Tyräleikkaukset

Onko lapsellasi pullistuma navassa, vatsassa tai nivusissa? Kyseessä saattaa olla napatyrä, vatsanpeitteiden tyrä (vatsatyrä) tai nivustyrä. Näistä viimeinen leikataan aina, sillä se usein aiheuttaa ikäviä oireita, kuten kipua tai epämukavuuden tunnetta nivusessa. Pikkujätissä nivustyriä leikkaavat kokeneet lastenkirurgit – tervetuloa vastaanotolle toimenpidearviota varten!

Mikä on tyrä?

Tyrä on vatsaontelon seinämässä esiintyvä synnynnäinen ”heikko kohta”, josta pääsee pullistumaan tyräpussin ympäröimänä esimerkiksi suolta näkyville.

Lapsilla esiintyvistä tyristä yleisimmät ovat:

  • nivustyrä
  • napatyrä ja
  • vatsanpeitteiden tyrä eli vatsatyrä

Nivustyrä tulee nimensä mukaan nivuseen, napatyrä napaan ja vatsanpeitteiden tyrä hieman navan yläpuolelle keskelle vatsaa.

Onko tyrä vaarallinen?

Tyrät eivät ole tavallisesti vaarallisia, mutta mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä isompi kuroutumisriski on (käytännössä alle puolivuotiaat). Tämä tarkoittaa, ettei tyrä ole enää työnnettävissä takaisin sisään, jolloin se voi olla vaaraksi esimerkiksi suolen verenkierrolle.

Miten ehkäistä tyrä lapsella?

Tyrien tuloa ei valitettavasti voi ennaltaehkäistä.

Mitkä ovat tyrän oireet?

Vanhempi voi epäillä lapsella tyrää, mikäli navan, vatsan tai nivusen kohdalla on pullistuma. Pullistuma menee makuuasennossa usein itsestään pois.

Tyrä ei yleensä ole kipeä. Jos tyrä kipeytyy, sitä täytyy lähteä heti näyttämään, sillä tämä voi olla merkki vaarallisesta suolen verenkierron häiriintymisestä.

Miten tyrä diagnosoidaan?

Lääkäri diagnosoi tyrän silmämääräisesti sekä tyrää tunnustelemalla. Tyrästä kannattaa ottaa kuva silloin, kun se on selkeästi näkyvillä, jolloin lääkäri voi tehdä diagnoosin myös kuvan perusteella, jos tyrä ei vastaanotolla näy.

Miten tyrä hoidetaan?

Mikäli napatyrä ei aiheuta pikkulapselle oireita, jäädään tyrää usein diagnoosin jälkeen seuraamaan. Suurin osa napatyristä paranee ajan saatossa itsekseen, eikä hoitoa tällöin tarvita. 4-vuotiaiden ja sitä vanhempien lasten napatyrät kannattaa leikata aina.

Nivustyrä sen sijaan leikataan aina, sillä tyrä tyypillisesti kasvaa hiljalleen ajan kuluessa eikä parane itsekseen. Nivustyrä aiheuttaa usein lisäksi ikäviä oireita, kuten kipua tai epämukavuuden tunnetta. Nivustyrä voi aiheuttaa myös tihentynyttä virtsaamisen tarvetta tai kastelua, jos virtsarakkoa on työntynyt tyräpussiin.

Myös vatsan etuseinämän tyrä leikataan, sillä se ei parane itsekseen.

Tyräleikkaukset - Nivustyräleikkaus

Nivustyräleikkaukset tehdään nukutuksessa Pikkujätti Espoo Tapiolassa tai Pikkujätti Helsinki Itäkeskuksessa, joissa sijaitsee sairaala. Tyräleikkaukset suorittaa lastenkirurgi.

Nukutuksessa tehtävissä toimenpiteessä mukana on lisäksi aina lasten nukutuksiin erikoistunut lääkäri eli lastenanestesiologi.

Huoltajat saavat toimenpidettä varten tarkat valmistautumisohjeet etukäteen.

Nivustyräleikkauksessa nivusseutuun tehdään pieni, noin 2-3 cm viilto, jonka kautta tyräpussi suljetaan. Toimenpiteessä lastenkirurgi etsii tyräpussin nivuskanavasta ja sulkee sen ompelemalla, minkä jälkeen leikkaushaava suljetaan.

Tyräleikkauksen kesto on noin 20-40 minuuttia, koko sairaalassa käynti arviolta muutamia tunteja.

Lapsen herättyä nukutuksesta leikkauksen jälkeen huoltajat/saattaja saavat olla lapsen kanssa heräämötiloissa siihen saakka, kunnes lapsi voidaan turvallisesti kotiuttaa.

Ennen kotiuttamista huoltajat saavat mukaansa kirjalliset jälkihoito-ohjeet sekä leikkaavan lääkärin yhteystiedon, mikäli ongelmia leikkauksen jälkeen ilmenee.

Nivustyräleikkauksesta toipuminen

Nivusalueen tyräleikkaukset aiheuttavat harvoin ongelmia jälkikäteen. Erillistä ompeleiden poistoa tai jälkitarkistusta ei tarvita.

Kipulääkkeitä käytetään säännöllisesti muutamia vuorokausia leikkauksen jälkeen. Lapsen tulee välttää saunomista ja uimista viikko toimenpiteestä. Urheiluharrastuksiin voi palata lapsen iästä riippuen 1-2 viikon kuluttua.

Mikä on nivustyräleikkauksen suurin hyöty?

Leikkauksen myötä tyrä ja sen mukana myös ikävät oireet, kosmeettiset haitat sekä tyrään liittyvät komplikaatioriskit häviävät. Nivustyrä uusiutuu hyvin harvoin samaan nivuseen. Myös toiseen nivuseen ilmestyvä uusi tyrä on melko harvinainen.

Ajanvaraus

Varaa aika Pikkujätin lastenkirurgille toimenpidearviota varten internetajanvarauksesta tai soittamalla neuvonta- ja ajanvarauspuhelinnumeroomme 010 380 8000.

Artikkelit ja tiedotteet
lapsen Mistä lapsen oppimisvaikeudet johtuvat?
Lievätkin oppimisvaikeudet on tärkeä tunnistaa, jotta lasta voidaan tukea koulussa ja kotona mahdollisimman varhain. Mikäli asiaan ei puututa, ongelmat seuraavat aikuisuuteen. Neuropsykologian erikoispsykologi Nina Sajaniemi kertoo, mitä syitä oppimisvaikeuksien taustalla on ja mitkä ovat yleisimmät oppimishäiriöt.
Lue lisää
Pikkujätti Asiakastietolaki muuttuu 1.1.2024 – OmaKannan luovutuslupaa voidaan hyödyntää jatkossa laajemmin
Voit kuitata informoinnin vastaanotetuksi jo nyt OmaKannassa tai asioidessasi Pikkujätissä.
Lue lisää
lapsen Lapsen syömishäiriöt – tunnista anoreksia ja bulimia
Lasten syömishäiriöt koskettavat koko perhettä. Ne voivat uhata vakavasti lapsen terveyttä ja jopa henkeä. Lastentautien erikoislääkäri Nina Kaseva kertoo, mitkä ovat lapsen syömishäiriön oireet ja miten niitä voidaan hoitaa. Hyvä uutinen on, että syömishäiriöstä voi toipua täysin. Vanhemmat voivat olla siinä suurena apuna.
Lue lisää
FacebookTwitterLinkedIn