Mikäli päädytään nestetyppijäädytykseen, kotihoitoa ei tarvita.

Ehkäisy on hankalaa

Syylien tarttumista on vaikea estää, koska papilloomaviruksen voi saada mistä tahansa yleisestä tilasta, jossa liikutaan paljain jaloin. Suihku- ja varvastossujen käyttäminen saattaa ehkäistä syylätartuntaa. Jo ilmaantuneiden syylien leviämistä omalla iholla voidaan ehkäistä välttämällä syylien raapimista ja pureskelua.

Asiantuntijana ihotautien erikoislääkäri Sonja Hahtola.

Märkärupi on ihon pinnallinen bakteeritulehdus, jota on pääosin kahta muotoa. Aiheuttaja voi olla stafylokokki-ihobakteeri tai nielussa piileksivä A-streptokokki, joka aiheuttaa myös angiinaa ja tulirokkoa.

Stafylokokin aiheuttaman muodon taustalla on usein jokin ihosairaus, tavallisimmin atooppinen ihottuma. Jos raapii ihottumaa, iho voi rikkoutua, jolloin ihottumakohtiin pääsee bakteereja ja iho tulehtuu pinnallisesti. Joskus tulehdus leviää muuallekin ihoon.

Streptokokin aiheuttama märkärupi alkaa yleensä kasvojen alueelta, jossa esimerkiksi nenänpieli on hiertynyt nuhan seurauksena. Silloin streptokokki pääsee nielusta rikki hiertyneelle iholle. Se voi tarttua myös toisen lapsen käsistä.

Voi olla missä tahansa ihoalueella

Bakteeritartunnan jälkeen iholle ilmaantuu finnimäisiä märkärakkuloita, jotka leviävät hyvin herkästi. Märkäruven tyypillisimmät esiintymispaikat ovat nenän ja suun ympärys sekä kädet, mutta sitä voi ilmaantua minne tahansa iholle, joskus jopa peräaukon ja sukuelinten alueelle. Tällöin lääkärit puhuvat ”peppuangiinasta”. Tämä tautimuoto voi olla hyvin kivulias, koska rakkulat ovat niin aroissa paikoissa.

Streptokokin aiheuttamat märkärupirakkulat aristavat usein muuallakin ihossa. Rakkulan pohja erittää kudosnestettä, joka kuivuu kellertäväksi karstaksi ja ruveksi. Ihottumamuotoon taas voi liittyä kovaa kutinaa. Yleisoireita kummassakaan muodossa ei välttämättä ole.

Tavallisin päiväkoti-ikäisillä lapsilla

Tavallisin märkärupi on päiväkoti-ikäisillä, koska sen ikäiset lapset koskettelevat paljon itseään ja toisiaan. He eivät myöskään osaa huolehtia hyvin omasta hygieniastaan. Käsienpesu usein unohtuu. Joskus märkärupi leviää päiväkodeissa epidemioina, jolloin kaikki lapset pitäisi testata nieluviljelyllä streptokokin varalta ja hoitaa samanaikaisesti. Yhtä aikaa voi esiintyä angiinaa ja tulirokkoa, koska ne ovat samaa tautiryhmää, vaikka poikkeavat märkäruvesta oireiltaan suuresti.

Kouluikäisilläkin on runsaasti märkärupea, etenkin kesällä. Bakteerit viihtyvät hyvin lämpimässä, ja kesällä tartunnan voi saada esimerkiksi lasten kahluu- ja uima-altaista. Ne ovat usein pieniä ja niissä pulikoi kerralla paljon lapsia.

Vauvoilla märkärupi on harvinaisempi, mutta tauti on mahdollinen ihan vastasyntyneilläkin. Heillä iholle ilmaantuu isoja vesitäyteisiä niin sanottuja Pemfigus-rakkuloita. Ne voivat rikkoutua ja vetistää ja iho muuttua hilseileväksi. Märkärupi vauvalla on yleensä stafylokokin aiheuttama.

Vanhempiin tauti ei lapsista yleensä tartu, kiitos hyvän käsihygienian. Jos vanhempi on atoopikko tai hänen käsiensä iho on muusta syystä rikki, lasta hoitaessa kannattaa käyttää suojahanskoja.

Märkäruven paikallishoito perustuu rupien suihkutteluun

Mikäli märkärupi on paikallista eli sitä on vain yhdessä kohdassa kehoa, sen hoidoksi riittää usein paikallishoito antiseptisellä voiteella sekä rupien suihkuttelu tai kylvettely.

Suihkuttelun jälkeen iho kuivataan huolella ja iholle sivellään antiseptistä hoitovoidetta, esimerkiksi apteekista ilman reseptiä saatavaa Bacibactia. Antiseptistä voidetta tulisi laittaa kahdesti päivässä. Jos hoito näyttää tehoavan, sitä jatketaan 5-7 päivän ajan. Mitään varsinaista märkärupivoidetta ei ole.

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos

• märkärupi ei parane paikallishoidolla.
• märkärupea on eri puolilla kehoa.
• yksittäinen märkärupialue laajenee suureksi.
• et ole varma, onko kyse märkäruvesta vai jostain muusta vaivasta.

Vauvan kohdalla lääkäriin on hakeuduttava välittömästi, sillä hyvin pienillä lapsilla ihon tulehdus voi joskus olla vaarallinen.

Levinnyt märkärupi talttuu antibiooteilla

Yleensä lääkärin on helppo tunnistaa märkärupi paljain silmin. Mitään erityisiä tutkimuksia ei tarvita. ”Peppuangiinaa” epäiltäessä otetaan näyte märkäruvesta ja usein myös nielunäyte, jotta voidaan olla varmoja, että kyse on streptokokin aiheuttamasta taudista.

Kun diagnoosi on varmistunut, lääkäri antaa tarkat kotihoito-ohjeet ja kirjoittaa tarvittavat lääkemääräykset. Levinneen märkäruven hoidoksi tarvitaan antibiootteja. Stafylokokin aiheuttamassa taudissa riittää yleensä viikon kuuri. Lisäksi voidaan käyttää hydrokortisonivoidetta kutinaan. Streptokokin aiheuttamassa tautimuodossa antibioottikuurin pituus on tavallisesti 10 päivää. Joskus myös erittäviä rakkuloita pitää suojata.

Lapsen tulee olla poissa päiväkodista, koulusta ja harrastuksista kaksi päivää antibioottihoidon aloittamisesta. Sen jälkeen hän ei enää yleensä tartuta tautia toisiin lapsiin. Myös paikallishoidon jälkeen on odotettava pari päivää ennen kuin lapsi palaa päiväkotiin, jotta nähdään, onko hoito tehonnut. Mikäli ei ole, päiväkotiin ei saa tartuttamisvaaran vuoksi palata. Sen sijaan tulisi hakeutua lääkäriin. Uimaan lapsi saa mennä vasta, kun iho on täysin terve, jottei se tulehdu.

Pidä lasten kynnet lyhyinä ja puhtaina

Märkäruven tartuntavaaraa voidaan vähentää välttämällä märkärupien koskettelua ja huolehtimalla, että lapsi pesee kätensä säännöllisesti saippualla. Lapsen kynnet tulisi pitää lyhyinä ja kynnenaluset puhtaina, koska silloin tauti ei leviä raapiessa yhtä herkästi.

Mikäli kotona on vauva ja isommilla lapsilla on märkärupi, he eivät saisi hoitaa ja kosketella vauvaa, jottei tauti tartu myös häneen. Jokaisella lapsella tulisi olla omat henkilökohtaiset pyyhkeensä. Tarvittaessa lasten vuodevaatteet ja pehmolelut kannattaa pestä. Atooppinen ihottuma tulisi hoitaa hyvin, koska ihorikot altistavat märkäruvelle.

Varotoimista huolimatta märkäruven tarttumista on hankala ehkäistä. Huonolla tuurilla tartunnan voi saada monta kertaa. Usein uusintainfektion syynä on nenänielussa piilevä streptokokki-bakteeri, josta se kaivetaan sormella uudelleen esiin.

Asiantuntija lastentautien erikoislääkäri Pirkko Keronen.

Siitepölyallergia alkaa tyypillisesti nuoruusvuosina. Vauvakin voi olla siitepölyallerginen, mutta yleensä oireilu alkaa kahden ikävuoden jälkeen lähempänä kouluikää. Kouluikäisistä lapsista siitepölyallergiasta kärsii noin 15 prosenttia.

Usein siitepölyallergisella on atopiatausta, toisin sanoen hänellä on myös atooppista ihottumaa tai ruoka-allergioita. Niin ikään perimä vaikuttaa siitepölyallergian syntyyn.

Eniten siitepölyoireita aiheuttaa koivu

Siitepölyallergian oireet alkavat helmi-maaliskuussa, jolloin tuulien mukana maahamme saapuu kaukokulkeumana lähinnä Baltian maista pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä. Suomessakin leppä ja pähkinäpensas alkavat kukkia jo maaliskuussa, heti, kun lämpötila on noussut yli +4 asteen.

Eniten riesaa on koivusta. Se alkaa kukkia viimeistään toukokuussa. Yleensä kukintakausi on ”parhaimmillaan” vapun ja äitienpäivän välissä.

Heinät puolestaan aiheuttavat oireita keskikesällä, eniten heinäkuussa, ja pujo loppukesällä. Pujo on mykerökasvi, joten muutkin mykerökukkaiset, kuten voikukat, krysanteemit ja asterit, voivat aiheuttaa oireita pujoallergikolle.

Sitä, miksi kaikki ihmiset eivät saa siitepölystä oireita, ei tiedetä. Perimällä lienee tässä iso rooli.

Siitepölyallergian oireet voivat heikentää elämänlaatua

Siitepölyallergian yleisimmät oireet ovat

• silmien punoitus, kutina ja kirvely
• aivastelu
• nenän tukkoisuus ja vetinen nuha
• väsymys

Pahimmassa tapauksessa voi olla myös alempien hengitysteiden oireita, kuten yskää ja hengenahdistusta. Tällaiset oireet voivat viitata astmaan. Lisäksi saattaa olla iho-oireita siitepölyn kanssa kosketuksiin joutuvilla ihoalueilla. Joskus siitepölyallergiaan voi liittyä kurkkukipua.

Lapsilla ja nuorilla siitepölyallergiaoireiden on todettu vaikuttavan uneen, vireystilaan, mielialaan ja jopa koulumenestykseen. Etenkin silmäoireet ja nenän kutina ja tukkoisuus heikentävät elämänlaatua.

Siitepölyallergiaan voi liittyä ristiallergia

Siitepölyallergiaan voi liittyä ristiallergia tietyille ruoka-aineille. Koivuallergisille esimerkiksi omena, päärynä ja ananas sekä porkkana, tomaatti ja paprika raakana voivat aiheuttaa nielun ja suun polttelua tai korvien kutiamista. Juuresten ja hedelmien keittäminen, raastaminen tai pakastaminen vähentää niiden allergeenisuutta.

Lisäksi koivuallergikko voi saada oireita pähkinöistä ja mausteista. Yleisimmin oireita aiheuttavat mausteet ovat pippurit, kaneli, curry, inkivääri, kumina, kurkuma, korianteri ja sinappi. Heinien siitepölylle allergiset puolestaan voivat saada oireita esimerkiksi vehnästä, ohrasta, rukiista ja kaurasta. Pujon kohdalla ristireaktiot ovat harvinaisempia.

Siitepölykauden jälkeen ristireaktioita aiheuttavia ruoka-aineita voi yleensä syödä tavalliseen tapaan. Kauden aikanakin kannattaa kokeilla, mitä lapsi voi syödä ja mitä ei. Pelkästään varmuuden varalta syömistä ei ole syytä rajoittaa.

Siitepölyallergian hoito: antihistamiinia, nenäsuihkeita ja silmätippoja

Siitepölyallergian ensisijainen hoito on antihistamiini, jota saa nieltävinä ja nykyisin myös nopeavaikutteisina suussa hajoavina tabletteina sekä pienimmille lapsille tippoina apteekin itsehoitohyllystä. Antihistamiini auttaa hyvin allergiaoireisiin. Kokeilemalla löydät lapsellasi toimivimman tuotteen. Apteekin henkilökunta neuvoo tässä.

Nenän tukkoisuus ja vuotaminen lievittyvät kortisoninenäsuihkeilla. Suihketta tulisi käyttää säännöllisesti ainakin kaksi viikkoa, jotta näkee sen tehon. Lisäksi voidaan tarvita silmätippoja, mikäli lapsella on silmäoireita. Tarjolla on sekä kromoglikaatti- että antihistamiinitippoja. Ensin mainitut auttavat yleensä lievissä oireissa. Jos oireet ovat voimakkaampia, kromoglikaattitippojen lisäksi voi käyttää antihistamiinitippoja.

Lääkehoito kannattaa aloittaa heti ensioireiden ilmaannuttua, ja sitä jatketaan niin pitkään kuin siitepölyä on ilmassa tai lapsella on oireita. Kaikki mainitut lääkkeet ovat lapselle turvallisia, kun noudatetaan annosteluohjeita.

Ylenpalttisesta siivoamisesta ei ole hyötyä

Lapsi saa ulkoilla siitepölyaikaan normaalisti, jos oireilu saadaan pidettyä lääkityksen avulla kurissa ja oireet siedettävinä. Vähiten siitepölyä on ilmassa sateen jälkeen ja eniten tuulisella sekä aurinkoisella säällä. Sateen edellä ja erityisesti ukkosmyrskyssä koivun ja heinien allergeenimäärä moninkertaistuu. Myös vuorokauden ajalla on väliä: vähiten siitepölyä on aamulla ja illalla. Ilman siitepölypitoisuuden voi tarkistaa siitepölytiedotuksista.

Ylenmääräisellä siivoamisella ei saavuteta tavoiteltua hyötyä, mutta peti- tai muitakaan vaatteita ei ole hyvä kuivattaa ulkona. Siitepölyn pääsyä sisätiloihin kannattaa yrittää estää erinäisin konstein, kuten suojaamalla tuuletusikkunat. Illalla voi käydä suihkussa, jotta siitepölyä ei joudu lapsen petivaatteisiin turhaan.

Milloin lääkäriin?

Jos itsehoitolääkkeillä ei saada riittävää apua, on hyvä hakeutua lasten allergioiden hoidon osaavan lääkärin vastaanotolle. Lääkäriin tulee mennä myös, jos lapsella on yskää tai hengenahdistusta, joka liittyy siitepölyihin. Toki hengenahdistus on muutenkin aina hälyttävä merkki.

Siitepölyallergiaa tutkitaan joko ihopistokokein eli Prick-testein tai veriseerumin immunoglobuliini E (IgE) -vasta-ainetestein tai vasta-aineseulonnoin. Lääkitys määräytyy lapsen allergiaoireiden vaikeusasteen mukaisesti.

Siedätyshoito lapsella on yleensä pistoshoitoa

Siedätyshoitoa harkitaan, kun oirelääkkeistä ei ole lapselle riittävää apua oikein annosteltunakaan, ja oireilu on jatkunut jo ainakin kahden siitepölykauden ajan. Lapsilla siedätyshoito tarkoittaa usein pistossiedätystä, koska Suomessa koivulle ei vielä löydy tablettisiedätyshoitoa alle 18-vuotiaille. Heinäsiedätys voidaan toteuttaa jo lapsillekin heinäsiedätystablettihoidolla. Koivu- ja heinäsiedätys kestävät kolme vuotta.

Yleensä kaikista kolmen vuoden siedätyshoidoista luvataan noin 10 vuoden hyöty, mutta siedätyksen tehon ja avun kesto on kovin yksilöllistä. Sitä ei voi ennakoida millään mittarilla. Toinen saa avun loppuiäkseen ja toinen vain viideksi vuodeksi.

Siedätyshoitoa toteutetaan yli viisivuotiaille lapsille kahden oireisen kauden jälkeen, jos oirelääkkeistä ei ole ollut riittävästi apua. Pikkulapsilla ja taaperoilla siitepölyallergian hoito on oireenmukaista hoitoa.

Siitepölyallergian hyvä hoito vähentää astmariskiä

Siitepölyallergian hyvä oireenmukainen hoito ja myös siedätyshoito ovat tärkeitä, koska hoitamattomat allergiat johtavat helposti astmaoireisiin. Siedätyshoidon on todettu voivan vähentää astman puhkeamisen riskiä jopa 50 prosenttia viiden vuoden seurantavälillä. Joka tapauksessa se helpottaa yleensä astmaoireita ja vähentää lääkityksen tarvetta.

Asiantuntijana Pikkujätin lasten allergologian erikoislääkäri Kati Holm.

Artikkelit ja tiedotteet

 

Näytä kaikki artikkelit

Onko aivotärähdys vaarallinen? 8 kysymystä lääkärille

Aivotärähdys on kansankielinen sana, joka tarkoittaa erittäin lievää ja samalla yleisintä aivovammaa. Suurimmassa riskissä ovat pienet lapset sekä rajuja kontaktilajeja harrastavat nuoret. Lastenneurologian erikoislääkäri Anne Sarajuuri vastaa aivotärähdykseen liittyviin kysymyksiin, jotka usein huolettavat vanhempia.

Lue lisää

Aivokalvontulehdus on lapsella vakava sairaus

Aivokalvontulehdus eli meningiitti on yksi pelätyimmistä lasten infektioista. Onneksi tauti on nykyään rokotusten ansiosta harvinainen, mutta se voi edelleen edetä vakavaksi infektioksi hyvin nopeasti. Lasten infektiotautien erikoislääkäri Katri Backman kertoo sairauden oireista ja hoidosta.

Lue lisää

Miten tärkeää on liiketoiminnan eettisyys tai asiakkaan kohtelu? – Vastaa Pikkujätin vastuullisuuden olennaisuusanalyysiin

Pikkujätissä on aloitettu vastuullisuuden kehitysohjelma. Sen ensimmäisenä vaiheena on olennaisuusanalyysi, jolla selvitämme, mitkä vastuullisuuden osa-alueet ovat toiminnassamme kaikkein tärkeimpiä.

Lue lisää

Näytä kaikki artikkelit

Päätäit ovat tuskin silmällä nähtäviä, 2–3 mm:n pituisia läpikuultavia siivettömiä hyönteisiä, jotka asustavat hiuksissa. Eniten niitä löytyy korvien takaa ja niskasta. Täin munia eli saivareita voidaan toisinaan havaita myös ripsissä ja kulmakarvoissa.

Päätäi voi tulla kenelle tahansa, myös aikuisille, eikä sen löytyminen ole merkki huonosta hygieniasta. Pieniä päätäiepidemioita on melko usein kouluissa ja päiväkodeissa. Joinakin vuosina täitä on runsaammin.

Täit siirtyvät päästä toiseen läheisessä kanssakäymisessä esimerkiksi lasten leikeissä tai lasten tuijottaessa päät toisissaan kiinni jonkun kännykkää. Ne leviävät myös päähineen, hiusharjan tai kamman välityksellä.

1. Käy hiukset läpi täikammalla

Päätäit kiipeävät salamannopeasti hiusta alas- ja ylöspäin eräänlaisen hakun avulla. Tämä hakku sopii tismalleen ihmisen hiukseen. Lemmikkieläinten turkissa se ei liiku samalla tavalla. Siksi täit eivät leviä ihmisestä lemmikkeihin tai päinvastoin.

Täit pureutuvat hiuspohjaan, koska ne tarvitsevat verta elääkseen. Puremat aiheuttavat kutinaa. Puremajäljet ovat pistemäisiä, ja ne punoittavat selvästi. Raapiessa päänahka ärtyy lisää, ja joskus harvoin siitä voi seurata päänahan bakteeri-infektio, märkärupi. Aina ei oireita ole.

Jos epäilet, että lapsi on saanut tartunnan, voit todeta sen etsimällä hänen hiuksistaan täitä tai saivareita. Käytä apuna apteekista saatavaa tiheäpiikkistä täikampaa, jolla hiukset kammataan tyvestä latvaan. Käy hiukset systemaattisesti läpi koko pään alueelta kahdesti joka kampauskerralla. Kampaamista helpottaa, kun teet sen pesun jälkeen hiusten ollessa kosteat, ja kun hiuksiin on käytetty hiustenhoitoainetta.

Täiden tunnistaminen voi olla hieman haastavaa. Päätäit näyttävät pieniltä hiekanmuruilta, mutta tarkkasilmäinen huomaa, että ne liikkuvat. Saivarit puolestaan muistuttavat hilsettä tai talkkia, joten ne on usein helpompi havaita. Niiden poistaminen tukasta on kuitenkin hankalaa, koska ne ovat hyvin tiukasti hiuksissa kiinni. Ulompana hiuksissa voi myös olla kiinni tyhjiä munankuoria. Ne yksin eivät tarkoita päätäitartuntaa, koska kuoret voivat pysyä hiuksissa useita kuukausia tartunnan jälkeenkin.

Täiden havaitsemista helpottaa se, että kampaat pitkätukkaisen lapsen hiukset tämän pään ollessa alaspäin ja levität alle valkoisen paperiarkin tai liinan. Täit varisevat kammatessa alustalle, josta ne voi nähdä paljain silmin.

2. Noudata hoito-ohjeita huolella

Täiden häätö tapahtuu hoitovalmisteilla, joita saa apteekista ilman reseptiä. Hoito kannattaa aloittaa heti päätäiden toteamisen jälkeen, koska päätäit lisääntyvät nopeasti. Kaikki tartunnan saaneet pitää hoitaa samaan aikaan. Siksi jokaisen perheenjäsenen, myös aikuisten, hiukset on tarkistettava huolellisesti. Samassa sängyssä nukkuvat kannattaa hoitaa automaattisesti, vaikkei tartuntaa huomattaisi.

Hoitovalmisteita on useita erilaisia. Apteekin henkilökunta auttaa niiden valitsemisessa. On tärkeää, että luet hoito-ohjeet huolella ja toimit kirjaimellisesti niiden mukaan. Useimmiten hoidon epäonnistuminen johtuu siitä, ettei ohjeita ole noudatettu. Jos esimerkiksi hoitovalmistetta ei levitetä hiusten latvoihin asti, teho jää vaillinaiseksi. Yksi hoitokerta ei riitä, vaan yleensä hoito on tarpeen uusia 7–10 päivän kuluttua.

Kuumalla föönillä täitä ei voi hävittää, vaikka näinkin on joskus väitetty. Kuumuus ei tuhoa niitä, koska täit laskeutuvat föönätessä hiusten latvoihin. Siellä fööni ei tunnu yhtä kuumana kuin päänahkaa vasten.

3. Pese pipot, harjat ja petivaatteet

Suursiivousta kotona ei tarvitse tehdä, koska täit kuolevat nopeasti kehon ulkopuolella. Hiusharjat, pipot ja tyynyliinat sekä kaikki muut vaatteet ja tavarat, jotka ovat olleet kosketuksissa pään kanssa, pitää pestä tai poistaa käytöstä pariksi päiväksi. Täit kuolevat viidessä minuutissa yli 55 asteen lämpötilassa.

Täin munat voivat säilyä kehon ulkopuolella jopa 10 päivää, minkä vuoksi suositellaan, että sellaisia tavaroita, joita ei voi pestä, ei käytetä vähään aikaan. Yleensä muutama päivä riittää hyvin.

4. Ilmoita tartunnasta päiväkotiin

Täitartunnasta on ilmoitettava heti päiväkotiin, kouluun ja kavereiden vanhemmille, jotta täit eivät palaudu jo hoidettuihin päihin uudelleen. Päiväkodista tai koulusta ei tarvitse olla pois, kunhan hoito on aloitettu.

Päiväkodin henkilökunnan tulisi informoida tartunnasta muiden lasten perheitä, jotta he tekisivät täitarkastuksen. Pipot ja kaulaliinat on syytä säilyttää varmuuden vuoksi oman takin hihassa. Se on hyvä käytäntö muulloinkin.

5. Seuraa hoidon tehoamista täitarkastuksilla

Täitartunnan jälkeen tilannetta kannattaa seurata tekemällä täitarkastuksia kerran viikossa usean viikon ajan. Myös täikammalla kampaamista voi jatkaa muutaman vuorokauden välein kuukauden ajan.

Jatkossa lasta kannattaa neuvoa olemaan lainaamatta kampaa tai hiusharjaa kavereilta. Hänen ei myöskään tulisi lainata omiaan heille. Kun ne ovat vain henkilökohtaisessa käytössä, täitartuntoja pystytään ainakin hieman estämään.

Jos huolella toteutetusta itsehoidosta ei ole apua, tai jos raapimisen seurauksena mahdollisesti tullutta märkärupea ei saada rauhoitettua omin konstein, on syytä hakea apua lääkäriltä.

Lääkäri voi tarvittaessa kirjoittaa reseptin esimerkiksi suun kautta annosteltavalle ivermektiini-loislääkkeelle. Mitään vakavampaa haittaa täitartunnasta ei voi seurata, sillä täit eivät tartuta muita tauteja.

Asiantuntija: lastentautien erikoislääkäri, lasten infektiotautien erikoislääkäri Tea Nieminen.

Vaippaihottuma ei ole allergiaa, vaan seurausta virtsan ja ulosteen aiheuttamasta ärsytyksestä sekä ihon hautumisesta kosteassa vaipassa. Ongelmia syntyy eritoten silloin, jos ulostetta jää iholle pitkäksi aikaa.

Ihottuma keskittyy tavallisesti lapsen sukuelinten ja peräaukon ympärille. Se ei yleensä leviä sieltä toisaalle kehoon. Vaippaihottuma ei myöskään tartu vauvasta toiseen.

Miltä vaippaihottuma näyttää?

Vaippaihottuma ilmenee ihon punoituksena, joka vaihtelee voimakkuudeltaan. Punoitukseen liittyy usein finnimäisiä näppyjä ja joskus rakkuloitakin.

Rikki hiertynyt iho voi olla hyvinkin arka, ja lapsi aristaa sen vuoksi vaipanvaihtoa. Ihoa voi myös kirvellä ulostamisen ja virtsaamisen yhteydessä.

Vaippaihottuma voi ilmaantua jo muutaman viikon ikäiselle vauvalle, mutta erittäin tavallista se on 8–12 kuukauden iässä, kun lapsi saa jo kiinteämpää ruokaa. Ripuli tai antibioottikuuri voivat pahentaa ihottumaa.

Tiheästi ulostaminen lisää riskiä

Tutkimuksissa on havaittu, että vaippaihottumaa esiintyy yhtä paljon kertakäyttövaippoja ja kangasvaippoja käyttävillä vauvoilla. Toisaalta lastenlääkärien kokemusten mukaan vanhanaikaiset harsovaipat usein ärsyttävät lapsen ihoa enemmän kuin modernit kertakäyttövaipat.

Erityisen alttiita vaippaihottumalle ovat vauvat, jotka ulostavat hyvin tiheästi. Myös ruoka-aineallergian aiheuttava allergeeni ulosteessa voi ärsyttää suuresti ihoa ennen kuin tilanne saadaan ruokavaliolla hallintaan.

Vaippaihottuman hoito ei ole vaikeaa

Vaippaihottuman hoito koostuu lapsen peffan pesusta, rasvauksesta ja vaipanvaihdosta riittävän usein. Pelkkä vesipesu lämpimällä vedellä toimii usein parhaiten. Saippua voi ärsyttää jo valmiiksi ärtynyttä ihoa entisestään. Siksi sitä ei suositella. Pesun jälkeen iho taputellaan huolellisesti pyyhkeellä kuivaksi.

Jos iho punoittaa herkästi, se on syytä suojata perus- tai sinkkivoiteella. Molemmat rauhoittavat kirvelyä ja kipua. Sinkki myös muodostaa ihon päälle suojakalvon. Perusvoiteista kannattaa valita paksu ja rasvainen vaihtoehto. Sitä voi laittaa iholle aina vaippaa vaihtaessa ja sinkkivoidetta muutaman kerran päivässä. Vaipanvaihdon yhteydessä tavaksi kannattaa ottaa myös ihon suihkuttelu.

Mikäli mahdollista, lapsen tulisi antaa välillä olla pylly paljaana. Ilmakylvyt rauhoittavat tehokkaasti ärtynyttä ihoa. Vaippoja ei saisi kiristää liian tiukalle, jotta iho saa ilmaa silloinkin, kun lapsi käyttää vaippaa.

Vaivan pitkittyessä lääkäriin

Yleensä vaippaihottuma paranee hyvällä omahoidolla muutamassa päivässä tai viimeistään viikon sisällä. Lääkärin puoleen on syytä kääntyä, jos

• vaippaihottuma pitkittyy yli viikon mittaiseksi
• vaippaihottuma alkaa voimakkaasti punoittaa, ihoon ilmaantuu haavaumia tai kraattereita, tai iho on hyvin kivulias
• ihottuma leviää vaippa-alueen ulkopuolelle
• vauva itkee toistuvasti ulostamisen tai vaipanvaihdon yhteydessä

Lääkäri voi tarvittaessa määrätä hoidoksi tulehdusta hillitsevää hydrokortisonivoidetta. Omin päin voidetta ei kannata pienellä vauvalla käyttää, vaikka sitä on saatavilla apteekista ilman reseptiäkin.

Joskus myös allergiat voivat saada pepun alueen ihon ärtymään. Hiivasieni-infektiot ovat vauvoilla harvinaisia.

Lapsen kasvaessa suolen toiminta muuttuu

Hyvä hygienia, tiheät vaipanvaihdot, ilmakylvyt ja ihon hyvä rasvaus auttavat ehkäisemään vaippaihottumaa. Näistä toimista huolimatta iho saattaa joskus ärtyä, ja vaippaihottuman voi saada uudestaankin.

Lapsen kasvaessa suolen toiminta muuttuu ja rauhoittuu ja iho vahvistuu, eikä lapsi ole enää yhtä altis vaippaihottumalle. Yli vuoden ikäisillä lapsilla vaippaihottumaa esiintyy harvoin.

Asiantuntija lastentautien erikoislääkäri Pirkko Keronen.

Artikkelit ja tiedotteet

 

Näytä kaikki artikkelit

Onko aivotärähdys vaarallinen? 8 kysymystä lääkärille

Aivotärähdys on kansankielinen sana, joka tarkoittaa erittäin lievää ja samalla yleisintä aivovammaa. Suurimmassa riskissä ovat pienet lapset sekä rajuja kontaktilajeja harrastavat nuoret. Lastenneurologian erikoislääkäri Anne Sarajuuri vastaa aivotärähdykseen liittyviin kysymyksiin, jotka usein huolettavat vanhempia.

Lue lisää

Aivokalvontulehdus on lapsella vakava sairaus

Aivokalvontulehdus eli meningiitti on yksi pelätyimmistä lasten infektioista. Onneksi tauti on nykyään rokotusten ansiosta harvinainen, mutta se voi edelleen edetä vakavaksi infektioksi hyvin nopeasti. Lasten infektiotautien erikoislääkäri Katri Backman kertoo sairauden oireista ja hoidosta.

Lue lisää

Miten tärkeää on liiketoiminnan eettisyys tai asiakkaan kohtelu? – Vastaa Pikkujätin vastuullisuuden olennaisuusanalyysiin

Pikkujätissä on aloitettu vastuullisuuden kehitysohjelma. Sen ensimmäisenä vaiheena on olennaisuusanalyysi, jolla selvitämme, mitkä vastuullisuuden osa-alueet ovat toiminnassamme kaikkein tärkeimpiä.

Lue lisää

Näytä kaikki artikkelit

1. Millainen sairaus astma on?

Astma on keuhkosairaus, jossa keuhkojen limakalvoille syntyy erilaisten ärsykkeiden seurauksena tulehdustila, jonka vuoksi keuhkoputket alkavat supistella poikkeavasti. Ärsykkeinä voivat toimia niin infektiot, allergeenit, kuten siite- ja eläinpöly, fyysinen rasitus, kylmä, kuuma tai kuiva ilma kuin tupakansavu ja ilmansaasteet.

Perimän merkitys astman synnyssä on suuri: vanhempien tai sisaruksien astma on merkittävin riskitekijä taudin puhkeamiselle. Äidin raskauden aikainen tupakointi ja lapsen myöhempi passiivinen tupakointi nostavat lapsen astmariskin 1,5-kertaiseksi. Myös lapsen atooppinen ihottuma sekä ylipaino lisäävät astmariskiä.  

2. Miten yleinen astma on lapsilla?

Lääkärin toteamaa astmaa tai astman kaltaisia oireita esiintyy 6–10 prosentilla lapsista. Länsimaissa astma on yleisin lapsuusiän pitkäaikaissairaus. Lasten astma alkaa yleensä leikki- tai kouluiässä, mutta voi ilmaantua jo taaperonakin. Astma saattaa helpottaa lapsen kasvaessa tai murrosikään tullessa, mutta osalle taipumus siihen jää loppuiäksi.

Pienillä lapsilla esiintyvä astma on pääosin infektioastmaa, jolloin oireilun laukaisee viruksen aiheuttama hengitystieinfektio. Pojilla infektioastma on yleisempää kuin tytöillä. Vanhemmilla lapsilla on taaperoikäisiä enemmän myös allergista astmaa. Se on yleisintä IgE-vasta-ainein erilaisille allergeeneille reagoivilla atoopikoilla, kuten ruoka-allergikoilla ja allergisesta nuhasta kärsivillä.

Rasitusastma, jossa astmaoireet ilmenevät vain liikunnasta ja muussa fyysisessä rasituksessa, on lapsilla harvinainen.

3. Millaisia lapsen astmaoireet ovat?

Lapsen astma voi oirehtia

• jatkuvana limaisuutena, rohinana ja alentuneena rasituksen sietona
• uloshengitysvaikeutena
• yöllisenä heräilynä, mikä johtuu yskästä ja hengenahdistuksesta
• hengityksen vinkunana infektioissa tai rasituksessa, kuten juostessa, riehakkaasti leikkiessä, nauraessa tai itkiessä
• rasituksen jälkeisenä yskänä
• pitkittyneinä tai toistuvina ylähengitystieinfektioina ja pitkään jatkuvana yskänä

Oireita voi olla mihin tahansa aikaan vuorokaudesta, mutta etenkin yöllistä yskää pidetään astmalle tyypillisenä. Aina keväisin toistuvat astmaoireet liittyvät usein koivuallergiaan. Pakkanen ja huono ulkoilman laatu keväisin voivat myös lisätä astmaoireilua.

4. Mitä astmakohtaus tarkoittaa?

Astmakohtauksella tarkoitetaan äkillistä hengitysvaikeutta, johon liittyy yleensä hengityksen muuttuminen pinnalliseksi, hengityksen tihentyminen ja vinkuminen sekä apuhengityslihasten eli niskan, kaulan, pallean ja rintakehän yläosien lihasten käyttö. Kaikilla lapsilla ei ole astmakohtauksia, vaan valtaosalla astman oireet ovat lieviä.

5. Milloin tulee hakeutua lääkäriin ja mitä tutkimuksia astmadiagnoosi vaatii?

Lapsen hengityksen vinkunan ja hengitysvaikeuden syy tulee aina selvittää. Astman diagnostiikka perustuu keuhkojen toimintakokeisiin. Myös toistetusti lääkärin havaitsemat hengityksen poikkeavuudet voivat riittää diagnoosin syntyyn.

Lasten keuhkojen toimintaa tutkitaan spirometria- ja oskillometriatutkimuksella. Spirometria soveltuu yli kouluikäisille lapsille. Sillä mitataan keuhkotilavuuksien muutoksia ja ilman virtausta keuhkoputkissa. Spirometriaan yhdistetään juoksurasitustesti, jolla selvitetään keuhkoputkien supistumisherkkyyttä.

Toinen vaihtoehto isommilla lapsilla on kahden viikon mittainen PEF-seuranta. PEF-mittaus kertoo hengityksen ulospuhallusvoimakkuudesta ja sen vaihtelusta. Mittaus tehdään kotona aamuin illoin keuhkoputkia avaavalla lääkkeellä.

Nuoremmille lapsille tehdään oskillometriatutkimus. Se soveltuu pienille lapsille paremmin kuin spirometria, koska lapsen ei tarvitse puhaltaa voimakkaasti, vaan laite tekee työn hänen puolestaan. Oskillometria voidaan toteuttaa noin kolmen vuoden iästä lähtien. Siihenkin yhdistetään yleensä rasitustesti, koska silloin diagnoosi on varmempi.

Alle kolmevuotiaille voidaan tehdä hoitokokeilu, mikäli lapsella on ollut kolme lääkärin toteamaa hengityksen vinkunajaksoa vuoden aikana. Jos oireet lievittyvät hoitavalla astmalääkkeellä, se on selvä merkki siitä, että kyseessä on astma.

6. Miten astmaa hoidetaan?

Astmaa hoidetaan hoitavilla ja avaavilla inhaloitavilla eli hengitettävillä lääkkeillä. Kun lääkkeitä käytetään ohjeiden mukaisesti, lapsen astma saadaan yleensä hyvään tasapainoon. Hyvässä hoitotasapainossa olevaan astmaan ei välttämättä liity lainkaan pahenemisvaiheita. Pahenemisvaiheella tarkoitetaan, että oireet lisääntyvät selvästi astman säännöllisestä lääkityksestä huolimatta.

Astmalääkitystä ei pidä koskaan lopettaa omaehtoisesti, vaan kuunnellen hoitavan lääkärin antamia ohjeita hoidon kestosta. Seurantakäyntien tiheys riippuu lapsen iästä, astman vaikeusasteesta ja siitä, onko kyseessä infektio- vai allerginen astma.

Myös samanaikaisten allergisten sairauksien, kuten atooppisen ihottuman ja allergisen nuhan, hoitaminen on tärkeää. Hoitamaton allerginen nuha usein pahentaa astman oireita.

7. Saako astmaa sairastava lapsi urheilla?

Lääkehoidon tarkoituksena ja ehdottomana pyrkimyksenä on, että astmaa sairastava lapsi voi liikkua tavalliseen tapaan. Lisäksi liikunta on lääkettä astmalle: kestävyystyyppinen liikunta saattaa vähentää astmaoireita ja jopa parantaa keuhkojen toimintaa. Lisäksi liikunta irrottaa limaa. Mitä parempi kunto lapsella on, sitä paremmin myös astma voi.

8. Mitä astman huonosta hoidosta voi seurata?

Astman huono hoitotasapaino voi vaikuttaa lapsen keuhkojen kasvuun ja kehitykseen, pituuskasvuun ja yleiseen kehitykseen epäedullisesti. On myös mahdollista, ettei lääkehoito enää aikuisiällä tehoa parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi lapsi saa herkästi infektioita ja sietää huonosti rasitusta. Tämä muovaa lapsen elämää ja harrastuksia terveyden kannalta huonoon suuntaan.

9. Tuleeko koulussa kertoa lapsen astmasta opettajille?

Opettajan kuuluisi olla aina tietoinen lapsen allergioista ja varsinkin astmasta, jotta hän voi huomioida ne esimerkiksi keväisin tehtävissä aerobista kuntoa ja kapasiteettia vaativissa kuntotesteissä. Niissä astmalapsen kohdalla pitäisi riittää se, että hän edes yrittää. Mikäli opettaja ei tiedä lapsen astmasta, lapsi saattaa rasittaa itseään liiaksi koettaessaan pärjätä yhtä hyvin kuin muut lapset.

Asiantuntijana Lastentautien erikoislääkäri, lasten allergologian erikoislääkäri Kati Holm.

Syyhy on pikkuruisen hämähäkkieläimiin kuuluvan syyhypunkin aiheuttama sairaus, joka leviää ihmisestä toiseen läheisen kosketuksen kautta. Useimmiten tartunnan saa toiselta perheenjäseneltä tai nuorten keskuudessa seurustelukumppanilta. Syyhy tarttuu kaikenikäisiin, vauvoista vanhuksiin.

On myös mahdollista, mutta harvinaisempaa, saada tartunta kyläillessä perheessä, jossa on syyhyä sairastava, tai majoittuessa paikassa, jossa syyhyä sairastava on juuri edeltävästi yöpynyt. Syyhypunkki säilyy ihmiskehon ulkopuolella elävänä vuorokauden tai kaksi.

Syyhyn oireet

• Syyhyn pääoire on laaja-alainen kutina, joka tuntuu voimakkaimpana iltaisin ja öisin.
• Eläviä syyhypunkkeja on ihon alla useimmiten vain 5-10 kappaletta. Ne sijaitsevat yleensä kämmenissä, sormien väleissä tai ranteissa. Näihin kohtiin ilmaantuu punkin kaivamia pieniä kiemurtelevia käytäviä, jotka näyttävät pistävän pensaan raapimajäljiltä.
• Alavatsan, nivusten, sukuelinten ja pakaroiden alueelle sekä muuallekin voi tulla punaisia näppyjä. Näissä paikoissa syyhypunkkia ei ole, vaan oireet perustuvat tartunnan saaneen omaan immunologiseen reaktioon syyhypunkin erittämille aineille ja itse syyhypunkille.

1. Varmista vaivan syy

Syyhy kannattaa aina todeta lääkärissä. Ei ole ihan helppoa erottaa syyhyä esimerkiksi atooppisesta ihottumasta tai nokkosrokosta, joihin myös liittyy kovaa kutinaa. Syyhyn hoitoa – joka vaatii koko perheeltä viitseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä – ei kannata aloittaa, ellei diagnoosi ole varma.

Ihotautilääkäri diagnosoi syyhyn dermotoskoopilla eli ihotähystimellä. Sillä voidaan nähdä syyhypunkin kaivamia käytäviä sekä alle puolen millimetrin kokoinen syyhypunkkikin. Kun syyhy on todettu, saat lääkäriltä opastuksen sen hoitoon.

Ei riitä, että vain potilas hoidetaan, vaan kaikki samassa taloudessa asuvat on hoidettava samalla kertaa riippumatta siitä, onko heillä oireita. Muuten syyhyä ei saada nujerrettua. Perheen sisällä syyhy voi tarttua paitsi sängyistä, joilla kaikki oleilevat, myös yhteisistä käsipyyhkeistä, matoista sekä kangaspäällysteisistä sohvista ja nojatuoleista, joilla kaikki oleilevat.

Useimmiten kaikki perheenjäsenet saavatkin tartunnan. Syyhykutina alkaa kuitenkin viiveellä, vasta 3-6 viikon kuluttua tartunnasta, kun elimistö on ehtinyt herkistyä punkkia ja sen eritteitä kohtaan. Tosin jos on sairastanut syyhyn jo aiemmin, oireet ilmaantuvat vuorokaudessa.

2. Muista toistaa syyhyn hoito

Syyhyn hoitona käytetään aina permetriinivoidetta. Sitä saa apteekista ilman reseptiä, mutta käyttöä ei kannata aloittaa ennen kuin lääkäri on todennut, että kyse on juuri syyhystä. Voidetta levitetään illalla pesun jälkeen koko kehoon. Älä unohda sukuelimiä tai sormi- ja varvasvälejä. Myös hiuspohja ja kasvot hoidetaan, jos niissä on oireita. Aamulla iho pestään huolellisesti. Hoito toistetaan 1-2 viikon kuluttua.

Lääkevoide sopii yli kahden kuukauden ikäisille lapsille. Myös raskaana olevat ja imettävät äidit voivat käyttää sitä. Alle kahden kuukauden ikäisille vauvoille on oma voiteensa, jonka lääkäri voi tarvittaessa määrätä.

Lisähoitona voidaan käyttää reseptillä saatavia tabletteja, jos esimerkiksi syyhyn hoito on aiemmin epäonnistunut tai tilanne on lähtökohtaisesti erityisen hankala. Myös tablettihoito toistetaan 1-2 viikon kuluttua. Hoidettavan pitää painaa yli 15 kiloa. Kerralla otettavien tablettien määrä määräytyy painon mukaan.

3. Vaihda lakanat ja pese vaatteet sekä pehmolelut

Syyhyn lääkehoito yksin ei riitä tuhoamaan syyhypunkkia, vaan kaikki petivaatteet pitää vaihtaa samana aamuna, kun hoitovoide pestään pois. Lisäksi patja on imuroitava hyvin. Lakanoita vaihtaessa kannattaa käyttää suojahanskoja.

Myös kaikki hiljattain käytössä olleet vaatteet sekä lapsen sängyssä olevat pehmolelut on pestävä pesukoneessa 60 asteessa. Jos pehmoleluja ei voi pestä, ne suljetaan muovipussiin viikoksi tai pakastetaan vuorokaudeksi. Nämäkin toimenpiteet tuhoavat syyhypunkin.

4. Siivoa koti

Lisäksi koko koti on siivottava heti voidehoidon jälkeisenä päivänä imuroimalla. Eritoten matot sekä kangaspäällysteiset sohvat ja tuolit on imuroitava huolellisesti, koska syyhypunkki voi elää niissä 1-2 päivää. Koko siivousurakka toistetaan toisen hoitokerran jälkeen petivaatteiden pesua myöten.

Jos kodin siivous on puutteellista tai sitä ei tehdä lainkaan, syyhytartunnan voi saada uudestaan. Kierre siis jatkuu. Itsekseen syyhy ei parane, vaan kutina muuttuu koko ajan tuskallisemmaksi.

5. Ilmoita tartunnasta päiväkotiin

Syyhyn tartuttavuuden katsotaan lakkaavan ensimmäisen voidehoitokerran jälkeen. Ennen kuin se on tehty ei kannata kutsua vieraita, etenkään yökylään.

Päiväkotiin tai kouluun lapsi voi palata heti hoidon jälkeisenä päivänä. Päiväkotiryhmää kannattaa informoida tapahtuneesta, koska syyhy voi levitä pienten lasten kesken. Tartuntaa ei kannata hävetä tai piilotella, sillä syyhysairaus ei liity huonompaan hygieniaan, vaan se voi tulla kenelle hyvänsä. Kyse on lähinnä huonosta tuurista. Kunnan tai kaupungin tartuntatautiviranomainen ottaa kantaa siihen, onko koko päiväkotiryhmä syytä hoitaa.

6. Jos kutina vain jatkuu, mene uudestaan lääkäriin

Syyhyn oireet eivät katoa heti, vaan lievittyvät pikkuhiljaa. Jälkikutina voi jatkua useita viikkoja. Sitä voi hoitaa kortisonivoiteilla ja antihistamiinilla. Lapsille riittää reseptittä saatava kortisonivoide, mutta aikuinen tarvitsee vahvemman valmisteen. Lääkäri kirjoittaa sille reseptin jo syyhydiagnoosin yhteydessä. Myös näpyt ja rakkulat iholla voivat kestää joitakin viikkoja.

Jos kovaa kutinaa on edelleen kuukauden kuluttua, on syytä mennä uudestaan lääkäriin, jossa arvioidaan, onko syyhyn hoito onnistunut vai ei. Aiemmin vastaanotolle ei kannata hakeutua, koska jälkikutina jatkuu usein jopa kuukauden.

Lisäksi jonkin aikaa hoitorupeaman jälkeen ihon alla voidaan vielä nähdä kuolleita syyhypunkkeja, mutta dermatoskooppi ei erota, onko punkki kuollut vai elävä. Näiden syiden vuoksi lääkärin kontrollikäynnille ei pidä kiirehtiä liian pikaisesti.

Asiantuntijana Pikkujätin ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Sonja Hahtola

Angiina on A-streptokokkibakteerin aiheuttama nielurisatulehdus. Alle kolmevuotiailla angiina on hyvin harvinainen, mutta leikki- ja kouluikäisillä lapsilla kohtalaisen tavallinen. Noin kolmasosa sen ikäisten sairastamista nielutulehduksista johtuu A-streptokokista. Myös aikuinen voi sairastua angiinaan, mutta tauti on heillä harvinaisempi kuin leikki-ikäisillä.

Tarttuuko angiina?

Kymmenellä prosentilla lapsista streptokokki A elää nielussa normaaliflooran seassa, vaikka heillä ei ole oireita. Joissakin olosuhteissa bakteeri voi aktivoitua, jolloin lapsi sairastuu. Bakteeria kantava lapsi saattaa myös tartuttaa jonkun, jolla ei ole bakteeria nielussaan. Lisäksi angiina voi levitä syljen tai pisaratartunnan kautta epidemioina päiväkodeissa, koulussa tai perheen sisällä.

Kaikki nielutulehdukset eivät A-streptokokista johdu, vaan valtaosa on viruksen aiheuttamia. Silloin kyse ei ole angiinasta. A-streptokokkibakteeri voi aiheuttaa myös märkärupea ja ruusua sekä tulirokkoa.

Angiinan oireet poikkeavat flunssaoireista

Angiinan itämisaika on lyhyt. Oireet ilmaantuvat yleensä neljän vuorokauden sisällä tartunnasta.

Angiinan oireita ovat:

• kurkkukipu
• korkea kuume
• päänsärky
• valkoiset peitteet nielussa
• pahoinvointi
• oksentelu

Nuhaa tai yskää angiinaan ei liity.

Angiinan hyvä hoito on tärkeää

Nielun kipua ja turvotusta sekä päänsärkyä voi lievittää tulehduskipulääkkeillä ja parasetamolilla annostusohjeita noudattaen. Usein niiden yhdistelmä toimii parhaiten. Lääkkeet kannattaa ottaa puolisen tuntia ennen ateriaa, jolloin syöminen helpottuu.

Lisäksi on huolehdittava riittävästä juomisesta. Kuumeisena olisi hyvä juoda vettä ja mehuja parisen litraa päivässä.

Angiina paranee yleensä viikossa itsestään ilman antibiootteja, mutta jälkitautiriski on tuolloin suurempi. Siksi angiinaoireissa on suositeltavaa hakeutua lääkäriin. Diagnoosi perustuu oirekuvaan ja nielunäytteen ottoon. Sillä testataan, onko nielussa A-streptokokkia.

Nielunäyte otetaan nielusta pumpulipuikolla. Sitä ei tarvitse jännittää, koska toimenpide on nopea ja kivuton. Jos nielusta löytyy A-streptokokki, hoidoksi määrätään antibiootteja, pääsääntöisesti penisilliiniä, mikäli lapsi ei ole sille allerginen. Oireet helpottuvat yleensä parin vuorokauden jälkeen antibioottihoidon aloittamisesta.

Lääkäriin on aiheellista mennä myös, jos jollakin perheenjäsenellä on todettu angiina ja lapsella nousee kuume. Tartuntariski on tällaisessa tilanteessa kohonnut.

Vakavia jälkitauteja

Angiinan liittyy tiettyjä vakavia jälkitauteja. Ennen tavallisin oli reumakuume, joka on sydämen läppäsairaus. Vuosikymmenten saatossa reumakuume on kuitenkin hävinnyt Suomesta lähes kokonaan. Niin ikään angiinan aiheuttamat munuaistulehdukset ovat harvinaisia.

Nykyisin suurin vaara on nielupaise. Angiinan antibioottihoito kuitenkin estää tehokkaasti sen ilmaantumisen. Mikäli paise hoidosta huolimatta tai sen puutteen vuoksi kehittyy, se pitää tyhjentää ja sen sisällä oleva märkä poistaa. Lisäksi tarvitaan antibiootteja. Jos nielupaisetta ei hoideta, tulehdus voi levitä kaulalle, keuhkoihin tai aivoihin ja joskus kehittyä jopa hengenvaaralliseksi.

Nielupaiseeseen viittaavia oireita ovat

• nielemisen vaikeutuminen
• puheen muuttuminen puuromaiseksi
• suun avaamisen vaikeutuminen

Mikäli tällaisia oireita ilmaantuu, on heti lähdettävä lääkäriin. Vastaanotolle on hakeuduttava myös, jos antibiooteista huolimatta kuume ja muut angiinan oireet jatkuvat.

Tarttumista on vaikea ehkäistä

Angiinan tartuttavuus on suurimmillaan taudin alkuvaiheessa, jo ennen oireiden puhkeamista. Siksi taudin tarttumista on vaikea ehkäistä. Kun tartunta on todettu, on syytä noudattaa hyvää käsihygieniaa ja välttää sylkikontaktia. Näin voidaan ainakin jossain määrin ehkäistä taudin tarttumista muihin ihmisiin.

Antibioottihoidon alettua lapsi tartuttaa enää yhden vuorokauden ajan. Sen jälkeen voi palata päiväkotiin tai kouluun, jos vointi sen sallii.

Lapsen hammasharja kannattaa keittää tai vaihtaa uuteen kahden vuorokauden kuluttua antibioottihoidon alkamisesta. Näin siksi, että streptokokki voi tarttua hammasharjaan ja aiheuttaa lapselle uuden tartunnan heti entisen perään. Kahdessa vuorokaudessa antibiootti hävittää streptokokin.

Hammasharjasta streptokokkia voi päätyä myös hammastahnaan. Sen vuoksi hammasharjan hävittämisen tai keittämisen yhteydessä on syytä puristaa pätkä tahnaa pois. Näin hammastahnakin puhdistuu. Tartuntavaaran kannalta olisi hyvä, että sairastuneella lapsella olisi oma tahnansa, jota muut eivät käytä.

Nielurisaleikkaus katkaisee angiinakierteen

Jos angiinat toistuvat usein, ratkaisu on nielu– ja kitarisojen poisto. Kierre loppuu siihen.

Toimenpide tehdään nukutuksessa ja kestää noin 20-30 minuuttia. Kotiin pääsee samana päivänä. Toipumisaika on 7-9 päivää. Syöminen onnistuu särkylääkkeiden avulla. Aluksi kannattaa antaa lapselle kylmiä, imeskeltäviä tai soseutettuja ruokia. Ne menevät alas helpommin.

Kouluun lapsi voi mennä heti, kun olo sallii. Yleensä tässä menee viikko. Mitään rajumpia aktiviteettejä ei suositella harrastettavaksi pariin viikkoon.

Asiantuntijana korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, dosentti Johan Hedström.